keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Itku pitkästä ilosta

Olet hoitanut lasta yöt yksin viikko kaudet, ja tehnyt heti yön jatkoksi (olipa se sitten ollut millainen hyvänsä) ”päivävuoron” siitä lähtien kun miehen isyysloma loppui. Olet ollut valmiustilassa vähintään 20 tuntia vuorokaudessa valmiina hyökkäämään vaunulle, kun ääni parahtaa, ruokkimaan, pesemään, kantamaan ja lohduttamaan. Huolimatta siitä jomottaako tänään haavaa vai päätäsi. Olet kulkenut kaalinlehdet rintaliiveistä lepattaen, edestä pikkuhousunpitsit irti leikattuna (kun se haava on niin arka). Olet tuudittanut, työntänyt rintaa ensin toisessa kulmassa ja sitten toisessa, josko olisi nyt parempi? Selvinnyt Miehen työmatkoistakin. Koittanut olisiko vauvasta kölliminen peitolla lattialla nyt se hyvä juttu, vai viihtyisitkö paremmin sitterissä, kun pesen nämä perunat illaksi. Toisina huonoina päivinä, kun on satanut koko päivän, olet työntänyt vaunuja sateessa, koska se on viimeinen keino saada yliväsyneeksi päässyt pikkuinen nukkumaan. Ei ihme, että haiset hielle ja happamalle maidolle koko päivän ja odotat kuin palkkapaivää sitä hetkeä, kun avain kääntyy lukossa ja pääset suihkuun. Mutta huomaatkin, että jotta huominen sujuisi olisikin hyvä VIELÄ tehdä jotain, esimerkiksi käydä vauvasi vaatteet läpi, laittaa ne yhtäkkiä pieneksi jääneet 50-centtiset pois ja nostella 56 ja 60 centtisiä tilalle. Ja niinpä suuntaat varastoon, unohtaen, että kello on seitsemän illalla ja olet yhä syönyt vain aamupalan (seisaaltasi lapsi toisessa kädessä).


Niinpä tulee se päivä, tarkemmin sanottuna yö, kun heräät ja muistat heti ensimmäisenä, että itkuhälytin on hukkunut. (Olet todennäköisesti seköpäisyyksissäsi laittanut sen pakastimeen tai jotain.) Että olet koko edellisillan etsinyt sitä pientä värkkiä, vapahtajaa, joka antaa sinulle sen ajan, jonka tarvitset pitääksesi pahimman kaaoksen loitolla, saadaksesi hampaasi pestyä tai tehtyä voileivät kädenulottuville seuraavaa imetystä varten. Niinpä aasin selkä taittuu ja viikkoja kerääntynyt itku purkautuu.

Takaraivossasi tuuttaa, että olet kohtuuton. ET SAA, et saa itkeä, kun vauvallasi on kaikki hyvin, kun se on terve, ja ihana, eikä juuri itkekään kun ei ole tullut sitä koliikkimörköäkään, kun sinulla on joku joka ylipäätään tulee illalla kotiin ja päästää sinut vessaan kakkoselle ilman, että jätät oven auki (mihin näkee suoraan ulko-ovelta). Et siis saa itkeä, mutta ajatus siitä saa itkun vain yltymään. Kaikki on vielä uutta sinulle ja tahdot nyt hetken olla se joka tyynnytetään, jonka hätään vastataan huolimatta siitä onko se kohtuuton, joka otetaan syliin ja sanotaan, että hitot siitä hälyttimestä, ostetaan huomenna uusi. Eikä sinun tarvitsisi sanoa mitään, eikä puolustella sitä, että olet nyt voimaton, kohtuutonkin, eikä hetkeen vastata mihinkään, ei tietää mitään. Saisit vaan kerätä itsesi, ja sitten huomenna, huomenna jaksat taas vaihtaa puklusta kostunutta paitaa, pukea tumppua huitovaan käteen ja muistaisit antaa D-vitamiinitipat. Ja nauttisit siitä.

Ja koska istuit tässä kirjoittamassa tätä, hampaasi ovat nyt pesemättä ja voileipäsi tekemättä ja nyt se lapsi herää. Ja silmäsi kostuu liikutuksesta, kun pieni ääni huutelee sinua. Ja menet antamaan yliannostuksen pusuja pehmeille poskille, hei hei, etkä saa kuvaa postaukseesi...ja se on luultavasti kirjoitusvirheitä täynnä...

