Mikä tuuri

Löysin eurolla ison miesten neuleen. Se oli ohutta laatuvillaa ja lempi väriäni. Heitin kahdesti pesukoneeseen, jotta vähän tiivistyisi. Levitin lattialle ja silmäilin, miten saisin siitä kaikki osat käyttöön. Siksakkailin myssyn ja lapaset hihoista. Helmasta teen polvipituisen villahameen. Ja vielä saan jotain pientä lopuista. Olen tyytyväinen tähän!

Kävin varkaissa

Takapihan ovelle kerääntyneitä lipokkaita. Lipokkaita tarvitaan. Niillä haetaan yrttimaalta ruohosipulia ja basilikaa, niillä juostaan keräämään pyykit kun taivas mustuu.



Nappasin Vilijonkalta värin. Ihan tosta noin vain oma-aloitteisesti tartuin, ilman mitään kiertävää haastetta. Ehdin jo hälle kommentoidakin vähän samaan sävyyn, mutta tässä siis

PUNAINEN

Heti aamulla lepuutin silmiäni punaisissa puukengissäni. Kun jotain mieluisaa löydän, jaksan katsella sitä. Juhlamekkojanikin roikkuu esillä ihan vain siksi, että niille on liian harvoin käyttöä. Nautiskelen niistä ohi kulkiessani.

Mutta noita punaisia kenkiä tahtoisin käyttää! Harmittelen, että punainen on niin vaikea väri hyväksyä muihin vaatteisiin, ja sitten päinvastoin, oikein rakastan punaisia kenkiä. Niitä minulla on neljät. (Ja jos kehtaisin, ostaisin vielä Camperin punaiset korkkaritkin samanlaiset kuin jo hyviksi havaitut ruskeat.)

Loppukesästä hankityt punaiset perinteiset puukengät myöhästyivät ulkokaudelta, mutta parempana pysyvät, jos vasta keväällä otan ne ulkokäyttöön. Sisällä niillä on vaikea kulkea meidän jyrkissä rappusissa, mutta koitan hidastaa kurvissa, sillä kopisevat energisesti ja piristävät silminnähden. Vaan jotain niiden pariksi pitäisi olla...jokin toinen punainen läikkä.

Olen nyt kulkenut isossa kudotussa kolmiohuivissa, mutta ei ole täydellinen. On liian lähellä kasvoja. Ideoita?

Takki ja muita tarinoita

Takki on yhdeksän vuotta vanha. Kun kääntää sen saumoja, näkee alkuperäisen värin. Värin joka sai kasvoni hehkumaan ja johon kiinnyin. Ostin sen Portugalista silloisen avopuolison nihkeästä asenteesta huolimatta. Ja rakastin ensinmäisestä päivästä alkaen. Tuo takki keräsi paljon muistoja, ja vaikka olen ulkoiluttanut sitä nyt harvemmin, sen ollessa jo lähes läpihiutunut, tulen hyvälle tuulelle yhä joka kerta kun puen sen päälle. Ja vetoketju, tuo tärkein vimpain, toimii yhä.

Ostan vaatteita aina puuskittain. Joko en löydä mitään tai sitten löydän monta. Samalla reissulla, samasta kaupasta, ostin yhtä rakastetun ja käytetyn nahkavyön. Ostin vielä ohuen ohuen kudotun myssynkin ja poru meinasi päästä kun se myssy vuotta myöhemmin taisi tipahtaa johonkin valomerkin aikaiseen tungokseen yökerhon tuulikaapissa.

Nykyään minulla on kaksi liikettä, joista ostan melkein kaiken, mitä Suomesta ostan. Ruotsalaisia molemmat. Osaavat tehdä mallit istuviksi skandinaavisille sutjakoille ja pitkäselkäisille.

