Uusin tulokas

Vaikka puutarhassa leviävät kasvit kuin vihreä kylpyvaahto, on joitakin täsmähankintoja joka kesä tehtävä. Tässä uusin tulokas: Herkkä syksyn kukkija. Anemone Hupehensis. Pallosyysvuokko. Varjon asukki.

Pallosyysvuokko kukkii ihan mahdottoman myöhään, nyt parhaillaan, tälläiseksi hentoiseksi neitokaiseksi. Ja voi kukkia kuulemma vielä lokakuussakin. Ostin kolme taimea. Saa nähdä innostuuko leviämään.

Elokuun alun kukkijoita on vielä hakusessa. Meillä on siinä kohtaa lähes tyhjiö kukkaloistossa. Ja mikä harmillisinta, juuri silloin meillä on vuosittain isot puutarhajuhlat!

Kotipäivä

Perjantaisin olen molempien lasten kanssa kotosalla. Niille päiville on tähän asti riittänyt kaikenlaista neuvolareissua ja syyskengän metsästystä, mutta tänään on vihdoin sellainen kotipäivä, kun pumpulikuvitelmissani kuvittelin näiden olevan: Pelataan ja leivotaan, ulkoillaan ja ollaan vaan.

Muina neljänä arkipäivänä viikossa tytär käy englannin kielisessä päiväkodissa. Täytyy sanoa, että järjestely on hyvä. Ja myönnettäköön, että asenteeni päivähoitoa kohtaan on kyllä heittänyt kuperkeikan sen jälkeen kun tytär aloitti kaksi vuotiaana päivähoidon.

Ennen lapsia en voinut millään käsittää sellaista kuviota, että vanhempi on vauvan kanssa kotona ja esikoinen päivähoidossa. Kuvittelin niiden esikoisten kokevan itsensä hylätyksi ja ihmetelin, miten vanhemmat raaskivat laittaa lapsen päiviksi hoitoon. Nyt ymmärrän. En millään voisi tarjota tytölle sellaista touhupakettia ja sosiaalisia puitteita kotosalla. Riitelyksi menisi ja kolttosten tekemiseksi pitkästyessä, kun äiti vaan kaiket päivät istuu imettämässä, nukuttamassa vauvaa ja sinkoilee siinä välissä tekemässä kotitöitä. Iso hatunnosto niillle jotka selviävät kunnialla kaikesta siitä useamman lapsen kanssa. Meille kolme päivää kotosalla on passeli.

Voisin kirjoittaa tästä pitkästi, mutta tälläinen ei vetele, että toisella kädellä vaan kokoan magneettinaamoja lapsen kanssa. Vauvakin heräilee, joten So long!

Kirjoitin miehelle

"En päässytkään liikkeelle tänään: niiden hankittujen vaunujen kaksi rengasta oli puhki! No vaihdoin vauvalle vaatteet ajatellen, että mennään sitten niillä avoimilla kolmirengas kärryillä, mutta eihän niissä ollut edes istuinsuojia. Ne oli yhä saunalla kuivamassa pesuni jäljiltä. 

Vauva oli jo väsynyt, täytyi saada nukkumaan. Joten ei tullut kurarukkasia tytölle, ei toppatakkia minulle, ei kattokoukkuja uuteen verstaaseen, ei uutta kangasta olkkarin pantonetuolien istuintyynyihin.  

Koko aamu päivä meni molempia rattaita huoltaen, toiseen istuin suojia kiinnitellen ja toisista pehmusteita irroitellen ja käsipesten. 

Tuon silti lapset kirkolle viideksi."

Kierros etupihalla

Kaiken kyykkimisen ja rutinan jälkeen, voi miten suloiselta tuntuukaan että liuskekivet ovat nyt paikoillaan ja ensi kesänä saa vain istuttaa kasvillisuutta ja asetella kiviä "fenshui asemiinsa"! Iltaisin kun lapset on saatu nukkumaan hiivin etupihalle kuljeskelemaan ja nautttimaan näkymästä.

Saanen kierrättää teitäkin vähän etupihallamme! Kivien välistä irtoaa vielä kivituhkaa kiviä tuhrimaan, mutta ummistakaatte siltä silmänne!

Hullaannuin vähän kuvatessani enkä malttanut karsia kuvia. 