29 kommenttia:

  1. Voi teitä! Ihanaa, että kirjoitit tämän!

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Voi sinua ihanaa! Niin tutuista ja kipeistä tunteista kirjoitat.

    Tiedäthän kaiken urheutesi keskellä, että ihan varmasti sinustakin saa tuntua kohtuuttomalta!

    p.s. Ja ehdottomasti nähdään, kun tulette Tampereelle. Se olisi ihan huippua pitkästä aikaan!

    VastaaPoista
  3. Sattumalta eksyin blogiisi ja voi mikä kirjoitus! SuperTsemppiä kovasti, näitä hetkiä on ollut minunkin elämässä..

    VastaaPoista
  4. ...JA se on luultavasti tän päivän blogistanin paras postaus!

    Kiitos! Ja iso tsemppi toiselta äidiltä!!!! :)

    VastaaPoista
  5. Satunnaisvierailija täältä sivusta vain huutelee että oletko kokeillut kantoliinaa?

    VastaaPoista
  6. Ihana, ihana, ihana!! Olet ihana äiti ! Muista käydä välillä ulkona. Kahvilla, kyläilemässä. Nimenomaan tapaamassa ystäviä vertaistuella tai ilman. Vaikka tiskit jäisivät lavuaariin ja yhden päivän pyykit pesemättä ja lähtö tuntuu vaikealta, se kannattaa! Lupaan ja vannon, että siitä saa moneksi päiväksi energiaa ja hyvää mieltä!

    VastaaPoista
  7. Vaikka omalle kohdalla tilanne tuntuu raskaalta, lohduttako yhtään, että vauva-aika on kaikilla lähestulkoon samanlaista? Että tälläkin hetkellä todella moni äiti on "vankina" kotinsa seinien sisällä odottamassa sitä avaimen rapsahdusta? Tai lähikaupan kassan kanssa juttelu tuntuu päivän juhlahetkeltä? Ja kaikesta siitä huolimatta monet haluavat samaan hommaan uudestaan ja uudestaan ;-) Aika nimittäin vierii uskomattoman nopeasti, ja ennenkuin huomaatkaan, on lapsi ihan iso ja sitten sitä ihmettelee että minne se aika oikein katosii? Ja silloin tuo aika onkin jo kultautunut ihanaksi vauvantuoksuiseksi pumpuliksi!

    VastaaPoista
  8. Puhut asiaa. :) Eikä nuo tunteet jää pelkkään vauva-aikaan, niitä hetkiä tulee vielä myöhemminkin lasten kasvaessa. Lapset vaativat, tarvitsevat, haluavat, janoavat meiltä äideiltä niin paljon. Ja väsymykseen asti niitä tarjoamme. Tärkeintä on huomata ne hetket, kun vaaka meinaa kallistua liikaa väsymyksen puoleen ja pyytää silloin hetki vapaata. Se pieni hetki itsekseen tehden jotain omaa saa ainakin minut kaipaamaan sitä perusarkea ja lasten loputtomia tarpeita. Se tuntuu pohjimmiltaan ja loppujen lopuksi niin hyvältä olla niin tärkeä pienelle ihmiselle. Jaksamista!

    VastaaPoista
  9. Ja entäs kun niitä vauvoja onkin kaksi?

    Voimia... toivottaa kaksosten äiti..

    VastaaPoista
  10. Minäkin kannustan kantoliinaa kokeilemaan. Se on mahtava! Ensin onnistuu kaikki mainitsemasi jutut (vessasssa käyntikin juu, jaa no suihku kyllä ei.. ) ja lopulta huomaat imuroivasi lapsi liinassa...

    VastaaPoista
  11. Ihana äiti,jaksamista sinulle.Vaikka
    tiedät,että kohta helpottaa,pitää tänäänkin jaksaa.Mistä saisit pienen
    vapaahetken päivääsi?Näitähän ei koulussa ole opetettu.Se on äidin vaisto,joka tekee kaiken lapsensa
    vuoksi.Niin pitääkin.

