Piilomajan Violet kirjoitti tamperelaisesta Rosvo-Rudolfista, joka oli aikanaan lähtenyt Amerikkaan. Kyselin oikein isältänikin, paljasjalkaiselta Tamperelaiselta, josko tietäisi jotain tästä painijamiehestä. Uteliaisuus heräsi ja taas harmitti, miten vähän tiedän omista iso-isovanhemmistakaan. Mummulassa olen sentään koittanut jotain kysellä silloin, kun siellä yksin käyn ja on aikaa rauhassa kysellä.
Isältäni olen kuullut tälläisen tarinan omasta isomummusta:
Isovaari, joka silloin ei tainnut merkitä vielä isomummullenikaan suurempia oli lähtenyt katsomaan Amerikan kultamaata. Kahdesti mies lähetti koto-Suomeen matkarahat ja kosiskeli neitoa uuteen maailmaan, kanafarmia perustamaan. Sahanperustajan tytär, Viipurissa ja Ruotsissakin (perheensä mukana isänsä töiden perässä) asunut kielinainen ei moiseen hulluuteen lähtenyt. Ensimmäisellä kertaa hän lähetti rahat takaisin ja kirjoitti vaarille, että kyllä hän voi kanoja kotonakin piiskata. Toisilla vaarin lähettämillä matkarahoilla hän osti ompelukoneen. No mies tuli sitten takaisin aikanaan ja niin siitä sitten sukeutui minun Iso-vaarini. Isomummu taisi elää 84 vuotta ja asui lähes viimeiseen vuoteen asti rintamamiestalossa, jonka oli vaarin kanssa rakentanut.
"...Amerikkaan, Amerikkaan, moni jäänyt ei taaloja tienaamaan, saapui vaarikin takaisin aikanaan, vain muistoja taskuissaan..." lauleskelin pienenä. Ja jotenkin yhdistin laulun vaariin, mieheen jota en koskaan ollut nähnyt.
Mukava tarina, olen aina ollut kovin kiinnostunut omasta suvustani, mutta esim. äitini äidin vanhemmista ei ole kamalasti tietoa eikä kai halua kertoakaan kun mummoni ei tiedä kuka hänen isänsä oli. Pitkälle en ole päässyt ja kaikki ketkä asiasta joskus tiesivät eivät enää ole täällä.
VastaaPoistaOnkohan meidän suvusta joku käynyt ameriikassa? :) täytyypä kysellä :)
Hauska tarina, varsinkin tuo kirje. Isomummusi on tainnut olla oman aikansa feministi. :)
VastaaPoistaIsovanhempien tarinoita on mukava kuulla, omistanikin tahtoisin tietää enemmän. Mummon kanssa jutellaan usein hänen evakko-lapsuudestaan, mutta muista en juuri tiedä. Jotenkin tuntuisi tärkeältä kuulla enemmän omista juuristaan.
Se on hyvä kysellä menneistä sukupolvista. Ainakin minä rakennan itsestäni ehyempää kuvaa vertaamalla heihin. Sieltä kuitenkin tulee jotain. Sukupolvien ketju kasvattaa.
VastaaPoistaAmeriikassa asuu joku sukulaistäti, jonka sukunimi on Logan. Siitä tulee Kauniit ja Rohkeat mieleen. Ja se, kun harjoittelin lukemista katsoen kyseistä sarjaa ja yritin pysyä mukana suomennoksissa.
Tomera isomummu sinulla on ollut! Oikein hymy nousi huulille. Ja todellinen rakkaus veti lopulta voiton. Aitini suvusta on tehty sukututkimus aika kauas taakse pàin. Siinà kirjassa se Kimi Ràikkònenkin on! °idillàni on ihmeellinen muisti, muistaa asioita omasta lapsuudestaan hyvin, hyvin tarkasti - asiat, ihmiset, paikat. Hànen àitinsà sisko (siis mummoni sisko) muutti Ameriikkaan 1920-luvulla. Olen vieraillut siellà pari kertaa. Hienoja kokemuksia. Isàni suku on jàànyt etàisemmàksi. Suren sità kovasti. Ainoat làheiset heistà asuvat Ruotsissa. Kunhan palaan Suomeen, menen kirjaston sukututkimusosastolle.
VastaaPoistaIhana tarina! Tuollaiset tarinat omasta suvusta ovat kultaisia!
VastaaPoistaItsekin naureskelen jo edesmenneelle ukilleni, jonka ekat sanat miehelleni olivat "Jo on ryssä Suomen kapiaksi syönyt..." Sotia käynyt mies.
Mukavaa vappua!
Mukava tarina! Minun isän ja äidin puolen sukulaisia on muuttanut myös Ameriikkaan. Keskilännellä olen aikoinaan heidän jälkeläisiään käynyt katsomassakin.
VastaaPoistaTaisin bongata teidän aivan ihanan rehevän puutarhan eräästä sisustuslehdestä :)
Loistokirje!
VastaaPoistaOlipa kiva kuulla että kirjoitukseni antoi ajattelemista.
Huikkaan vaan, että jumalainen matto!
VastaaPoistaSolen: Paljon (ja joka suvussa) on varmaan kipeitäkin asioita, joista vaietaan. Ennen vasrinkin hävettiin sellaistakin, mikä nykyään ei ole enää häpeän asia. Onneksi vaikeneminen ei ole enää kultaa, ja puhutaan enenmän, sillä kyllä ne suvun tabut siirtyvät sanattomastikin jännitteinä jälkipolville.
VastaaPoistaMimmi: Päättäväisiä naisia on on ollut sukuni täysi. Monessa asiassa ovat yksin seisseet ja pesueensa hoitaneet.
Jonna: Kyllä sieltä jotain ymmärrystä pulppuaa, olen samaa mieltä.
