torstai 3. toukokuuta 2012




Lupasin miehelle yllätystä kun hän oli matkoilla. Te jo arvailittekin hurjia, mutta tämä on jotain paljon arkisempaa, mutta tuntuu minusta loton jättipotilta.

Lapsi on alkanut nukahtaa itse!  Nämä uudet askeleet kohti pinnasänkyä ja ison tytön nukkumarutiineja ovat minulle juhlaa. Tähän asti vain minä olen saanut lapsen nukahtamaan. Ja vain rinnalle.

Nyt käännän lapselle iltapalan jälkeen selän ja alan leikkiä nukkuvaa. Hengittelen pilkkopimeässä korostetun rauhallisesti itse ja kuuntelen ähinää, tuhinaa ja melskettä, kun hän siinä konttailee ja hyörii. Viidessä minuutissa nukahtaa siihen itekseen. Peitelen ja poistun...tai nukahdan itsekin.

Miehen tultua matkoilta koko uusi systeemi sekosi pariksi päiväksi kokonaan, kun hän hössötti ja tunaroi, pomppi sinne tänne hakemassa puhelimiaan ja muuta juuri kriittisillä hetkillä. Olin suoraan sanottuna huonona, luulin jo että kaikki oli hukkaan heitettyä ja iloni ennenaikaista. Mutta sieltä se löytyi, kun komensin kolmantena yönä hänet henkensä kaupalla keskittymään, että saadaan tämä homma uudelleen käyntiin.

 Loppuviikosta he pääsevät yhdessä koittamaan, josko nukkumaanmeno alkaisi sujua ilman äitiä.
Yli kahdeksan kuukauden jälkeen minä saan jäädä iltaisin hetkeksi sohvannurkkaan lukemaan, kun isä ja tytär toimittavat iltatoimiaan.

8 kommenttia:

  1. Oliko ensimmäisillä kerroilla itkua? jos oli, miten lohdutus tepsi? Terveisin samaa prosessia aloittava

    VastaaPoista
  2. Ihania onnistumisen tunteita nuo. Ja sohvan nurkkaan käpertyminen yksin, silkkaa luksusta! Onnea uudelle vaiheelle!

    VastaaPoista
  3. Ihana juttu, saat pienen palan omaa aikaa illasta.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Ekalla ja toisella kerralla pelkkää iloista (ylipirteää) jokeltelua, sitten yhtäkkiä vain hiljeni ja "sammui naamalleen" koitin kääntää, mutta kamåpesi takaisin mahalleen.

    Toisella kerralla meinasi mennä kitinäksi, taputtelin ja silittelin, mutta kun kitinä jatkui annoin olla ja siihen hän sitten kuitenkin nukahti, vaikka ei yhtä iloisen oloisena.

    Sitten miesmokoma sekoitti kuvioita olio kitinää enemmän, annoin rintaa, kun en halunnut pakottaa.

    Nyt eilen taas vain väsynyttä tuhinaa, mönki sinne tänne ja ajoi minut ahtaalle, kun nukahti niin antoi jopa siirtää itsenä syrjään.

    VastaaPoista
  5. Prisca: siellä taitaa puhua toinen äiti ;)

    Pirkko: Ennemmin tai myöhemmin, hitaasti hyvä tulee, minusta ei ole itkettämään, moni varmaan ihmettelee miksi vasta nyt, mutta olen halunnut pitää nukkumaan menemisen positiivisena tapahtumana, ehkä se maksaa itsensä takaisin seuraavat 18 vuotta?!

    VastaaPoista
  6. Yes! Suuri saavutus! Vielä muistan nuo tunteet, vaikka aikaa onkin kulunut!

    VastaaPoista
  7. Nonna: vaihtelevasti menee, tuntuu, että jos joinakin iltoina nukahtaa vaikertaen, niin herää montakertaa yössä hakemaan lohtua. Eilen koitti ekaa kertaa isänkanssa ja vaikka nukahti ok, vähän kitisten niin oli niin levoton koko yön. En tiedä pitäisikö jatkaa, luovuttaa vai palata vanhaan...sitten on päivälläkin rutuisempi.

    Marita: otan ilolla vastaan tunustuksesi, vaikka ei minulla ole ollut tapana mitaleilla blogiani koristellakaan! Kiitos!!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.