Ihailen entisaikojen pukeutumista. Silloin vaatteet tehtiin omassa maassa oman maan kansalaisten mitoilla tai peräti teetettiin. Ostettiin vähän mutta ikuista. Silloin kiinnitettiin huomiota nimen omaan leikkauksiin. Vyotärö oli vyotärön kohdalla, eikä jossain lapojen alla. Muotolaskokset kohdillaan. Nyt kaikkien oletetaan menevän samaan muottiin. Olen teettänyt ulkomailla muutamia vaatteita ja ollut tyytyväinen. Istuu. Niitä hoidan. Säilytän pukupussissa ja pesen pienet tahrat käsin.

* * *

Yhä se on olkapäällä tuo kummajainen, josta eilen kirjoitin, mutta tiedän sen kutistuvan. Tiedän, ettei se elä minussa tai minusta ja se haukkoo jo henkeään. Kun en anna sille pilleripurkista lisää ravintoa se näivettyy pois.

Hulluutta

Olen käynyt mieleni mustalla puolella. Olen tuntenut oloni niin hallitsemattomaksi, että, olen kirkaasti tajunnut, miten pieni matka hulluuteen on. Tuossa se on ihan askeleen päässä. Kuka nyt sattuukin sinne päin horjahtamaan. Joskus se voi olla ihan pienikin töyttäisy. Mikä nyt kenellekin on liikaa.

Meistä ulkopuolisista voi joskus näyttää, että jonkun elämä on ollut ihan sietämättömän kuoppainen. Surua ja kurjuutta täynnä. Että jollekulle on osunut kantaakseen enemmän, kuin on kohtuullista. Mikä siinä on, että joku sellainen vain jaksaa ja selviää siitä kasvattamatta kuorta. Pysyy lämpimänä. Ja joku toinen ei. Joku toinen ylittää sen rajan, jota normaalina ja terveenä pidetään, lopullisesti tai tilapäisesti, taakkansa rasittamana tai ilman, että mitään näkyvää syytä on osoittaa. Ehkä jollakulla vain on joku, tai jokin, joka pitää elämän reunassa kiinni ja toisella ei.

* * *

Odotan, että jo puhjenneeseen kystaan määrätyn hormonikuurin vaikutus elimistössäni loppuu, ja murheet ja huolet palaavat taas entisiin mittasuhteisiinsa. Niihin suhteisiin, joita pystyn hallitsemaan. Että erotan taas todelliset uhat peloistani.

Että, pystyn katsomaan peiliin ilman paheksuntaa. Lakkaan tuntemasta itseni rumaksi ja lihavaksi, vaikka vaaka näyttää, että olen viikossa parissa laihtunut entisestäni kaksi kiloa. Etten säti miestä vain siksi, että minusta tuntuu, ettei hän voi minusta välittää.

* * *

Jouduin jättämään kauan odottamani retken väliin, jäämään kotiin lepäämään ja rauhoittumaan. Flunssan uuvuttama kehoni ja mieleni vain teki viikkojen piiskaamisen jälkeen tenän. Ja pääni alkoi olla niin rikkinäinen, että minä, jolta päätöksenteko syntyy yleensä vauhdissa, en enää kyennyt tavallisiin "kyllä vai ei" ratkaisuihin. Loppuun asti, vielä kun näin auton pihassa, ajattelin valmiiksi pakattua laukkuani ja suunnittelin mukaan ryntäämistä. Niin epäreilulta ja pelottavalta kotiin jääminen tuntui.

Nyt kun olen täälä, ja sain luovuttua kaikista odotuksista, huomaan, että alan rauhoitua. Itku loppui. Ehkä jaksan hetkeksi puutarhaan. Vaikka poimimaan ruskan punertamia maksaruohoja. Etsin jo muutaman kerran kameraani, unohtaen, että lähetin sen matkaan, jotta saisin kuvakertomuksen.