    VastaaPoista
  12. Täällä kolmiviikkoisen pienen äiti, joten kirjoituksesi olisi voinut olla suoraan omasta suusta.

    On ihan ok itkeä välillä, se helpottaa. Kaikki on uutta ja outoa, vähän hankalaakin. Vastuu pienestä ihmisestä painaa ja sitä avaimen rapsahdusta ulko-ovessa todella odottaa. Ja kun omat kivut tekevät olon huonoksi (sektiohaava, kohtutulehdus ja uusimpana rintatulehdus) ja pieni huutaa vatsaansa (ja saa arvuutella syitä d-vitamiinista, omasta antibioottikuurista vai tulikohan sittenkin syötyä jotain mitä ei pitäisi), niin itkeminen on paitsi sallittua myös helpottavaa. Huonoja hetkiä on ja tulee, mutta sitten on niitä ihaniakin, jolloin kaikki kurjuus unohtuu.

    Ole itsellesi armollinen. Kun vauva nukkuu, tee jotain mukavaa ja rentouttavaa siitäkin huolimatta että takaraivossa painaa ajatus tiski- ja pyykkikasoista ja siitä että imuri ei ole nähnyt päivänvaloa kolmeen viikkoon. Teen välillä niin, että pumppaan maitoa pulloon, jätän vauvan miehen hoitoon ja lähden pariksi tunniksi vaikkapa hoitamaan asioita tai käymään kaupungilla. Tekee ihmeitä ja taas jaksaa.

    Jaksamista.

    VastaaPoista
  13. Ihana!!
    Mä oikein ajatuksella mietin tätä hetken, koska tämä pitäisi liittää johonkin "tervetuloa äidiksi" -oppaaseen :)

    Lohduksi melkein voisin sanoa, että nuo tuntemukset eivät lopu varmasti ikinä. Niihin vaan tottuu ja turtuu ja niiden kanssa oppii elämään.
    Tänäänkin pesin toisella kädellä hampaita, toisella laitoin ruokaa ja siinä ohessa tyhjensin astianpesukonetta. Olen oikeastaan ohjelmoinut itseni sellaiseen tilaan, että suunnittelen jatkuvasti hommia sen mukaan, että pystyn tekemään mahdollisimman monta asiaa yhtä aikaa, hehehee

    Joskus (hyvin usein) annan vaan asioiden olla, syön ja peseydyn kun ehdin.
    Ööö ja tunnustan, että olen lapsilleni muistanut antaa d-vitamiinit ehkä 3 kertaa.

    Kyllä se siitä! :D

    VastaaPoista
  14. Mies tunnusti lapsen ollessa jo yli vuoden ikäinen olleensa säännöllinen liikenneriski kehäkolmosella itkiessään räkäitkuja kun oli jättänyt minut ja vauvan niin epätoivoisessa mielentilassa kotiin. Mutta niin vain me selvittiin. Ja meillä on jo hyvä.

    VastaaPoista
  15. Voi,niin tuttua..Esikoinen oli pariviikkoinen ja valvoi yöt,nukkui päivät pätkissä ja anoppi sattui kysymään miten voin.Itkusta ei meinannu tulla loppua.Ja se syyllisyys että itkee ja väsyy vaikka on saanut terveen lapsen jolle pystyy tarjoamaan kaiken tarpeellisen.Poistuin kotoa vain ruokakauppaan ja neuvolaan ensimmäisten parin kuukauden ajan ja meikkasin vauva rintarepussa,koko ajan hytkyttäen.Havahduin yhtenä yönä siihen että ehkei ihan kaikkea tarvii jaksaa ja pystyä;tein piparkakkutaloa koska pitäähän sellainen lapsiperheessä olla.Kello oli kolme yöllä ja vauva nukkui sitterissä jalan juuressa,oli taas valvonut ja hytkytin siinä kun en jaksanut enää kantaa.
    Kuopuksen kanssa en käyttänyt rintareppua meikatessa,en kantanut öitä,en stressanut vieressä nukuttamisen vaaroista (yhtä paljoa).Osasin olla paljon rennommin ja keskittyä nauttimaan vauvasta.Miulle tuo esikoinen oli todellinen harjoituskappale,opetti äidiksi.Nyt toisen kanssa antaa itselleen enemmän anteeksi.
    Ystäväni sai juuri esikoisen eikä ole koskaan ollut kovin äidillinen eikä stressaa mistään vauvan kanssa.Luulen että 'emoimmat' ottaa rankimmin vastuun pienestä aarteesta.Kuulostat ihanalta äidiltä,anna vain itsellesikin lupa väsyä ja ota se oma aika kun miehesi on kotona.Jaksamista pienen kanssa!

