Aikomukseni on siivota ja käydä kaupassa, että kaikki olisi ihanaa, helppoa ja valmista kun viikonloppuvieraat saapuvat. Kaksi suloista pikkumiestä 2vkoa ja 1,5 vuotta äitiensä kanssa...mutta tässä minä vielä istun ja nälkäkin on. Olen priorisoinnin mestari. Kaikista tekemättömistä hommista valitsin ensimmäiseksi kommentteihin vastaamisen ja nyt näpytän tässä.
Mies on ollut lomalla tämän viikon. Melkein kuin olisin itsekin ollut: On tuntunut luksukselta, että olen saanut nukkua puoli tuntia pidempään, kun hän on vienyt koiran aamulenkille. Tällaista ei ole ollut vuosiin. Luksusta sekin, että sekä keskiviikkona, että torstaina sain ovelta ovelle kyydin töihin. Tällaiset pienet arjen rikkovat vaihtelut tekevät terää. Lyhyt viikkokin. Silti tuntui tänä aamuna, kuin olisi haudasta koittanut nousta.
Katsokaa näitä sitkeitä. Pikkuiset puolikkaat, ja kuivia kun mitkä, mutta sinnikkäästi ne vain ponnistavat uuteen kasvuun. Mistä ne saavat voimansa? Joskus tapaa tällaisia ihmisiäkin. Hivelevän kauniita sellaisinaan.
Voihan valkosipuli! Tààllà saapasmaassa telkkarikokit heittàvàt pannuun kokonaisen kynnen, siis ilman kuorimista tai mitààn ja ottavat sen sitten pois ennen ruoan esillepanoa. Itse olen alkanut kàyttàà samaa konstia. Oikein ihania hetkià pikkuisten ja heidàn àitiensà kanssa.
VastaaPoistaOnpa kauniita! Ja totta, tuollaisia ihmisiäkin on. Jotka ovat vaikeuksista huolimatta sitkeitä ja kauniita siinä vaatimattomuudessaan. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaJuu, se on ihme. Miten jotkut taistelevat loppuun asti ja jotkut luovuttavat jo alkuunsa. Noissa pikkuisissa näyttää olevan ruutia sen verran, että toivottavasti päätyivät multiin.. Ja hei, mullakin menee se priorisointi just noin!
VastaaPoistaMahtavaa kasvua! Tuollaista sitkeyttä toivoisi itselleenkin arjen keskelle.
VastaaPoistaOnnea omenapuun kanssa. Peukut pystyssä, että selviää!
Mukavaa viikonloppua pienten ja isojen kanssa! =)
Lissu: suorastaan vallankumouksellista! Kai sen nyt sentään uoria voisi, ettei ne kuorenpalat irtoile sinne ruokaan...?
VastaaPoistaKirjailijatar: niin, tai elämästä kertovien jälkiensa kanssa: Ryppyineen, keisarinleikkausarpineen, harmaina mutta elinvoimaisina.
Outi: Näin on! Mutta sitä toistakin olen pohtinut, luovuttamista. Joskus sitä yrittää liikaa, ja se on syy miksi asiat eivät suju luonnostaan.
Kiitos Nonna: Minäkin vielä niitä omenapuita ajattelin kun muistin tämän sitkeän sipulin. Luonto toipuu joskus vaikka mistä ja sitten joskus menee pienestä pieleen. En ole tarpeeksi puutarhuri ymmärtääkseni.
Valloittava tuo ylin kuva! Tuollaista asennetta kun aina muistaisi ylläpitää; sitkeyttä läpi kaiken, kohti valoa!
VastaaPoistaLuin ensin että meluista :) Voivatkai ne ihanat pikkunaperot välillä vähän meluisia olla vaikka varmasti varsin mieluisiakin.
VastaaPoistaMultapurkkiin... =)
VastaaPoistaMiniatyyriveistos!
VastaaPoistaVilijonkka: huomasi juuri maanantaina, että kaikki keramiikkatyöni ovat eräänlaisia suuroismaleja (vrt pienoismalli). Olen tehnyt jostain pienenpienestä valtavan veistoksen. Tämä tosiaan näyttää veistokselliselta.
VastaaPoista