Iisakin kirkkoni

Pinnasänky on maalattu. Miestä lainaten, tämä oli projekteistani typerin. Ei sinänsä, mutta malttamattomuuksissani, rupesin malaamaan sitä betoluxilla. Kas, kun oli aikaa maalata, ja huonekalumaali oli päässyt loppumaan. Kyllähän minä tiedon tasolla tajuan, MIKSI on eriksen huonekalumaali ja lattiamaali. No nyt olen myös sisäistänyt sen rankimman kautta.

Siitä tuli ihan hirveä duuni! Maalasin sitä etupihalla, takapihalla, aamun kirkkaassa valossa ja iltahämärissä, päiväunien aikaan, arkena ja sunnuntaina jne. Ja hion, hioin, hion... Sitten pyysin apua Mies-paralta, joka oli jo alun alkaenkin sanonut, että siihen hän ei koske. No heltyi.

Ja kun sekään ei ihan riittänyt, niin lopuksi hain kolme purkkia sprayta ja taas hioin ja maalasin.

Se on valmis nyt. Enään pehmikkeet. Eilen jo koitettiin siinä nukkumista, mutta hyörivä lapsi vähän koloi itseään, kun oli vain ne ensisängynpehmikkeet. Sain siirretyksi sinne vasta nukkuvana. Mutta kaunis se on!

Katselukirja trikoosta

Sain valmiiksi jämätrikoista ompelemani katselu- ja tunnustelukirjan lapselle. Siinä on pohjina vanhoja T-paitojani ja kuviot ovat nekin jotain jämiä mitä olen säilönyt. Käsin kirjoen, koneella tikaten. Päällikeaplikointia ja sitä toista, mikäs sen nimi myt sitten olikin. Vahvikekankaatkin tulivat tutuksi. Ilman niitä trikoon tikkaaminen onkin mahdotonta.

Tein taskuja, joihin voi pujottaa taitteeseen nauhalla kiinnitettyjä hahmoja. Toinen on pieni maatuska, jolla on lapsen omat kasvot painettuna valokuvasta kankaalle. Toinen on tipunen, jota varten on pesäkin. Pupusen turkki on pehmoinen ja karvainen. Lohikäärmeestä kuuluu rapinaa jne. Näin jälkeenpäin ajatellen, vähän pienempi sivukoko olisi ollut helpompi lapsen käännellä.

Ehkä me käännellään yhdessä, ja keksitään myöhemmin eri sivuille laulut tai tarinatkin.

Onnesta vielä

Kauneutta ja kauheutta rintarinnan.

Rakkaudella on kääntöpuolensa. Pelko ja menetys. Siksi vaatii rohkeutta rakastaa. Jos on kerran kokenut menetyksen niin vahvasti, että on ollut siipirikko vuosikaudet, niin se saa arvostamaan niitä onnenhetkiä ja niitä kaikkia rakkaita, jotka arjen rakentavat.

Mutta myös pelkäämään. Tiedostamaan, että elämä on haurasta. Vähästä kiinni.

En ole koskaan pelännyt kuolevani niinkuin nyt. En niinkään kuoleman takia, kuin siksi, että tiedän millaista äiditönnä on. Ja minä sentään olin jo lentänyt pesästäkin. Entäpä pieni linnunpoikaseni, joka vielä kehrää rinnalla. Kuka sitten tietää mikä laulu milloinkin lauletaan, jos minulle käy hassusti? Kuka osaa leikit, jotka saavat lapsen kihertämään. Kuka jaksaa toistaa niitä sata kertaa, vain nähdäkseen kun pieni nauttii. Kuka tietää, mitä tehdään, kun kopahtaa päähän tai kun uni ei tule. Kuka laittaa pienelle oman kasvimaan, kun se aika tulee? Ompelee nukella mekon, istuu läksykirjan kanssa? Kuka jaksaa väsyneenäkin aamusta iltaan? Ja vielä nautii siitä.

Ja sitäkin minä pelkään, että en saa tätä pientä kaitsettua tässä talossa, kunnes vähän järkeä kasvaa päähänsä. Kolmet jyrkät kivirappuset ja yhdet puiset. Millä ne ovet muistaa sulkea ja portit laittaa kiinni! Osiin ei portteja edes saa. Portaat kuistilta pihalle lapsi tuli jo kerran pää edellä ja kahdella kuperkeikalla alas. Huusin joka rappusella. Muuta en ehtinytkään tehdä. Seuraavana päivänä hän koitti painaa sinne minkä kintuistaan pääsi uudelleen.