* * *

En voi olla lähettämättä synkkiä ajatuksia lääkärille. Hänelle, joka ei ottanut kuuleviin korviinsa epäilyksiäni, että hormonikuuri suistaa minut raiteiltaan. Oliko se oikeesti tarpeellinen tai ainoa hoitomuoto? Eikö noita kystia nyt ole tullut ja mennyt maailman sivu, ilman että vähemmän herkät edes huomaavat?

Sotkuista kuin lankalaatikossa

Syksy on täälä ja sitä myötä jo aavistus pitkästä pimeästä.

Kaikki tuntuu kietoutuvan kaikkeen, kun järjestelemme lomaa. Suunnitelmat on mennyt jo pariin kertaan uusiksi. Ajankohdat vaihtuvat ja sitä myötä kohteet. Alkuperäinen suunnitelma oli yhdistää miehen työmatka ja loma. Minun oli tarkoitus lentää perässä Etelä-Afrikkaan ja jatkaisimme siitä lomaillen.

Vaan kaikki on auki kolmatta viikkoa. Plan B ja C yhtä epämääräisiä. Lähelle vai kauas? Ja riittääkö Etelä-Euroopan 18 astetta?

Lätäköllä

Toiselle se välittyy nenän kautta.
Toiselle silmän.

Potemisen ABC

Jokaisella taitaa olla omat tapansa potea flunssaa. Toisen vain odottelevat ja antavat ajan kulua, toiset hakevat heti antibiootit ja eräät, taidan kuulua niihin, käyvät läpi kaikki vippaskonstit selättääkseen flunssan "etuajassa". Ja lisäksi vielä koittavat varmistella, ettei seuraava iske samantien. Se miten sairastetaan, juontaa kai juurensa jo lapsuudesta. Kipeänä taannumme haluamaan noita samoja lapsuudesta tuttuja ja turvallisia rituaaleja. Nämä kuuluvat omaan toipilasaikaani.

A. Kotiapteekki
Heti kun tuntuu siltä, että nuha on tulossa rupean naukkailemaan Aconitumia ja Echinaforcea. Sillä olen ohittanut monta pöpöä. Jos pöpö kuitenkin kampittaa vaihdan muutaman päivän päästä Gelsemiumiin. Nuuhkin poskiontelot auki thaimaasta ostamallani mentolin tuoksuisella inhalaattorilla, vastaavia myy kuulemma Vicks. (muistatteko lapsuudesta tuon kirvelevän voiteen jota levitettiin nenän alle?) Juon inkivääriteetä ja hieron varpaiden väliin tiikerisalvaa, ihan kuin äiti jo lapsena. Kuivaharjaan. (Iho edustaa vyöhyketerapeuttisessa mielessä keuhkoja.)

Jos onteloissa alkaa tuntua kurjalta otan Duaktinia. Sitten jos menee ihan kamalaksi pyydän lääkäriltä suihkuteltavaksi Nasonexiä, mutta antibioottikuuria en ole nuhaan syönyt 20 vuoteen.







B. Nuharuoka
Kun muu ruoka lakkaa maistumasta, on yksi ruoka joka uppoaa minuun aina. Kun kynnelle kykenen, teen suuren kattilallisen kasviskanakeittoa kookosmaitoon.

Otan vähän mitä kausi tarjoaa, mutta
useimmiten palastelen kattilaan keittymään:
porkkanaa
kukkakaalia
sipulia
inkivääriä
palsternakkaa

Paistan kananpojan paistijauhelihan (jos jaksan, jos en jaksa laitan sen suoraan kattilaan mausteineen) ja maustan tavanomaisten pippurien ja suolan lisäksi garam masalalla, thai currilla, jeeralla tai mitä nyt löytyy. Tavoittelen mausteista, kun nenä on niin tukossa, että maut vaimenevat

Kippaan kananpojanjauhelihan jo vähän
keittyneiden kovempien juuresten sekaan ja lisään
kookosmaidon,
paprikan ja
kesäkurpitsan
jotka tarvitsevat vain hetken pehmetäkseen.

