Näin vilauksen dokumenttia kaivostyöläisistä, jotka uskoivat johonkin yliluonnolliseen. Koputtajiin. Koitin äkkiä kääntää kanavaa, ennenkuin vanha kaivosmies alkoi kertoa tarinaa Koputtajista. Kaukosäädin ei totellut heti. Olin hyvää vauhtia matkalla paniikkiin. Juoksin tarkistamaan ovet. Ja jyskyttävässä tunteessa ikkunalta ikkunalle vetämässä verhoja kiinni. En halunnut nähdä sitä kiiluvasilmäistä koputtajaa vaanimassa pihassa. Vai oliko se sittenkin ihan tavallinen roistoryöväri, joka tulisi tekemään pahojaan meille? Miten kummassa saisin nukkuvan lapsen kannettua turvaan kun SE jokin tulisi. Ja minne sitten juoksisin, NIITÄ oli varmasti lisää ulkona.
Keräsin kaiken rohkeuteni, että uskalsin mennä kellariin suihkuun. Silloinhan elokuvissakin aina uhrin kimppuun käydään. Vahdin herkeämättä peilin kautta ovea. Vaikka mitä se auttoi, pakoon en pääsisi. Sitten peiton alle, yhä kasvot oveenpäin. Lapsi päästää yhden aavemaisen rääkäisyn. Vai onko se sittenkään lapsi? Melkein tahtoisin hakea tytön viereeni nukkumaan, mutta se olisi jo hulluutta. On oltava se aikuinen, mutta kun pelottaa niin kauheasti.
Kaappaan lukion maantiedon kirjan ja luen maaperän rapautumisesta ja kasvikunnan levittäytymisestä maaplaneetalle. Nuo ajatukset ovat aika kaukana koputtajista. Rauhoitun. Mutta kasvoja en käännä ovesta, vaikka kylki puutuu.
Tiedän niin tuon pelon tunteen. Mulla on myös taipumus saada itseni pelosta sekaisin ihan oman mielikuvituksen voimalla. Valoisalla se naurattaa, mutta pimeässä kaikki muuttuu niin pelottavaksi. Ja vanha talo kun teettää esim. askelien ääniä rappuihin ja muuta mukavaa = ) Ja naurettavinta on se, että oikeesti en pelkää mitään rosvoja tai varkaita, vaan juurikin jotain koputtajia(never heard) tai niitten sukulaishaamuja! Vapaaehtoisesti en ole KOSKAAN yksin yötä kotona, ja jos joudun olemaan, en juurikaan nuku. Mukavaa tulevaa viikonloppua! =)
VastaaPoistaLohdullista tietää että on muitakin aikuisia ihmisiä, vieläpä fíksuja, joiden mielikuvitus tekee tepposet.
PoistaMulla tää ei onneksi ole tavallista, sillä joudun olemaan jatkuvasti viikko kausia yksin tai nyt lapsen kanssa kahden kotona.
Ja empäs ollut minäkään kuullut koputtajista, mutta koska ei kuultu mitä ne on, niin Miehen kanssa eilen saunassa kerrottiin monta tarinaa siitä, mitä ne VOISI olla...loukkuun jääneiden kaivosmiesten henget voittivat. Kamalinta on se, että mun mielestä se on vaan ja ainoastaan järkeenkäypää, että traagisesti kuolleen sielu saattaa jäädä kummittelemaan! Niin, että kun sille päälle satun, niin saan kyllä hyvät kiksit pelkotiloistani.
Tuttu juttu! Päivällä sitä ajattelee, että ihan hyvin pärjäisin itsekseni kotona yön, no big deal, ja sitten illalla iskee taas todellisuus: miten muka, kun pelottaa käydä suihkussa vaikka koko muu perhe on kotona? Joskus huomaan makaavani sängyssä silmät auki odottamassa unta, koska ne silmät eivät vaan yksinkertaisesti pysy kiinni. Hassua kyllä, kesällä ostamani hyttysverkko aka prinsessakatos auttaa; läpi näkee juuri sopivasti, mutta ei kuitenkaan sen vertaa, että näkisi aulassa jotain hämäriä olentoja. Ja katoksen alla tuntuu turvalliselta.
VastaaPoistaJa mitähän sitten, kun muutan pois kotoa?
Sun pitää kehitella kehitellä hyvät pelonkarkoitustemput, mulla on niitä useita ja yleensä toimivat aika nopeasti!
PoistaOnni on useampi lapsi talossa. Erittäin harvoin joutuu olemaan yksin yötä kotona! Isompana ne osaavat aika hyvin pyrkiä viereen silloin, kun mies on reissussa. Se on aika kivaa!
VastaaPoistaNo niin on, koirakin oli hyvä kotimies aikanaan!
PoistaKirjoitat niin upeasti! Tuo yksinään yöpyminen vanhassa talossa on kyllä jännittävää, vaikka omassa kodissaanhan sitä koko ajan on. Kohtalotovereita on siis olemassa.
VastaaPoistaKiitos Marjaana,
PoistaNo JOSKUS tulee näitä, mutta kyllä minä olen ihan kunnialla ja hyvillä mielin täälä useimmät yh-yöni .
Mä en voisi ehkä ikinä muuttaa vanhaan taloon juurikin tuosta syystä... Uusi talo ja täällä ei mikään pelota vaikka koirat näkisivät pikku ukkoja. Tosin pihalla pimeällä pelottaa,jos koirat uristelevat johonkin metsään päin :/
VastaaPoistaPelä'styin muuten kerran ovelle tuijottavaa oudosti käyttäytyvää koiraani ihan tosissaan, että mitä se aistii...mutta kynnyksen rakoon olikin pyörähtänyt raksu, ja hän se tuijotti sitä puolisen tuntia kiinteästi, ennenkuin tajusin, ettei se aaveita kyttää.
PoistaMinulla oli lapsena ja nuorena vilkas mielikuvitus ja kuvittelin kaikenlaista tapahtuvan yksinollessa,kummitusjuttuja en sietänyt ollenkaan. Onneksi ei enää mielikuvitus lennä tuossa suhteessa.Auttaisikohan se,että luovuutta käyttäisi mahdollisimman paljon johonkin mukavaan ja pahojen ajatusten iskiessä alkaisikin ajatella hyviä asioita.Liisa
VastaaPoistaoho, meni vastaus tuohon alle:
PoistaMinun mielikuvitukseni on vähintään yhtä vilkas yhä, mutta onneksi tiosiaan mielikuviaan voi vähän hallita!
VastaaPoista