Tässä vielä kuvia ongelmakohdasta, joka vaatii vähän kasvillisuutta 

ja aikaa kätkekseen kaivojen kannet.

Listojen laatimisesta

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. Luin ne kaikki moneen kertaan ilahtuneena. Ilahtuneena monestakin syystä. Ensinnäkin on mukava kuulla teista ja saada terveisiänne, mutta myös koska saa perspektiivintajunsa takaisin kun muistaa, että painii universaalien asioiden kanssa. Toki asioiden, joista on monta näkökulmaa ja suhtautumistapaa. Todella auttoi kirjoittaa ja lukea kommenttinne. Tänään oli jo ihan eri olo! Mikä myös auttaa on listojen tekeminen.

Minulla on kirjatolkulla listoja. Pieniä kirjasia, joihin kuhunkin rustaan listoja, jotta pääni pysyy koossa...ja osin vain hauskuuttakseeni itseäni. On työlistoja sisään ja puutarhaan. On listoja siitä, mitkä asiat elämässäni ovat hyvin ja mistä olen kiitollinen. Myös listoja siitä mistä pidän itsessäni olen nuorempana kirjoittanut, mutta ne olen tainnut hukata. On prioriteettilistoja, on listoja asioista joita haluan tehdä, paikoista joissa häluan käydä, tavaroista joita haluan hankkia, asioista joissa haluan kehittyä....

Yli päätään luulen, etten olisi selvinnyt viime vuodesta...tai sitä edellisestäkään jolloin työn alla oli hääjärjestelyt, ilman listoja. Sanottakoon suurpiirteisesti, että olisin seonnut sukkiini monen monituista kertaa elämässäni ilman listoja (Vop ajatelkaapa kirjoitustaidottomia ihmisiä, edes muistilistaa, ei voi kirjoittaa! Tulisin hulluksi!!)

Hetki sitten lomalla luin herkullista kirjaa:  Kirjassaan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Mia Kankimäki matkustaa Japaniin(kin) tutkimaan Sei Shōnagon tyynynaluskirjaa, joka perustuu  listoihin, joita tuo keisarinnan omintakeinen hovinainen kirjoitti Heian-kaudella. Aloitin kirjaa vähän epäileväisin mielin, mutta sepäs veikin mukanaan!

Summa summarum, listoja syntyy taas. Nyt tehdään tietty Miehen kanssa prioriteetti lista. 
Mutta ensin täytyy sanoa, että saatiin sunnuntaina siivottua ja kyllä se helpotti: pystyn taas ajattelemaan!

Paha akka

Tämä on tahra TV-huoneen rahissa. Todennäköisesti jogurttia.

Näen siinä kauriin.

Riittämättömyyden tunteesta on tullut ahdoistava möykky rinnan päälle. Olen ollut murheellisen kiukkuinen, perheelle olen rähjännyt.ja pinna on alkanut palaa pienemmästäkin. Normaaalisti suomin tälläisten kohtausten jälkeen itseäni, mutta nyt saa olla. Tajuan monenlaisen stressin kestäneen niin kauan, että olisi jo luonnotonta jos en reagoisi.

Teinkin jo viikko sitten päätöksen pitää itsestäni parempaa huolta. No eka viikko hujahti, Eikä mitään muutosta aamusta iltaan rehkimiselle tullut. Aamusta iltaan pyykkiä lasteittain, kaatuneita mukeja, pyllyn pyyhkimistä, vaipan vaihtoa, kyl sä tiät...edes takasin aina kädet täynnä likaisia astioita, pyykkejä. Rätti kädessä riuhuen. Kolme kattilaa liedellä. Jos hetkeksi hellität, on helvetti irti: sitten vasta keittiö tiskiin hukkuukin, Omenapuun alus muumiotautisia omenan mötköjä täys, Pitkä ruoho rehottamassa.  Kiire kintereillä. Mitä ikinä teenkin, pitäis jo olla valmista.

En saanut otetta viime viikolla siitä uudesta elämästäni, jossa seestyn ja hymy huulillla harjoitan toimintameditaatiota kotitöitä tehdessäni.  Flunssan sain ja joka päiväksi riitti silti neuvolaa ja ties mitä selvittelyä. Miksi kaikki tavaratkin tuntuu hajoavan käsiin juuri nyt? Imurit, vaunut ja valaisimet...

