maanantai 19. syyskuuta 2011

Jokavuotinen omenashow












Meillä on ihan onnettomat omenapuut. Kaksi vanhaa, joissa pesii riesana muumiotauti, jos ylipäätään tuottavat satoa, ja kaksi vielä kovin pientä puuta. Onneksi saatiin tänäkin vuonna mennä poimimaan ylijäämäomenaa tuttavaperheen siirtolapuutarhatontilta. En ole täyreellisempiä omenia nähny!

Tänä vuonna ei viety mehuasemalle. Viime vuonna se oli vähän pettymys. Pastöroidut mehut onnitui hyvin, mutta pakastettu tuoremehu oli vähän käyneen makuista. Lieneekö omenat tai mehut seisseet siellä mehuasemalla vähän liian kauan tai päässyt jokin mätä omena joukkoon. Kotilingolla kova työ ja hidasta syötää pala kerrallaan, mutta maku oli kyllä niin kieltä hivelevä, että tästä lähdin luultavasti tehdään satsi joka vuosi!

Iso duunihan se on, mutta jotenkin nautin siitä. Siitä tulee niin kotoinen olo. Koko päivä siinä meni kahdelta. Pikkiriikkinen oli juonessa mukana ja väläytteli vain hymyjä ja nukkui tavanomaista enemmän. Kuin tietäen, että nyt tehdään sosetta kevääksi. Aamusta se ylenmääräinen nukkumisensa vähän kostautui, mutta nyt on lingottua tuoremehua, sosetta ja hilloa. Piirakkaakin siinä ohessa tehtiin ja syömäomeniakin vielä jäi.

Koti tuoksuu omenalta ja kanelilta.

7 kommenttia:

  1. Meidän omenashow kestää useita viikkoja. 11 puuta pihalla... Meillä on valtaosa omenoista viety mehustettavaksi, mehustus on siellä nopeaa ja itse seison vieressä kun omenat menevät linjalla. Mehu on valtavan hyvää!

    VastaaPoista
  2. Meillä oli kolme vuotta sitten vielä 3 vanhaa puuta joiden omenoita vietiin mehustamolle. Seisoin siinä ääressä kun naiset puristi mehun. Hyvää tuli. Nyt on enää yksi vanha puu ja kolme nuorta. Itse häslään niitten kanssa. Ihanaa aikaa! Aion vielä kuivata jonkun verran omppulastuja uunissa.

    VastaaPoista
  3. Omenan tuoksu tulee tänne asti.Teillä on kiltti tyttö, lapsen enimmäinen hymy on niin kaunis ja herkkä.Kiitos fieldikuvista, hän tuntuu pärjäävän hyvin lapsen kanssa.Liisa ja fieldit

    VastaaPoista
  4. Huh, kyllä olette sitten jaksavaisia. Mutta tuotos varmasti palkitsee, nam :P

    VastaaPoista
  5. Merja ja Thilda: no niin se olisi varmaan pitänyt tehdä, mutta tääläasemallamme ne saattavat sesonkiaikoina painaa töitä 24h eivätkä osaa sanoa, koska juuri sinun ompposi puristetaan.

    Meillä on kuivuri jossa tulee rapeat lastut!

    Liisa: toistaisesti on mennyt hyvin koiran kanssa. ei ole tarvinnut hätäillä ja varjella.

    Elämäni matkat: tavallisen arjen jatkaminen saa aikaan voittajafiiliksen ja antaa voimia. Monesta on tietty luovuttavakin.

    VastaaPoista
  6. jos teet sosetta, älä turhaan poista siemeniä. Pilko vain omenat kattilaan, vähän vettä ja keitä pehmeäksi. Jauha myllyllä tai painele siivilän läpi perunanuijalla. Sekoita sokeria joukkoon ja purkita. Äitini ja mummoni olivat sitä mieltä, että siemenistä tulee pikanttia makua soseeseen ja olen sen jostakin muualtakin lukenut! anja

    VastaaPoista
  7. Anja: mä olen pilppont aina niin että kara jää käteen. eli neljä viipaletta kustakin omposta. Vaikka hurautankin sauvasekoittimella, niin tahdon ne kovat osat pois. Ei oikeaa ei väärää, kullakin tapansa ;) Ehkä oon vähän "vauvamainen"

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.