    VastaaPoista
  16. Niiin ihana ja koskettava ja tosi kirjoitus.
    Tätä se tavalla tai toisilla kaikilla, mutta niin kuin Nanna kirjoitti siihen tottuu ja turtuu ja aina tulee jotain uutta "jännää" ku joku asia alkaa sujua. Silti äitiys on parasta maailmassa :)

    -Elma -

    VastaaPoista
  17. Taas samaistun tähän aika vahvasti. Vaikka suurimmaksi osaksi on niin ihanaa että ihan ällöttää, itken mitä pienimmistä asioista, tuntuu että tukka on jatkuvasti likainen ja haisen maidolta sekä hieltä.

    Katkeroidun, koska miehen suihku kestää puoli tuntia ja minun on niin lyhyt että hoitoaineet on puoliksi tukassa. Tai jää yleensä laittamatta.

    Vauva nukkuu kyllä öisin. Mutta päivisin oikeastaan vain vaunuissa tai sylissä. Satunnaisesti kantoliinassa, jota ilman ei voitaisi lähteä kauppaankaan paria minuuttia pidemmäksi aikaa.

    Vauva syö KOKO AJAN. Miten se voi syödä niin usein?! Miten siihen mahtuu? Jos päivällä ollaan ulkoiltu liian vähän, illalla sylissä ja tississä on niin monta tuntia känättävä känkkäränkkä että nännitkin on verellä. Sitten kun se nukkuu, itkettää ajatus siitä että vauva on kohta iso ja menee kouluun.

    Oho, mikä tilitys. Paljon, paljon tsemppiä! Ihan mahtava postaus.

    VastaaPoista
  18. Voi, tuolta mustakin tuntui esikoisen synnyttyä. Vaikken todellakaan stressanut kotitöistä vaan ainoastaan vauvan hyvinvoinnista. Sitten kun toinen lapsi syntyi, sitä ihmetteli, että miten se esikoisen kanssa tuntuikin niin vaikealta kun oli VAIN se vauva. Eikä mikään koliikkitapaus edes. Ei onneksi toinenkaan.

    Vauva-ajan alku on raskas. Kyllä se pikku hiljaa helpottaa. Päivä kerrallaan. Ehkä myös voit jättää enemmän asioita tekemättä? Mä esimerkiksi pidin aikaisemmassa elämässäni huonekasveista, ja mulla oli niitä paljon. En kuvitellutkaan niistä luopuvani. No, lasten myötä kasvit alkoivat vähentyä, ja nyt mullei ole yhtä ainutta. Eipä tarvitse ikinä huolehtia kasteluista tai multien vaihdosta tai siitä vetävätkö lapset kasvit ruukkuineeen lattialle tai ovatko kasvit kenties myrkyllisiä ja siten turvallisuusriski... Ei ole ollenkaan kasveja ikävä! Samoin piha meillä on tosi helppohoitoinen. Ei mitään vaikeita kukkavirityksiä. Oonkin ajatellut, että nyt kasvatan lapsia, ja sitten tulevaisuudessa ehkä kukkiakin:) Enkä myöskään juurikaan leivo tai varsinkaan säilö tms. vaikeata. En ole ehtoisa emäntä, joten turha liikaa itseltään vaatia. Hyvä kun normiarjesta selviytyy, tärkeintä on yrittää huolehtia lasten hyvinvoinnista eikä kaikesta marttailusta. Paljon jaksamisia sulle!
    Emmi