Meidän erinomaisesti nukkuvasta pikku vauvastakin on tullut kiukkuinen nelikuinen, joka saa rintaraivareita, viuhtoo rauhattomana rinnalla, ei rauhoitu nukkumaan ja heräilee kesken öitä. Kirahtaa yhtäkkiä itkuun. Hampaitako? Vai tämä meidän kaikkien kurkkua vuoroin raastanut pöpökö häntä kiusaa.

Ensiviikolla uus yritys olla perempi itselleni. On sitten minussa jakaa muillekin. Tämä tälläinen ei vetele. Ja sellainenkin päätös, että tavaran määrä täytyy saada laskuun tässä huushollissa. Turha tavara se vasta kuormittaakin.

Puutarhakesä/ Patio ja postilaatikko

Vihdoin päästiin tekemään patiota. Sama rulianssi samat pohjatyöt. Mies kiitteli, että hyvä oivallus, että keksin, että etupihalle tehdään keinun paikka. Tuntui mukavalle. Kiitosta ei koskaan liikaa.

Minä sain siinä ohessa (oheisprokkishan pitää aina olla!) häälahjaksi saamamme komean postilaatikon asennetuksi arvoiselleen paikalle ja vanha muovinen jouti lasten leikkeihin. Olin tyytyväinen keksittyäni upottaa se muuriin.

Puutarhakesä/ Kivipolku

Kuten aikaisemmin kirjoitin, koko touhu alkoi sadevesikanavista. Ne valettiin itse suoraan maahan tarkoitusta varten muotoiltuun uraan. Itse kourun aikaansaaminen tuotti päänvaivaa, mutta sitten keksin käyttää sellaisia kaksimetrisiä kellukepötköjä, joita lapset käyttävät uimaleikeissään. Mies kääri ne elmukelmuun ja ne upotettiin aina kahden metrin pätkissä märkään sementtiin. Avot!

Etupiha on ollut riesa siitä asti kun muutimme tänne kahdeksan vuotta sitten. Se on kaivettu moneen kertaan syystä jos toisestakin ja yhtä monta kertaa olen siihen istuttanut nurmikonsiemenen. Mutta ei. Varjoisa pihan puoli, kova kulutus ja tiiviiksi tamppaantunut maa ovat tuhoontuomittu nurmikonpohja. Niinpä nurmikko saa nyt olla ja kokeillaan muita ratkaisuja!

Kun vesikanava oli valmis ja vesi juoksi iloisesti räystästynnyriltä uuteen kaivoon, (mikä ilo tyttärelle!)  lähetettiin vain toive universumiin, ettei talven routa tulevina vuosina murtaisi betonista kourua.

Homma jatkui: Mies teki pohjatyöt. Tasoitti maan patiota ja polkua varten. Onnistui säästämään 

kasvillisuuden (!!), jonka sittemmin rajasin mukulakivin. Minä leikkelin pohjakankaan paikoilleen ja piirsin polun linjat. Hän kantoi tonnikaupalla sitä pohjustushiekkaa 5 cm kerrokseksi. 

Sitten kiveämään. Polku eteni hitaasti. Aluksi käännettiin yhdessä joka kivi monta kertaa. Etsittiin täydellisiä muotoja.  Pelättiin, että ei tule valmista tänä kesänä tällä vauhdilla. oli näet muutama muukin homman poikanen ohessa kesken. 

Oli arvioitu, että homma olis kahdessa viikossa valmis.  Ehkä joskus ennemuinoin ilman lapsia, mutta nyt...hohhoijaa. Minä kävin lastenhoidon lomassa seisomassa vieressä. Ja ryntäsin apajalle heti kun edes pienempi torkkui. Tein aina sen aikaa kun hän viihtyi sitterissä vieressä hyörintäämme katsellen. Ja tietysti juoksin esikoisen tarpeiden perässä. Podin kateutta, kun mies sai keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. 

Välillä koitin asetella päivisin Miehelle iltaa varten kivet valmiiksi sen kuin vaan junttasi töistä tullessaan syvälle asennushiekkaan, Kohtalaisen kokoisia onnistuin liikuttelemaan, mutta  Mutta 80 centtiä leveät kivet painoivat niin paljon, etten saanut niitä liikahtamaankaan. Välillä piti siis pyytää Mies laittamaan tasapainon vuoksia isoja väliin. 

