torstai 15. marraskuuta 2012

Kat(aj)aiselle kansalle

Minusta nyt ei tunnu yhtään katkeralta ja olen ilokseni nainen ja äiti. Olen saanut asiani toistaiseksi järjestettyä niin, että huono omatuntokin on minimissä, viittaan kintaalla useimmille odotuksille, ja ajelen säärikarvani kun muistan. Joskin pelko perseessä odottelen aikaa, kun pitää revetä kotiin ja työhön. Pelkään, että siinä tulee niin hoppu, että muitakin ongelmia nousee esiin kuin ajamattomat säärikarvat. Siihen on vielä onneksi hetki. Siihen asti lorvin kotona ja käyn kalliiksi yhteiskunnalle.

En kuitenkaan voi olla postaamatta tämän "kukalien" monologia. Valitettavasti en tiedä kuka sen kirjoitti. Kaverilta kopsasin. Jos se olit sinä, niin kerro mulle!


"Hei te kaikki äiti-immeiset siellä! Onko joskus (aina) huono omatunto jostain tekemisestä/ tekemättä jättämisestä? Niin arvelinkin... Lukekaahan seuraava teksti! Kiitos Jyrki Kataisen sorruin naiseusmonologiin: Naisena oleminen on melkoinen missio. Etenkin jos on valinnut vielä Äitiyden. Naisen on oltava Kaikki. Lapset on kasvatettava terveellisesti ja turvallisesti ja oppikirjojen ohjeiden mukaan, virikkeitä ja luomuruokaa ja kestovaippoja ja vauvajoogaa on oltava. Olet suurennuslasin alla aina ja kaikkialla. Neuvolantädin ankarien silmien edessä tunnet suunnatonta pienuutta, kun lapsi on yli tai ali maagisten kasvukäyrien. Kun potalla käynti ei onnistu vielä yksivuotiaanakaan. Jos on tutti ja pullo. Jos on päiväkodissa tai ei ole. Kasvunkansioihin tallennetaan lapsen kasvu ja kyvykkyys ja meriitit. Isää harvoin nähdään tai kuullaan vasu-keskustelujen pyörteissä. Äidin on hankittava jälkikasvulleen kasa kehittäviä, virikkeellisiä harrasteita jotta lapsesta kasvaa kunnon ihminen. Vanhempainillat ja toimikunnat kuuluvat asiaan. Myyjäisiin on leivottava. Hampaat on muistettava pestä aamuin illoin, rakkaat lapset jumalauta, sillä äitiä vedetään hampilääkärissä turpaan jos mukulalla on muumikarkkireikiä jo ennen kouluikää. Äidin pitää valmistaa terveellistä, puhtoista, egologista luomulähiruokaa pilteilleen omin käsin ja rakkaudella, sillä Saarioisten ruokia eivät ole väsänneet äidit, vaan koneet. Äläkä KOSKAAN unohda, että jos laiminlöit rintaruokinnan ja sorruit Tutteli-syntiin, lapsestasi voi tulla sarjamurhaaja! Tai sosiopaatti ainakin. Muista luoda uraa, äläkä ole töistä pois jos lapsi sairastaa. Hoida kuitenkin mieluiten lapsesi kotona kouluikään saakka, mutta koita samalla käydä töissä että olisit kunnioitettu veronmaksaja. Tajuatko kuinka kallista päivähoito todellisuudessa onkaan yhteiskunnalle ja miten isot kustannukset on kotihoidontuella lorvivista nykyäideistä?! Lapsilisiin upoaa miljardeja vain siksi, että SINÄ itsekkäästi menit lisääntymään vaikka maailma on täynnä orpoja katulapsia. Oletko sortunut joskus abortin verisyntiin, nainen? Miksi teit sen? Murhaaja. Synnytitkö isättömän lapsen, kuinka kehtasit? Ja meillä kun on ollut e-pillerit jo ikuisuuden herranen aika! Muista huolehtia parisuhteestasi nainen. Älä mene aviovuoteeseen pyjamassa, sillä miehesi ei ansaitse sitä. Ole seireeni ja syöjätär ja pikkutyttö ja mikä-vaan. Älä unohda sheivata! Muista harrastaa, huolehdi kunnostasi, tutki rintasi, liiku, rasvaa ja kuori ja pese ja usein ja tarpeeksi. Lakkaa kynnet. Muista juurikasvu! Meikkaa äläkä ikinä unohda pestä meikkejä illalla. Käy värianalyysissa. Lue kehittävää kirjallisuutta ja tilaa Avotakka. Nainen, sinä voit olla mitä vaan!! Mieti, Angelina Joliella on lauma mukuloita, eikä hän ole läski ja kulahtanut. Miksi sinä olisit?! Tee joulukortit itse. Ja lahjat. Ja koristeet. Säilö marjat. Muista kaikkien synttärit ja nimpparit ja valmistujaiset ja rippijuhlat ja vuosipäivät. Nainen. Muista että markkina-arvosi romahtaa samaan tahtiin kun tissisi alkavat roikkua. Heitä on tuolla pilvin pimein, nuorempia ja kauniimpia ja lahjakkaampia. Jonain päivänä sinua ei muista tai tarvitse enää kukaan. Lepää silloin nainen :-D! Vanhainkodissa on sinua varten 0,5 hoitajaa odottamassa. Äitienpäivänä saat ruukkuruusun. Ehkä."

Hui sanon minä!

9 kommenttia:

  1. Huhhuh. Mutta noinhan se menee, siis odotusten osalta. Olen onneksi oppinut sulkemaan korvani ja sanomaan ei, kun siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelen oppineeni, mutta luulen, että johonkin takaraivoon kertyy silti kuormaa kaikista vaateista ja odotuksista.

      Mutta sitten taas on ihanaa saada positiivisia ja hyväksyviä katseita jka kommentteja vaikka tori mummoilta!

      Poista
  2. Tätähän se on. Mutta onneksi voi elää omaa elämää ja unohtaa tuon Katajaisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttää silti tuollainen lyhytnäköisyys! Että kun ei enää mistään voida säästää, niin säästeetaan sellaisestakin, mistä ei säästöä tule.

      Poista
  3. Olen äiti ja ylpeä siitä! :) Yksinkertaisesti äiti ei repee kaikkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just, ja miksi isät on tän keskustelun ulkopuolella taas ikäänkuin naiset keskenään tekis lapsia!

      Poista
    2. psst, jotkut meistä naisista tekeekin. Tosin siihen tarvii lääkäriä ja vauvansiemenlahjoittajaa. ;)

      Poista
  4. Voi, tekstin kirjoittaja on luokkakaverini :)

    VastaaPoista
  5. Ja sitten vielä ihmetellään miksi me naiset/äidit sairastumme niin usein masennukseen.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.