    VastaaPoista
  19. Hienosti kirjoitit, täyttä asiaa. Itken täällä helpotuksesta, etten ole ainoa tuntemuksineni. lapsia neljä, nuorin 3viikkoa ja musta tuntuu etten ehdi tehdä mitään. tai no ehdin, vauva nukkuu onneksi hyvin, mutta niinä hetkinä kun vauva on rinnalla, toisiksi nuorin itkee ja valittaa vessahätää, pissa ehtii tulla housuun, kolmas huutaa pöntöltä että kakka tuli, tule pyyhkimään ja neljäs haluaa ruokaa, tuntuu siltä että en enää riitä. Ja miten kamala olo tuleekaan kolmen vanhimman puolesta, voi raukkoja kun joutuvat jakamaan äidin huomion vielä enemmän kuin ennen. ja että selviydynkö ikinä tästä vauva-ajasta ja miten sen rankkuus voikin aina yllättää, pitäishän mun jo tietää mitä se vauva-arki on. Vaan ei, taas tajuaa imettävänsä suurimman osan päivästä, suihkuun ehtii ehkä kerran viikossa, puhumattakaan ihan rauhallisesta shoppailuhetkestä. Oma elämä on tauolla taas jokusen kuukauden.. Mutta on se sen arvoista, lapset on ihania <3
    Kantoliina on kyllä oiva keksintö, mun kohdalla se vaan ei nyt toimi, kun yksi on vietävä kerhoon ja toinen otettava syliin jos sylipula iskee ja riennettävä muuten vaan paikasta toiseen, niin vauvaakin pitää saada siirrettyä turvakaukalosta sitteriin ja vaunuista minne vaan. Meidän kolmonen nukkui ekat 7kk vain ja ainoastaan liinassa päiväunensa, oli sekin uuvuttavaa..

    tulipa purkauduttua :D paljon voimia sulle arjen keskelle, päivä' päivältä se helpottaa ja pian lapset meneekin jo kouluun ja armeijaan ja muuttaa pois kotoa. niisk.

    VastaaPoista
  20. Hei!!Niin, tuotahan sen ajattelisi olevan, mutta tosiaan mainitsematta jäi kolikon toinen puoli: ihana ihana vauva jonka takia jaksaa todellakin ottaa ne ajat päivä kerrallaan. Koko ajan näkee lapsen kehitystä, ja se lapsenkin ilo uusista asioista. Kyllähän sitä moni asia jää taka-alalle - mutta muista huolehtia ainakin itselle elintärkeistä asioista. Syö, käy ulkoilemassa, tapaa ystäviä (vaikka kotonasi). Lepää kun lapsikin nukkuu. Jätä toissijaiset jutut tekemättä. Itsellä ei kuulunut "avaimen rapsahdusta" ja näin sitä mentiin että kohta täysikäinen lapsi jo on. Tiedän että nautit lapsesta mutta sanon silti että nauti. Se aika menee niin äkkiä. Itse olin hyvin hetkessä elävä äiti työssäkäynnistä huolimatta vielä: leikkikentillä, talvisin mäessä, kuulustelemassa läksyjä, välillä opettajankin virkaa apuna uuden koulujutun päähäntakomisessa. Ota silti aikaa itselle - kutakuinkin virkeä äiti on perheelle pelastus. Olet lapselle tärkeä ja sinun pitänee olla vielä monessa mukana! Halit täältäpäin!!

    VastaaPoista
  21. Voi että, osaat sä vaan niin hyvin pukea ajatukset sanoiksi. Amen! T: yks jonka vauva tossa tihruttaa väsymystä sitterissä, ja vedän sille soittolelua minuutin välein, ja wokkikin paloi pohjaan, kun luin näitä kommentteja! Eiköhän me taas itkun jälkeen jakseta? :)

    VastaaPoista
  22. Tsemppiä ja voimia.Tuttuja tuntemuksia. Minun puolisoni asui työn vuoksi toisella paikkakunnalla lapsen ollessa pieni. Lapsi oli minulle tärkeintä. Laihduin tikuksi,kun en ehtinyt itse syödä. Rivarikodin naapuri toi hoitolapset meluamaan,kun nukutin lasta ulkona vaunuissa. Lapsen herätessä meteliin (juuri,kun olisin saanut itselleni omaa aikaa esim. syödä), naapurin rouva sanoi,että lapsessa on jokin vika,kun herää ja itkee!!Sitten keksin lähteä kävelylle lapsi vaunuissa koirani kanssa lapsen nukkumisaikoina.Muista,että myös Sinun täytyy pysyä kunnossa ja jaksaa. Liisa