VINKKI: Jos olet oikein henkitoreissasi, osta valmiiksi pestyt babyporkkanat ja korvaa osa juureksista pakastepussin juureksilla. Parsa/kukkakaalin nyt jaksaa aina lohkoa sekaan.

Syön tätä aamusta iltaan ja kun se loppuu voisin syödä lisää.


C. Se kuumeeton päivä.
Flunssassa töihin palaaminen sairauslomalta on minusta varsinainen taitotemppu! Monesti yritän töihinpaluuta jo päivää liian aikaisin:

Tyypillisesti unirytmi on ehtinyt muutamassa päivässä mennä sekaisin, eikä uni ota muutenkaan tullakseen, kun ontelot pukkaavat tukkoon ja yskä ei ota loppuakseen. Makuulle meno oikein pahentaa tätä. Kun valvot ensin puoli kahteen tämän ja kutiavan kurkun kanssa ja heräilet sitten pitkin unta yskänhakkaukseen tiedät jo yöllä, ettet aamulla ole työkuntoinen.

Sitten aamulla, kun saisit nukkua tahdot vain nousta ylös, että saisit nenän auki ja hengen kulkemaan. Kun nouset ylös alkaa keuhkojen lima irrota ja saat taas yskiä. Päivemmällä koitat lepäillä, mutta et ole enää niin sairas, että voisit surutta antaa itsesi nukkua. Muuten olet taas yöllä kieppumassa rullaantuneissa lakanoissa, kun uni ei tule.

Päätettyäni jäädä vielä päiväksi kotiin siunailen pitkin päivää, etten vielä mennyt töihin ja saa vielä hetken huilia.








D. viihdyke
Olen kantapään kautta oppinut, että toiset haluavat nuolla haavansa yksin, kuntaas toiset kaippaavat kädestä pitäjää. Yritin ensimmäiset kolme vuotta aina tyrkyttää Miehelle erityisen paljon huomiota ja hellyyttä silloin harvoin, kun hän sairasti. Hän vaan rasiintui siitä. Vastaavasti koin, että hän jätti minut, joka olisin kaivannut sitä erityishuomiota, heitteille häipyessään jonnekin jättäen minut yksin potemaan. Söi joskus vielä ruuatkin mennessään. Tästä on onneksi päästy ja meillä on ollut yllättävän mukavaa, kun olemme köhineet täälä puolikuntoisina.

Mutta niin, mitään hätää ei ole, jos on sen verran tolkuissaan eikä flunssaa pakota päätä, että pystyy lukemaan. Mies lukee dekkareita niin, ettei näe eikä kuule, minä olosta riippuen joko selaan lehtiä, tai uppoudun sellaiseen kirjaan, joka vie mahdollisemman kauaksi näistä oman tyyppisistä ympyröistä. Mieluiten vähän taikuutta, tyyliin Pieni Suklaapuoti.

Katseltuani päivätolkulla kotia ja selattuani sisustuslehtiä palan halusta sisustaa ja siivota. Laadin listoja siitä mitä pitää ostaa, numeroin remonttikohteet tärkeysjärjestykseen ja päätän siivota tuon ja tuon paikan heti kun flunssasta pääsen. Jotain on sentään saatava tehdä! Pitäydyn pikku jutuissa, kuten lanka- ja sukkalaatikoissa, joita vähä kerrallaa järjestelen sängyllä risti-istunnassa, ettei pää räjähdä.

Muikeaa!

Olen iloinen saatuamme ovesta "kuurankukka" -lasin pois ja vieläpä rikkomatta karmeja tai sisintä lasia. Lasilla on muistaakseni jokin nimikin(?). Pyhäinhäväistys juu, ottaa alkuperäinen lasi irti, mutta lasi tukki näkymän lasikuistin läpi pihaan ja teki ruokailutilasta pimeän.