Mies lähtee viikonloppuna poikien kanssa vesille. Sitäkin minä pelkään. Sinne isojen laivojen reitille Tallinnaan purjehtivat. Erilailla sitä nykyään katsoo peräänsä kun työmatkoillekin lähtee.

Rakastakaa ihmiset. Onni on kun on mitä ikävöidä ja on minkä puolesta pelätä.

Samaa sukua

Eilen, päivällä, oli lapsi ensikertaa MLL lastenhoitajalla, kun minä asioilla. Jännitin ihan hirveesti, mutta hyvin se oli mennyt. Tärkee juttu, että oppii olemaan hoidossakin, ensin pari tuntia kerrallaan. Ei sitten tule puskista, kun on totinen tarve.

Illalla grillikauden avajaiset Veli-Hopean toimesta. Hän saapuu usein omat pihvit kainalossa. Pelkää vissiin, että joutuu syömään täytettyjä herkkusieniä. Saatiin jonkinlainen perhekuvakin otettua kukkivan luumupuun alla. Mies pinnisti hymyn, vaikka töistä tullessa ei naurattanut yhtään. Näissä veli onkin omillaan: valokuvaus ja grillaus. Heti perään tulee mielen taimien kasvatus ja sähköinen ongelmanratkaisukyky. Kaikkia näitä taidetiin taas heti hyödyntää kun oli hollilla.

Ensi kertaa huomasin, että meillä on paljonkin yhteistä, vaikka olen aina ajatellut, että olemme kuin yö ja päivä. Pitää vaan kaivaa sinne ytimeen asti, eikä tuijottaa sitä, että toinen tekee neulalla ja langalla ja toinen vasaralla.

Naurettiin kippurassa naapureilleen, joille sattuu ja tapahtuu -ja vahinko kyllä veljeni sai aina tuossa näytelmässä roolin. Jos ei nyt päässyt yöllä imemään lainehtivaa vessanlattiaa pytyn hajotessa kännisen naapurin akan alle baari-illan päätteksi, niin ainakin purkamaan ja rakentamaan uudelleen sen mitä samainen naapuri on luvannut yhtiökokouksessa ottaa haltuun. Homma kuin homma.

Näin silmissäni kaiken vaha-animaationa.

Sitä vaan ihmettelen

...joka päivä. Että ompas onnellista. Iloa ja kasvua kaikkialla.
Ei vois ihanempaa olla.

"Kell´ onni on, se onnen kätkeköön"
No höpsis! Kell´onni on se onneaan jakakoon.
Toivottavasti saatte sinne asti henkäyksen!

Petos

Minua kismittää. (Ei, nyt ei puhuta siitä tiskirätistä enään, vaikka kismityksen väriskaala samana pysyykin.) Kismitääpä todella, jos ja kun nyt näyttää siltä, että syksyllä ostamani tulppaanit eivät ole sen värisiä, kuin pakkauksessa! Minä valitsin juhlavan "night of the queen" -lajin. Tumman viininpunaisen, lähes violetin. Ja mitä maasta nouseekaan?
Näen keltaista. Se saa minut näkemään punaista.

Toinen kismityksen aihe on tässä osin korjattuna. Helsingin Energia viime kesänä kaivoi kaapelin ensin väärälle puolen pihaa turmellen nurmikon, ja pyysi sitten lupaa kaivaa toisellekin puolen ja ja tärvellä senkin puolen. Minä hullu annoin, kun lupasivat ennallistaa kaiken. Siinä oli hiekkakasa ja kivet sikinsokin koko loppukesän ja talven. Kasvit juuret paljaana. Niitä sitten peittelin siinä loppukesästä vastasyntyneen kanssa.  Nyt seuraa sitten nurmikkotalkoita. Nämä kivet ladottiin viime viikonloppuna paikoilleen.