Lissu: Toivottavasti ehdit ottaa kaiken irti äitisi hyvästä muistista. Netissäkin on kuulemma aikein sukututkimusohjelmia nykyään, ehkä pääset sieltäkäsin käsiksi niihin?
Kävin vaihto-oppilasvuoteni aikana myös vierailemassa Amerikan serkujen luona, joku setä sinne oli jäänyt Michiganiin ja fingelskaa väänsivät.
Nonna: haastan sinuta kertomaan jonkin tarinan!
Satu p : ja sinut myös haastan jutunkerrontaan! Ahh, nytkö se on tullut, Juoksen heti ruokkiksella lehtikauppaan. Kiitos, että bongasit ja kerroit!
Piilomaja: Kiitos vielä inspiraatiosta!
Ihana tarina! Minunkin mummoni siskoja on lähtenyt ameriikkaan 20-luvulla. Toinen teki siellä itsemurhan, nuori kaunis nainen. Odotti lasta ja mies meni sen siliän tien. Hilta parka. Hirveä epätoivo! Kunpa voisi vielä jotenkin auttaa...
VastaaPoistaLaitan joskus blogiin oikein enemmänkin näitä tarinoita. Kunhan matkakuvista päästään ;)
Liivia: Isovanhempien vanha matto jota on kuljeteltu muutosta toiseen pääsi tässä kodissa vihdoin arvoiseensa paikkaan!
VastaaPoistaThilda: Siskoja! Ohhoh, ajattelin aina että sinne lähti vain poikamiehiä... enimmäkseen varmaan lähtikin.
Voi ei, ennen varsinkin oli nainen se häpeän kantaja, miehet pääsivät kuin koirat veräjästä ja nainen (JA LAPSI POLOINEN!!) kantoi koko elämänsä leimaa otsassa. -Pitää muistaa, että monessa maailman kolkassa näin on yhä.
Ihan riemastuttava tarina. Sinulla on toden totta ollut tomera ja itsenäinen isomummu. Edellä aikaansa sanoisin :)
VastaaPoistaOn mielenkiintoista kuulla tarinoita omasta suvusta ja jo kuolleista esi-isistä. Itse kovasti aina anelen edellistä sukupolvea niitä kertomaan.
Minun mummoni 3 sisarta lähtivät 1905 Amerikkaan. Olen etsinyt heidän matkustustietonsa Ellis Island-sivuilta ja sieltä löytyi käsinkirjoitetut asiakirjat, aikataulut ja jopa kuva laivasta, jolla matkustivat Southamptonista New Yorkiin. Kannatta käydä katsomassa, mutta nimen etsintä on ehkä hankalaa, koska suomalaiset nimet on tietty olleet vaikeita maahanmuuttoviranomaisille. Mummoni jäi kotiin hoitamaan vanhukset (eli omat vanhempansa) hautaan, kuten sanottiin, mutta törmäsi isoisääni ja jäi Suomeen. Äitini kertoi lapsena marisseensa, että jos mummo olisi lähtenyt Amerikkaan, olisi hänkin nyt amerikkalainen... heh, lapsen logiikkaa...
VastaaPoistaKirjailijatar: Mummo oli sitkeä tapaus. Muistan toisenkin tarinan, olin jo teini tuolloi. Hän oli silloin jo täyttänyt 80 ja oli hukannut kotiavaimen. Emme olleet muutamaan hetkeen käyneet tarkastamassa vointiaan (asuimme samalla kadulla) ja mummu oli ratkaissut ongelman kulkemalla tikkailla keittiön ikkunan kautta edes takaisin monta päivää, eikä ollut meille sanonut ongelmasta mitään.
VastaaPoistaAnja: Kiitos, sehän on hyvä vinkki!
Amerikassa syntyneethän saavat kyllä automattisesti kansallisuuden.
Kyse olikin siitä, että mummon tapasi isoisän Suomessa, jäi Suomeen ja lapset syntyivät Suomessa. Eihän minun äitini olisi syntynyt, jos mummo olisi lähtenyt Amerikkaan ja tavannut jonkun toisen miehen...
VastaaPoistaanja: no nyt ymmärrän miten ajattelet! En ollut koskaan funtsinut asiaa tuolta kantilta.
VastaaPoistaMinä olen onnekseni saanut koko elämäni kuulla tarinoita entisajoilta ja ihmisistä. Vasta näin aikuisempana on valotettu sitten niitä vaiettujakin juttuja, muttei kaikkea varmaan vieläkään.
VastaaPoistaKolme isoisotätiäni lähti aikalailla sata vuotta sitten Ameriikkaan ja onni on olla yhteyksissä jälkikasvuun edelleen, nyttemmin Facebookin kautta!
Se, miksi kommentoin, oli tuo kanafarmarius! Nimittäin näillä kaikilla kolmella isoisotädillä miehineen oli jossain vaiheessa kanafarmi itse kullakin pariskunnalla! Rakennustöissä miehet tienasivat Manhattanilla rahaa, naiset ompelivat ja palvelivat ja sitten vissiin lasten kanssa kotona, kunnes saatiin rahat kokoon omaa farmia varten :)
Tippi
Tippi: Hienoa kun nykyään on niin helpot yhteydet. En tiedä kirjoittelevatko meillä vielä sukulaiset fingelskaa Mummulle ja Papalle, aikanaan niitä luettiin aina koko suvun voimin ja ihmeteltiin että mikähän tuokin sana on joka englannilta näyttää mutta taivutettu suomeksi tai toisinpäin...
VastaaPoistaAi tämä kanafarmi on ollut niin yleinen juttu! Kiva kun kirjoitit. Minä en tiedä missä päin maailmaa Vaari kävi mutta ne jotka jäivät asuvat nyt Michicanissa.