keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tänään tälläistä








Tuntui mukavalta herätä postikorttimaisemassa. Asunto kylpi valossa. Ehkä kukkamme nyt lakkaavat kellastumasta ja pudottamasta lehtiään.

Päivän toinen positiivinen yllätys oli siivottu keittiö. Miten ihana on aloittaa aamu keittämällä kahvit tyhjillä tasoilla, sen sijaan, että taiteilisi sotkun keskellä. Koska en muista itse siivonneeni keittiötä, pisteet menevät Miehelle.

Siihen ne hyvät uutiset siivousrintamalla päättyivätkin. Luulen, että kun lapsi tuolta heräilee, niin pääsee keikkumaan kantoliinaan, kun minä raapotan pyykkiä ja tavarakasoja paikoilleen. Saisipa käskyttää sisäkköä.

Äsken oli uskomaton nukahtamistaisto. Siihen kuului kitinää, akrobaattista vääntelehtimistä, peiton potkimista ja nänninpureskelua. Kaikki tämä noin 15 minuutissa tosin, että kauaa ei kärsitty, mutta silti. Palautui mieleeni eilen tapaamamme samanikäinen tyttövauva: Katsoin kateellisena, kuinka hän rauhaisasti liukui uneen ja nukahti äidin syliin kahvipöytään. Niinkin se siis voi mennä!? Meillä tuo kuului ensimmäisen kahden kuukauden armoitettuun aikaan.

Miksi sitä unta vastaan pitää hangoitella, miksei voi ihanasti uuvahtaneena käpertyä nukkumaan?



Mitäs näille nyt sitten tekisi? Arvatkaapa miksi meillä on paree käyttää sisätossuja?

12 kommenttia:

  1. Meidän pienemmällä menee iltaisin 2-3 tuntia nukahtamiseen! Hän taistelee ihan viimeiseen asti sitä vastaan...

    VastaaPoista
  2. Saisikin nukkua koska vaan, vauvat ei ymmärrä sitä vielä :)

    Saisiko koiran sulamaan kylppäriin, jos siellä on lattialämmitys? Aikamoiset paakut hänellä :)

    VastaaPoista
  3. Pauliina: Aaaargh! Olette varmasti koittaneet luoda kaikkenne. Selkeät rutiinit ja rauhallisen laskeutumisen iltapuuhilta uneen.

    Molly: joo, usein niin tehdäänkin...mutta koko matkan tippuu lunta. Rintamamiestalo ei tunne käsitettä kuraeteinen...

    VastaaPoista
  4. Mä olen tänään käynyt saman taiston, tosin hävisin, koska en raaskinut kiusata puolta tuntia kauempaa. Eipä muuta kuin ulos vaunuihin tärisemään, ja sinne simahti. Mutta kun en aina jaksais lähteä uloskaan, kolmea kertaa päivässä! Kenkku tuo vaavi on ollut tänään muutenkin, taitaa ylähampaat olla tulollaansa.

    Kauniita maisemia ja ihana tuo koiruliini!

    VastaaPoista
  5. Teija: Sama laiskuus iski täälä, luit oikein rivien välistä. Eli heti aamusta ei jaksanut pukea päälle ja hilata vaunuja lumihankeen. Siellä hän tosin nukkuu nyt parhaillaan taas. ulkounet palkitsee kyllä: lyhyiden torkkujen sijasta saattaa saada puolikin toista tuntia vapaa-aikaa eli lämpimän aterian eteensä ja vähän blogitusta.

    VastaaPoista
  6. Joo, ulkona nukuttaa kyllä paremmin, että sikäli hyvä. Edelleen nukkuu, jo kaksi tuntia! Mutta illalla pitänee kuitenkin vielä ottaa pikku unoset, muuten on kenkku ilta. Uhh, mites sitä ois pärjätty viime talven pakkasilla, kun ulos ei voinu ajatellakaan?? :D

    VastaaPoista
  7. Täälläkin nautitaan lumesta ja valosta.
    Niin tuttu kuvio nuo koirulin lumipalloset.. meillä tosin helpottaa, kun hännänhuiskun voipi nostaa suoraan altaaseen sulatukselle, kun on sen verran kääpiö vaikka pienuudestaan huolimatta olevinaan ISO ja mahtava...

    Iloa ja valoa suloisuuden kanssa, voikaa hyvin♥

    VastaaPoista
  8. Lapseni vauvaiästä on aikaa, hän nukahti vaunuihin,kun lenkkeilimme samalla silloisen koiruliinin kanssa. Ulkona nukkuessa unet olivat pidemmät.
    Meidän fieldit kannetaan suihkuun,jos lumipalloja kertyy koristekarvoihin. Mitkään tossut eivät kestäneet jaloissa. Ehkä Sinä osaat virkata sopivat tossut Hänelle.Niillä voisi olla markkina-arvoa pitkäkarvaisten tassuttelijoiden keskuudessa.Ihana otsatukka Hänellä.terv. Liisa ja fieldit

    VastaaPoista
  9. 90-luvulla lastenvaunuissa oli isommat pyörät ja ne liikkuivat myös lumessa. Liisa

    VastaaPoista
  10. Teija: anopilta sain Joutsenon untuvapussin, samanlaisen kun oli ostanut tyttärensä lapselle. siinä nuhhui poikapalleroinen viimetalvena säässä kuin säässä. joskus oli pujauttanut äiti makuupussiin lämpömittasin testatakseen ja 28 astetta oli lämpöä untuvien alla :)

    Hanna: kätevä koko. tätä 22 kiloa en voi rappusissa kanniskella! Täytynee kyniä TAAS ne anturanvälikarvat.

    Liisa: minä vein Fieldini lenkille tänään lapsi kantoliinassa, tarvoimme kallioilla, ei tosin kovin pitkään jaksanut. Pakollinen pyörähdys kyllä tehtiin vaunuillakin lähikaupaan, mutta sai siinä taas puskea!

    VastaaPoista
  11. Joo RMT:ssä ei ole niitä käytännöllisiä kuraeteisiä, meillä ei ole edes ihanaa verantaa kuten teillä, vaan heti tullaan yläkerran portaikon eteen. Meille ei edes mahtuisi vaunuja mihinkään, pitäisi autotalliin varmaan alas jättää, noh niitä tarpeita ei muutenkaan ole. Mut autotallista pääsen kodinhoitohuoneen ja saunanpukkarin kautta kylppäriin, se on kuraisten koirien kanssa ihan kätevää...

    VastaaPoista
  12. Molly: (Puolilämpimässä) autotallissa meidänkin vaunut on. Se on tosi hyvä paikka. Siellä on todistetusti ollut viidet vaunut kerran ;). Samoin meillä pääsee siitä sitten kylpytiloihin, kun kulkee koko alakerran läpi.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.