* * *

Tänään on kuitenkin ihana päivä. Miehellä vapaapäivä, eikä mitään suunnitelmia ole...mitä nyt yhä vaan pinnasängyn maalausta. Maalaamme ja hiomme sitä kaksissamiehin vuoroin ja maali senkun valuu. Ehkä hankalinta mitä olen koskaan maalannut. Sen siitä saa kun aina ajattelee, että no maalia vähän pintaan ja sillä hyvä! Huomenna biletetään, on ystävien häät Pakkahuoneella.

Perhetragedia

Sattui ikävästi. Ja vielä äitienpäivänä.

Mies siivosi pihaa ja tempasi jonkun häkkyrän piharakennuksesta jostain käsivarren korkeudelta. Luuli, että se on jokin minun tuunaukseni taas. Mutta se olikin linnunpesä! Ja munat meni rikki! Sellaiset kauniit siniset. Sitä sitten nyyhkittiin, että olipa siinä äitienpävälahja lintuemolle.

Vieläkin ahdistun, kun sitä mietin. Tietääkö kukaan, mikä lintu se mahtoi olla?

Silmänkirveltäjä

Jos suakin sieppaa se neonkeltanen wettex -rätti siä keittiön hanassa keikkumassa, niin mee suoraa päätä askartelukauppaan ja osta siältä nippu valkosia tiskirättejä. Ne on tarkoitettu niille, jotka tahtoo tiskirättiinsä jotain vekkulia, voivat painaa siihen vaikka perunalla, mut älä sää mitään paina, jos valkoisen haluat. Kallishan se nippu on, mutta voihan ne rätit käyttää moneen kertaan ku heittää valkopyykin sekaan. Ja kai ne valkastakin voi, jos ei millään raaski luopua.

No ni. Ja sit aurinkoon.

Selkä suorana - istutuspöytä!

Viikonloppuna saivat tavarat kyytiä. Autotallista kaikki pois, turhat sortiasemalle ja haa - saatoimme nähdä takaseinän. Mies tuskastui myös yhteen niistä 50-luvun keittiökalusteista, joita olimme haalineet ja säilöneet aikeissa entisöidä joskus vielä rintamamiestalokeittiö. Kovalla marinalla sain siitä istutuspöydän pihan perälle. Maarittelin, että puutarhavajaan tulee tilaa, kun saan ruukkujani ja välineitäni siirretyksi itutuspöydän uumeniin.

Kauanko se nyt siellä kestää mätänemättä, pohdittiin tarkkaan. Mies kavereineen kantoi sen sinne sillä ehdolla, että raivasin kaiken tieltä pois ja tein kivijalan valmiiksi. Nyt ei tarvitse kyykkiä. Taas yksi arjen pikkuasia, joka helpottaa. Toivon, että se kestää siellä vuosia, onhan sen päällä sateenkestävä pesuallaspöytä.

Maalaan sen saman siniseksi kuin vaja vielä tänä kesänä. Joko näette, miten kiva nurkkaus tästä tulee? Tässä kohden ei ole ennen ole juuri ollutkaan kuin etanoita ja rikkaruohoa.

Ihan ensimmäinen

Äitienpäivä ylitti odotukset. Ja uskotte varmaan, että niitä on ehtinyt kertyä, kun äitiydestä on haaveiltu kymmenisen vuotta.

Heräsin kahvintuoksuun ja huutelin yläkerrasta, että "kuuluuko tän nyt tulla alas, vai mennä takaisin sänkyyn?" "Sänkyyn."

Siispä takaisin peiton alle odottelemaan ja kohta jo pikku nyyti tuotiin kainaloon ja perässä mutteripannukahvit voileipineen. Valkovuokotkin oli käyty poimimassa. Ja se lahja! En edes osannut haaveilla. Nahkakantinen kortti alkoi "Mami rocks..." eli näissä siis pian rokataan!

Jopa äitiaurinko säteili kanssamme.

Thank you M

Yesterday we put her into the train with our best wishes. We are going to miss her.

Thank you M

...for your company.

...for your time, for sharing our daily life, for opening your heart, for listening all the familystories and helping me and my brother to come little more closer to each other again.

...for playig with our daughter, for helping around the house. Its not easy to adapt to someone else's kitchen, loundry and utility. But you were amazing in noticing where your help would be needed.

I was kidding about taking pictures of the cabinets in order, but here it is :) we try to keep them that way...