Minulla on toinenkin ilonaihe! Valkoinen persilja muuttaa lähes naapuriin. Se tekee kimppa-autosysteemistämme entistä toimivamman, mahdollistaa monta spontaania kahvihetkeä ja luo mukavasti molemminpuolista turvaverkkoa.

Tipuset

Siinä ne parveilevat. Odottavat pääsevänsä komeroon orrelle. Pastöroidut mehut. Pastöroimattomat ovat jo pakkasessa umpijäässä.

***

Tänä vuonna 45 litraa omenamehua. Omenoita käytiin pelastamassa tuttavan siirtolapuutarhapalstalta. Siellä oli jo kuoppa kaivettuna. Kuinkahan paljon hyvää satoa menee hukkaan...meilläkin mätänee kriikunoita puun alle!

Tuhat ja yksi yötä

Täälä ei nyt tapahdu mitään sen kummempaa, kuin että nenäliinapino hupenee ja käytettyjen kasa kasvaa. Jatkan kuvakertomusta viikonlopun juhlista.

* * *

Kokovartalokuorintaa meren mineraalein, naamioita ja voiteita toisensa perään.
Sillä välin, kun saunoimme ja kaaso helli meitä kylpytiloissa ammattilaisen ottein, loihti kokki meille runsaan illallisen yläkerrassa.











Talo oli tuoksuja täynnä ja vesipiippu suitsutti omenaisena kunnes laittautumisen aikana hiuslakka syrjäytti ruuan tuoksun.

Kun seurueeseen kuluu kosmetologi, hiusstylisti ja monta visualistia, tulee laittautumisestakin ohjelmanumero. Seuraavana päivänä löytyi runsain mitoin irtohiusta, -ripsiä, ja pinniä.

Tänään lepään

Juhlien jäljiltä olohuoneessa on pitkä pöytä. Levitän huivin sen valkean tahriintuneen liinan päälle ja laitan valkoiset tuolit nippuun. En jotenkaan kestä nyt valkoista, jota yleensä tarvitsen ympärilleni. Ehkä se on tämä nuhruuntunut olo. Tarvitsen väriä.



Väriä on ulkona, mutta sinne minulla ei ole asiaa. Otan väriä kirjasta. Katselen Amy Butlerin Midwest Modern -kirjaa ja mietin, että hän on toteuttanut unelmansa, joka on minunkin unelmani. Tehnyt Lifestyle -kirjan omasta maailmastaan. Ja että joku vielä ostaa sen!









Syön neljättä päivää syyrialaisen kokin tekemiä jumalaisia munakoiso-, ja kikhernetahnoja. Jääkaappikylmänä. Kaason leipoma piirakka mikron kautta lautaselle. Oli erinomainen idea ottaa kotiin kokki hoitamaan ruokapuoli. Säästimme ison pennin. Suosittelen juhlia miettiville!



***

Staying home. Still looking the world from kind of after the party perspective.
Seeking colors for this day from Amy Butler. You can find her here.

Polttarien jälkeen

Ystävän polttarit juhlittiin viikonloppuna. Sunnuntai meni siivotessa ja toipuessa. Parannellessa voipuneen olon lisäksi tankotanssista hellää vartaloa ja flunssaa. Tänään sain juuri ja juuri työpäivän pulkkaan ja kömmin peiton alle jatkamaan hiljaista toipumista. Jokainen niisto, aivastus ja yskäisy tuntuu repivän koko lihaksistoa. Onhan suunta jo ylöspäin?

***

Harmillista, että tankotanssin SM oli juuri. Nyt osaisin todella arvostaa tuota hämmästyttävää vartalon ja kivun hallintaa.

Illalla suukotan Miehen matkoille. Syksyn työmatkaputki on alkanut jäämme kotimiehiksi koiran kanssa.

***

Too heavy barcelor party for a friend: The flu finally hit me!