Kauneutta ja kauheutta rintarinnan.
Rakkaudella on kääntöpuolensa. Pelko ja menetys. Siksi vaatii rohkeutta rakastaa. Jos on kerran kokenut menetyksen niin vahvasti, että on ollut siipirikko vuosikaudet, niin se saa arvostamaan niitä onnenhetkiä ja niitä kaikkia rakkaita, jotka arjen rakentavat.
Mutta myös pelkäämään. Tiedostamaan, että elämä on haurasta. Vähästä kiinni.
En ole koskaan pelännyt kuolevani niinkuin nyt. En niinkään kuoleman takia, kuin siksi, että tiedän millaista äiditönnä on. Ja minä sentään olin jo lentänyt pesästäkin. Entäpä pieni linnunpoikaseni, joka vielä kehrää rinnalla. Kuka sitten tietää mikä laulu milloinkin lauletaan, jos minulle käy hassusti? Kuka osaa leikit, jotka saavat lapsen kihertämään. Kuka jaksaa toistaa niitä sata kertaa, vain nähdäkseen kun pieni nauttii. Kuka tietää, mitä tehdään, kun kopahtaa päähän tai kun uni ei tule. Kuka laittaa pienelle oman kasvimaan, kun se aika tulee? Ompelee nukella mekon, istuu läksykirjan kanssa? Kuka jaksaa väsyneenäkin aamusta iltaan? Ja vielä nautii siitä.
Ja sitäkin minä pelkään, että en saa tätä pientä kaitsettua tässä talossa, kunnes vähän järkeä kasvaa päähänsä. Kolmet jyrkät kivirappuset ja yhdet puiset. Millä ne ovet muistaa sulkea ja portit laittaa kiinni! Osiin ei portteja edes saa. Portaat kuistilta pihalle lapsi tuli jo kerran pää edellä ja kahdella kuperkeikalla alas. Huusin joka rappusella. Muuta en ehtinytkään tehdä. Seuraavana päivänä hän koitti painaa sinne minkä kintuistaan pääsi uudelleen.
Mies lähtee viikonloppuna poikien kanssa vesille. Sitäkin minä pelkään. Sinne isojen laivojen reitille Tallinnaan purjehtivat. Erilailla sitä nykyään katsoo peräänsä kun työmatkoillekin lähtee.
Rakastakaa ihmiset. Onni on kun on mitä ikävöidä ja on minkä puolesta pelätä.
Äitimäisiä ajatuksia, niin tuttuja itsellekin. Täytyy vaan luottaa, että elämän kantaa :)
VastaaPoistaJoo, ei näitä liikaa saa miettiä, mutta kun on tälläinen hajamieli kuin minä, niin kyllä se pistää miettimään, että miten sen rappusen portin sais pysyyn kiinni...tms. (ruuvasin sitten ovensulkimen niinkuin samainen veli neuvoi.)
PoistaSanoi kuten yllä oleva jo "elämä kantaa"ja murehtimalla kantaa kahta reppua samaan aikaan.
VastaaPoistaJoo, se on tärketä että uskaltaa siirtää sen repun esim. miehelle, siloinkun itse ottaa omaa aikaa.
Poistaps Ihan on pikkuisesi!Oikea nappisilmä
VastaaPoista♥
halit.
Halit välitetty!
PoistaTuttua.
VastaaPoistaÄitiys lisää itsesuojeluvaistoa.
Sanoo hän, joka nuorena harrasti laskuvarjohyppyä ja muuta vauhdikasta...Nyt neljän melko pikkuisen äitinä ei tulisi mieleenkään, vaikkei rohkeus ja seikkilunhalu sinänsä minusta ole mihinkään kaikonnut. Nyt sillä on vaan muuta käyttöä.
Oma äitini menetti ätinsä 11-vuotiaana ja se on hänelle vielä 70-kymppisenäkin suru.
Elämä on rajallinen aika, niin se vaan on. Eletään siis tämäkin päivä läheistemme kanssa ainutlaatuisella tavalla, kuitenkin tulevaan luottaen.
-m
Tervettähän se on. Se ettei nyt hakeutumalla hakeudu riskitilanteisiin. Seikkailla voi kyllä muutenkin.
PoistaSilloin,kun elämä oikein riepottelee ja tuntuu hyvin yksinäiseltä kaiken keskellä laitan käteni ristiin ja joskus olen voinut kuvitella/kokea ison kauniin enkelijoukon ympärillä. Kaikilla meillä on omat tapamme. Onni on osata olla onnellinen. Liisa ja fieldit
VastaaPoistaNiin, ja onnentavoittelu usein käsitetään väärin. Suurinta onneahan on juuri se, että huomaa, että näillä saaduilla eväilläkin voi olla onnellinen. Ei ehkä aina, mutta välillä.
PoistaHei,
VastaaPoistaTaas kerran olet niin oikeassa. Onni on juuri sitä, kun saa rakastaa ja murehtia ja joskus surrakin. Kirjoitat niin kuin ihminen, jolle on tullut vastaan elämässä muutakin kuin Srömsöötä. Omien kokemusten kautta olen varma, että sellainen ihminen elää täydesti ja osaa nauttia jokaisesta hetkestä!