    VastaaPoista
  23. Samaistun ajatuksiisi, on ne vielä niin tuoreessa muistissa. Vaunujen rytkytystä räntäsateessa kumpparit jalassa. Onneksi vastaantulijat ei tienneet, että mulla oli yöpaita takin alla. Tai ehkä ne tiesi:) Yövalvomista, imetystä ja imetystä. Esikoisen raivoamista, että tuollaisenko tänne toitte. Muistan miettineeni monesti, että tätäkö minä halusin. Vaativan vauvan ja uhmaikäänsä rääkyvän 3,5 vuotiaan? Elämä tuntui välillä todella kohtuuttomalta. Piti nimittäin tehdä yrittäjän hommat vielä siinä sivussa. Sitten oli se toinen puoli: naurava vauva ja avulias ja toimelias 3,5 vuotias. Ja se yökin tuli, jolloin vauva nukkui sen kokonaisen yön, toisenkin! Näin jälkeenpäin ajateltuna olin valtavan ankara itselleni. Piti jaksaa kaikki, tehdä kaikki olivaan oikein ja pystyä kaikkeen. Todistella jollekin jotakin, kyllähän minä pystyn! Minä antaisin sinulle neuvon, että ole armollinen itsellesi. Jos ne hampaat jää pesemättä, pese myöhemmin. Syö vaikka vauva kiljuisi vieressä. Ei se huutoon kuole. Tapaa ystäviä, käy ulkona. Ja anna jonkun toisen välillä nauttia vauvan seurasta:)

    VastaaPoista
  24. Kiitos, kun sain niin monta kannustavaa kommenttia, lukea tarinoitanne ja imeä lohtuanne. Luin niitä eilen moneen kertaan ja kävin vuoropuhelua kanssanne mielessäni, vaikka en näppäimistölle ylettynytkään.

    olisin voinut kirjoittaa jokaiselle pitkästi takaisin, ymmärrätte miksi en...

    VastaaPoista
  25. Itsellä tuosta vauva-arjesta on jo 7 vuotta mutta osa kyllä edelleen muistuu mieleen. Poika söi ja söi, oli 4,5 kk vanhana 10 kiloinen jössikkä. Ja itse 10 kiloa laihempi. Sitä kyllä muistelee kaiholla! Se vauvan antaminen muiden hoidettavaksi oli minullekin vaikeaa jo tuon täysimetyksen takia. (Ei suostunut syömään pullosta tai tuttia) Mutta esim. rauhallinen kirjastossa käyminen kummasti antoi taas voimaa jaksaa sitä vauva arkea. Ja totta se on, 1- vuotias ei ole enää mikään vauva.

    VastaaPoista
  26. Löysin blogisi tänään päivällä ja oli ihan pakko tulla nyt iltasella vielä uudestaan. Ja voi minkä ihanan postauksen löysinkin! Tippa silmässä luin tätä vaikka oma vauva on jo vuoden, niin elävästi muistan nuo tunteet. Ja juurikin sen huonon omantunnon että enhän minä saa valittaa kun mun vauva on niin helppo ja kiltti ja ihana ja terve. Mut silti välillä tuli se väsymys ja se kun kaikki on vaan mustaa MUSTAA. Mut se helpottaa! Ja lopulta ihan tosi nopeesti.
    Muistan kun kaikki sanoi mullekin tota samaa et "mee yksin johonkin" ja minä melkein suutuin niille että enhän mä VOI mihinkään lähteä kun toi tarvii minua ja vihjaatteko muka että olen huono äiti jos vähän väsyttää!!! Ei ne vihjannu. Enkä ollu, huono äiti siis vaikka lopulta meninkin yksin kirpparille tai kauppaan. Sit olinkin taas paljon "parempi" sen jälkeen kun olin saanut vähän huilata.
    Mut joo, nyt on mentävä antamaan lapselle iltatissiä, mut ihan varmasti palaan vielä lukemaan lisää!
    Ps. laitoin omaan blogiin linkin tänne, kait se on ok?

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.