Hei vaan maailma! Meillä ei ole juuri edistytty. No, yöksi ja työpäivän ajaksi nostin luun sisään. Se oli minulta aikamoinen myönnytys. (Voi mikä lämpimän lihan haiskahdus täälä olikaan vastassa, kun tulin töistä. Ette halua kuulla siitä enempää.)
Toisekseen, paistoin taas nokkoslettuja. Jos haluaa kahtena peräkkäisenä päivänä nokkoslettuja, niin joko tykkää niistä ihan hirveesti, tai sitten voi epäillä, että on raudanpuutetta. Joku voisi myös epäillä, että meidän elämä on yksitoikkoista. Ei suinkaan. (Eipä!)
Luotan siihen, että kroppa kertoo, mitä tarvitsee. Eikä näitä nyt oikein voi epäterveelliseksikään väittää: Luomumunaa, luomuvehnäjauhoa, maitoa, mineraalisuolaa ja oman pihan nokkosta. Viimeaikoina ruokakaupassa on tullut tartuttua luomuun entistä hanakammin.
Rutiinissa ja toistossa, josta muuten olen kirjoittanut ennenkin, on myös se hyvä puoli, että asiat alkavat sujua sukkelaan. Nokkoset rutiinilla silpuksi ja taikina valmistui kolmessa minutissa!
Tein minä jotain muutakin eilen. Kurkistin saniaiseen. Voi miten kauniisti luonto käyttää toistoa! Tänään sen sijaan rikon rutiineja, sillä on vapaapäivä, eikä työt haittaa harrastustoimintaa. Mielikin on kevyt, mies selvisi tuulista Hankoon ja on nyt matkalla Helsinkiin.
Tänään syödään mekin nokkoslettuja!
VastaaPoistaMulle on tyypillistä tuo ruuan toistaminen, viimeksi oli vuorossa raujuusto- tonnikalasalaatti, jota taisin tehdä kolme kertaa peräkkäin kun niin vaan himotti.
VastaaPoistaKaunista on saniaisen sisällä. Ja koira hassunhauska! Mikähän dillä on suunnitelma, raskiiko ollenkaan luuta syödä?