sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Me&I -what about U?



Olen kotiäitiystynyt. Sen jälkeen kun vakuutin, että se ei ole minua varten, menin kuitenkin Me&I  -kutsuille, jos nyt ihan vaan katsomaan ja pullaa syömään...jees, jees. Vaikka aikaa oli niukalti ja sovitus tehtiin juoksussa,  tyhjin käsin ei lähdetty.

Pehmoisia yogapantsejani en ole sittemmin juuri riisunut ja samanlaiset sai lapsi.

Koska idea piiiiiitkänpitkistä resoreista on varsinkin lapsella niin käytännollinen ja arjessa riemastuttava, inspiroiduin ompelemaan vanhoihinkin housuihinsa resoreita jatkeiksi. Jatkoaikaa saivat monet housut, sillä nyt näyttää kasvavan vain raajat pituutta, pepun koko pysyy samana...by the way, olispa allekirjoittaneenkin kohdalla niin.

4 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Taidan heti huomenna lähteä resoriostoksille. Kakkosella on monet lahkeet jäämässä lyhyiksi, kun jalat ovat venyneet hurjasti pituutta viime kuukausina. (Taitaa toinenkin pikku-ukko periä onneksi isän pitkäjalkageenit, eikä äidin perssellaisia.) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha, mäkin oon toivonut noita jalkageenien valikoitumista hyvällä tuurilla, sillä tääläkin on tarjolla persjalkaisia ja pitkäkoipiasia!

      Niitä resoreita saa muuten omista kulahtaneista paidoistaankin, eikä maksa mitään. Parhaimmillaan hihansuista, mutta helmoistakin!

      Ja eipä tuule lahkeista sisään ja sukankin saa siihen päälle hyvin, jos niin tajhtoo pitää.

      Poista
  2. Juu, pari tuotetta tulee hankittua joka sesongista :) Ja nyt kävi tuuri, kun voitin eräästä blogiarvonnasta perhosvelourtakin itsellenikin!! Jee! (Saako iloita julkisesti?)

    Hyvä idea ommella itsekin resoreita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas laadukas arvonta! Tässä blogissa ei tarvitse pitää kynttilää vakan alla, Iloitsen, että sait pehmoisen takin takkailtoihin ja ihan salonkikelpoisiakin ne ovat!

      Poista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.