Minulla on kirjatolkulla listoja. Pieniä kirjasia, joihin kuhunkin rustaan listoja, jotta pääni pysyy koossa...ja osin vain hauskuuttakseeni itseäni. On työlistoja sisään ja puutarhaan. On listoja siitä, mitkä asiat elämässäni ovat hyvin ja mistä olen kiitollinen. Myös listoja siitä mistä pidän itsessäni olen nuorempana kirjoittanut, mutta ne olen tainnut hukata. On prioriteettilistoja, on listoja asioista joita haluan tehdä, paikoista joissa häluan käydä, tavaroista joita haluan hankkia, asioista joissa haluan kehittyä....
Yli päätään luulen, etten olisi selvinnyt viime vuodesta...tai sitä edellisestäkään jolloin työn alla oli hääjärjestelyt, ilman listoja. Sanottakoon suurpiirteisesti, että olisin seonnut sukkiini monen monituista kertaa elämässäni ilman listoja (Vop ajatelkaapa kirjoitustaidottomia ihmisiä, edes muistilistaa, ei voi kirjoittaa! Tulisin hulluksi!!)
Hetki sitten lomalla luin herkullista kirjaa: Kirjassaan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Mia Kankimäki matkustaa Japaniin(kin) tutkimaan Sei Shōnagon tyynynaluskirjaa, joka perustuu listoihin, joita tuo keisarinnan omintakeinen hovinainen kirjoitti Heian-kaudella. Aloitin kirjaa vähän epäileväisin mielin, mutta sepäs veikin mukanaan!
Summa summarum, listoja syntyy taas. Nyt tehdään tietty Miehen kanssa prioriteetti lista.
Mutta ensin täytyy sanoa, että saatiin sunnuntaina siivottua ja kyllä se helpotti: pystyn taas ajattelemaan!
Listat ovat täälläkin tuttuja. Niiden avulla moni asia jäsentyy :) Viimeisimpänä seinälle asti ilmestynyt, aiheena kiitollisuus :)
VastaaPoistaListojen JAKAMINEN toisen, sydän ystävän kanssa, on muuten sellainen asia jota kaipaan nuoruudestani.
PoistaTeen listoja töissä ja kotona, se todellakin selkeyttää ajattelua ja pistää asiat tärkeysjärjestykseen.
VastaaPoistaLuulen, että listat on vähän naisten juttu. Miehillä korkeintaan työlista ja kauppalista....nekin jonkun muun kirjoittamia ehkä?
PoistaListat on mullekin ihan elintärkeitä!
VastaaPoistaJuu-u ja mikä ilo vetää se viiva siihen kunkin asian päälle.
PoistaJep jep, tutulta kuulostaa. Täällä päin löytyy listoja kurssitehtävien deadlineista aika monesta paikkaa: kalenterista, päästä, läppärin näytön muistilapusta ja jonkin ihan asiaankuulumattoman vihkon takasivulta (johonkinhan ne piti saada ylös). On listaa seuraavista kokeiltavista käsitöistä ja leipomuksista. Onneksi on sitten myös listoja asioista, jotka ovat tulleet hoidetuiksi ja niistä jutuista, jotka ovat saaneet hymyilemään. Olen myös huomannut, että joskus tulee sellainen olo, että päiväkirjaa on pakko kirjoittaa, mutta sitten kun sen avaa ja ottaa kynän käteen, ei sanoja löydykään kovin montaa. Riittää, että tekee pienen listan siitä, mitä elämässä nyt tapahtuu. Se auttaa jo kummasti.
VastaaPoistaTuo kirja on minunkin lukulistallani. Juu, sekin löytyy.