Lämpimin terveisin Raija
Niin koen eläväni, kuten sanoit, täydesti. Menen huiput ja laaksot, mutta onneksi jo paljon tasaisemmin kuin aikaisemmin. Vieläkun malttaisin vähän hidastaa ja yhä vaan kuunnella omaa kroppaa ja sisintä enemmän, juuri tänään mietin, etä touhuankohan minä nyt taas vähän liikaa.
PoistaSinäkin taidat olla sellainen joka tähän vuoden aikaan huomaa kasvun ja näkee kaikki vihreän sävyn. Luulen niin. Niin kauniisti sanoit minullekin. Voippa hyvin!
Niinpä! Muuta en nyt osaa kirjoittaa kuin että ei kannata turhaan stressata ja "hukata hetkeä"! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinullekin!
Poistasait kyyneleet silmiini ♥
VastaaPoistaallekirjoitan.
♥ Sitten taitaa olla sullakin paljon mitä kaivata ja rakastaa!
VastaaPoistaHei, haluaisin vielä syventää omaa kommenttiani,kun niin uskaltaa tehdä nimettömänä liisana. Olen elänyt konkreettisesti molemmat blogissa esittämäsi pelot (lapsen menettämisen todellisen uhkan ja oman kuoleman mahdollisuuden ja lapsen yksinjäämisen ilman äidin turvaa ja huolenpitoa). Silloin huomasin,että toisista ihmisistä en saa lohtua ja voimaa vaan olen oppinut turvaamaan johonkin hyvin kauniiseen ja voimakkaaseen,ja kaikki onkin mennnyt hyvin,jaksan vain elää tässä hetkessä ja pitää kädestä sitä kaunista ja voimakasta.Koen olevani varustettu hyvin runsailla eväillä.
VastaaPoistaHei Liisa, onnellista, että olet löytänyt oman voimavarasi. Niinhän se on, että loppujen lopuksi me kaikki olemme täälä elämässä viimekädessä yksin. Ethän kuitenkaan heitä sitä mahdollisuutta syrjään, että muiltakin ihmisiltä saa ja voi hakea tukea ja lohtua. Ihan vaikka sitten konkreettista apua arkeen. Yksin on tarpeetonta ponnistella ja tiukanpaikan tullen olen huomannut, että apua voi löytyä ihan uskomattomilta tahoilta ja sitten taas niiltä tahoilta, joilta sitä odottaa, ei apua olekaan kuulunut. Siis avoimin mielin katsellaan. Voi hyvin, ja ihana että ovat kuitenkin vain uhkiksi jääneet!
VastaaPoistaHei, online kommentointia.Kiitos. Tottahan minulla on ystäviä,ainakin toivon niin.Halusin vain ehkä kertoa niille ihmsille,jotka kokevat todellista yksinäisyyttä,että he eivät ole yksin.Kaunista viikonloppua Sinulle ja lapsoselle.Lähden tästä ihailemaan kukkasia ja möyrimään maata ja ihailemaan,miten rakas,ahkera puolisoni laittelee pihamaan kiveyksiä kuntoon.Fieldit jäävät tuhisemaan sisälle päiväuniaan. Liisa
VastaaPoistaNiin minä ajattelinkin, että sinulla on siellä koko joukko muitakin tukijoita, kuin enkelit! Mekin ollaan möyhitty lapsen kanssa koko päivä puutarhassa, ja taas olen ajatellut, että miten kiva olisi ollut Koirankin tuossa lenpipaikasa läähättää, sekun aina hakeutui kuumimpaan kohtaan. Olisipa lapsi saanut tehdä tuttavuutta siihen vähän pidempään!
Poistakyynelet tuli silmiin kun luin kirjoitustasi illalla,katsoin vieressä nukkuvaa 9 kuukautista Neitiämme ja vieressä surffaavaa Miestä - mietin Kuinka onnellinen olenkaan ja tunnistan tuon Välillä orastavan huolen ja pelon
VastaaPoistaSinullakin siis 9kk tytär! EIkös olekin mainio ikä. Ja tosiaan myös yhtäkkiä kovin tapaturma-altis. Toivotampa täältä äidille pitkää pinnaa ja tarkkavaista silmää!
PoistaSinäpä sen sanoit! Kauniita ajatuksia osuvasti kirjoitettuna, kiitos :)
VastaaPoistaKiitos sinulle!
PoistaKiitos tästä <3
VastaaPoistaTaidat tietää tunteen!
PoistaTodella kaunis kirjoitus! <3
VastaaPoistaTuli ihan kyynel silmäkulmaan.
Kirkastaa silmät :)
PoistaIhanaa luettavaa!
VastaaPoistaTuli mieleeni tuo astianpesukoneen auki oleva luukku. En voi olla varoittamatta tuosta.
Olin kerran kauan sitten lapseni kanssa sairaalassa sisällä ja sinne tuotiin pieni lapsi ruokatorventähystykseen kun epäiltiin hänen maistaneen murusen konetiskiainetta. Jos sitä jää ruokatorveen se syövyttää pikku hiljaa.... siis erittäin vaarallista!
Kiitos Lezzie! Olen koittanut olla tarkkana, mutta nyt olen vielä tarkempana! Joskushan voi käydä niin, että sinne koneseen jää jokin murunen vaikka kone on pessyt.
Poista