Hyvästi sukkaongelmat

Nyt on ratkaistu se dilemma, että mitä tehdä niille sukille, joille ei löydy paria sitkeästä ja pitkämielisestäkään etsinnästä huolimatta. Pesukone syököön rauhassa sukkia, kyllä me niille käyttöä löydetään! Tai siis Japanilaiset ovat löytäneet.

Tuleekohan tästä lähtien ostettua sukkia kirjavammalla kuosilla?

Osa ideoista hyvin yksinkertaisia...

Osassa saa todella laittaa sorminäppäryytensä peliin.

Luksusviikot

Minulla on uusi tukka ja taskussa kuntosalikortti! Näyttää myös siltä, että syön kunnolla päivisin ja muutama muukin juttu tulee tehdyksi:

Pikkuveljen tyttöystävä, tuli ikäänkuin au-pairiksi meille pariksi viikkoa. Ei voisi olla parempi sauma. Mies on ollut paljon työssä kiinni, matkoillakin taas. Ja minä olen mennyt buranan ja kipuvoiteen voimin jo vähintään kaksi kuukautta. Ja sen tietoisuuden siivittämänä, että Hän tulee pian. Kaupanpäällisinä velikin on kyläilee ahkeraan.

Jo muutamassa päivässä selkä alkoi helpottaa, kun joku toinen oli täällä jakamassa kanniskelutaakkaa, tai oikeastaan, sitä kanniskelua ei juurikaan ole kun läsnä on kaksi.  Kun voi pyytää toista pitämään silmällä lasta sen aikaa, kun juoksee kerrosten väliä. Laittaa pyykkiä kellarissa, kipaisee suihkuun, hakee vähän väljä jotain yläkerrasta jne...Urheilijakin pitää treenien välillä lepopäivän, mutta äitinä sitä vaan joutuu nostelemaan samaa yhä painavemmaksi käyvää punttia 24/7.  On valtava helpotus, kun ei tarvitse raapottaa lasta aamusta iltaan mukanaan yhdellä kädellä, jotain muuta siinä toisessa kädessä ruokkien selän skolioosia.

He hitsautuivat yhteen heti ensisilmäyksellä. Taitaa tulla kriisi kun hän lähtee. Aika onnellista!

*  *  *

Isomummun antama kukka kukkii nyt ensi kertaa neljään vuoteen. En muista että olisin koskaan kyläillyt mummulassa niin, että se ei olisi aina ollut parhaassa kukassa.

Lupasin miehelle yllätystä kun hän oli matkoilla. Te jo arvailittekin hurjia, mutta tämä on jotain paljon arkisempaa, mutta tuntuu minusta loton jättipotilta.

Lapsi on alkanut nukahtaa itse!  Nämä uudet askeleet kohti pinnasänkyä ja ison tytön nukkumarutiineja ovat minulle juhlaa. Tähän asti vain minä olen saanut lapsen nukahtamaan. Ja vain rinnalle.

Nyt käännän lapselle iltapalan jälkeen selän ja alan leikkiä nukkuvaa. Hengittelen pilkkopimeässä korostetun rauhallisesti itse ja kuuntelen ähinää, tuhinaa ja melskettä, kun hän siinä konttailee ja hyörii. Viidessä minuutissa nukahtaa siihen itekseen. Peitelen ja poistun...tai nukahdan itsekin.

Miehen tultua matkoilta koko uusi systeemi sekosi pariksi päiväksi kokonaan, kun hän hössötti ja tunaroi, pomppi sinne tänne hakemassa puhelimiaan ja muuta juuri kriittisillä hetkillä. Olin suoraan sanottuna huonona, luulin jo että kaikki oli hukkaan heitettyä ja iloni ennenaikaista. Mutta sieltä se löytyi, kun komensin kolmantena yönä hänet henkensä kaupalla keskittymään, että saadaan tämä homma uudelleen käyntiin.

 Loppuviikosta he pääsevät yhdessä koittamaan, josko nukkumaanmeno alkaisi sujua ilman äitiä.
Yli kahdeksan kuukauden jälkeen minä saan jäädä iltaisin hetkeksi sohvannurkkaan lukemaan, kun isä ja tytär toimittavat iltatoimiaan.