Voi miten silmää hiveli, kun se polku tuli valmiiksi!  metria 80 centtiä leveää vesikourun reunustamaa  kivipolkua! Vielä tarvitaan vähän mielikuvitusta näkymästä nauttiakseen, sillä ympäristö on vielä pelkkää hiekkakasaa ja multaa. 

Puutarhakesä 2/2014

Sitten vasta alkoikin varsinainen kukkaloiston aika kun rhodot pääsivät vauhtiin!

Vaikka kaikenaikaa piti kamppailla kilpajuoksussa ajan kanssa remonttihommisssa ja oma kuntokin oli vielä jokseenkin vajavainen niin puutarhaan oli kyykistyttävä aina kun ilkesi. 

Raivasin osan maa-artisokasta pois, levitin juurikankaan ja istutin uudet mustikkapensaan taimet  happamaan havumultaan. Ympäröin taimen vanhoilla pihatiilillä minimoidakseni rikkaruohon kasvun pensaan juurella.

Jättilaukat ovat suosikkini: ne nousevat joka vuosi uskollisina saniaisten alta ja myyrät jättävät ne rauhaan toisin kuin liljat ja tulppaanit joiden menekki on valtava!

En ole vielä onnistunut kuvaamaan sen hetken maagisuutta, kun seison 

yksin illalla keittiön ikkunassa katsomassa harmaahärkin loistetta.

Toinen välipalaprojekti, jonka ehti toteuttaa vauvan päikkäreiden aikaan, oli pienen keittiöpuutarhani tiilirajaus. Kankesin pystyynasetellut liuskekivet pois ja korvasin samoilla naapurista noudetuilla hukkatiilillä.

Kesähuoneemme peittyi villiviiniin niin nopeaan tahtiin, että vaikka kehdesti sen karsin olimme koko kesän silti poiilomajamme suojassa. Tähän kannoin usein keinutuolin ja istuin oviaukolla imettämässä ja ihailemassa puutarhaa...miettimässä mihin lapioni seuraavaksi isken!

Punkit olivat riesanamme koko alkukesän, ja siksi tällläiset nurmellaköllöttelyt ovat jääneet vähemmälle. Jokailtainen punkkitarkastus ei olekaan ollut lainkaan turha, silti karseet punkkidokumentit katsottuani mietin, miten ihmeessä borrelioosilta vältytään, kun tänäkin kesänä löysin itsestäni kolme punkkia! Onneksi lapset ovat tainneet puremilta säästyä. (Eniten hirvittää se nymfi-muoto, jota tuskin edes paljaalla silmällä havaitsee.)

Puutarhakesä I/2014

Tänä keväänä kaikki lähti räjähtävään kasvuun ja vihreä valtasi pihamaan ennennäkemätöntä vauhtia. Tuntui luontevalta, että se tapahtui toukokuun helleaallon myötä samoihin aikkoihin, kun kuopuksemme syntyi. Ikäänkuin olisin itsekin talven kärsimyksen ja hiljaiselon jälkeen herännyt eloon ja tehnyt hedelmän!

Koko maailma oli yhtäkkiä ihmeitä täysi. Huomasin kulkevani puskalta toiselle ihastellen, että ´Puutarha on rehevämpi kuin koskaan´, Tämähän kukkii kuin puutarhakatalogissa, ´Katso miten tämä on levinnnyt...`

Kriikunapuu loisti valkeana yöhämärissä, niin kauniina, että useana iltana koitin sitä kuvata. Päärynäomenapuu sai vihdoin runsaan kukkameekon ylleen -kyllä kannatti uhkaillla sitä kirveellä!

Heleän vihreät ja hopeiset kuunliljat, harmaahärkin hopeinen matto, tummanpunainen keijunkukka... Jo pelkkien vieretysten kasvavien eriväristen lehtien sinfonia oli niin kaunis, että tulevista kukista viis muistan ajatelleeni.

Talvituhotkin jäivät vähäisiksi ja suureksi helpotuksekseni kaikki häälahjaksi saamamme taimet selvisivät niillä sijoillaan talvesta. Erityisesti japanin vaahteran puhkeaminen silmuun riemastutti.