Taitteessa

Vaikka rämmin vähän suhmuraisessa sohjossa tällä hetkellä, kajastaa horisontissa valo. Luulen, että seuraavat kuukaudet tulevat olemaan ainutlaatuiset elämässämme. Olemme vaihtamassa rooleja suurenmoisen pehmeänlaskun saattelemina. Once in a lifetime -tyyppinen irtiotto meille kaikille alkaa Thaimaan Ko Lantan lomasta, jonne suuntaamme miehen työmatkan päätteeksi Bangkokista.

Matkan jälkeen vietämme vielä kuukauden kaikki yhdessä kotona, ikäänkuin kesälomana talven keskellä. Sitten minä palaan nelipäiväisenä työhöni ja mies jää vuorostaan suurimmaksi osaksi viikkoa kotiin lapsen kanssa. Elämme jännittäviä aikoja.

Ikää pukkaa

Vanhenin mennä viikolla miellyttävästi. Paitsi että sain mieluisia huomionosoituksia, vanhenemisesta voi olla kiitollinen siitäkin syystä, että ainoa laajalti tunnustettu vaihtoehto välttää vanheneminen on tunnetusti kuolla.

Miettiessäni mitä tiivistetysti jäi hattuun tältä ikävuodelta nousi mieleeni, että ehkä nyt viimein sisäistin, että ainoa pysyvä asia elämässä on muutos. Ja koska muutos on jatkuvaa, monet murheetkin ehtivät haihtua tai vaihtua toisiin, ennenkuin toteutuvat. "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi' sanoo Tuu-tikki Taikatalvi-kirjassa.

On vain muutamia harvoja asioita, jotka ovat pysyviä. Yksi lienee tarve rakastaa ja olla rakastettu. Toisenkin havainnon tein: Asemalta kotiin kävellessäni kuuntelin isää joka koitti neuvotella kintaita yksivuotiaalle käteen. Sanoisin, että sekin asia on ollut niin jo esihistoriallisista ajoista lähtien.

Ooooh!

Nyt kun aurinko paistaa taas tajuan, miksi blogin kirjoittaminenkin on jäänyt. Isäkin jo soitti, onko kaikki hyvin, kun ei blogi päivity. Pimeänharmaiden kuvien postaaminen ei inspiroi, jos nyt ylipäätään yhtään kuvaa tulee otetuksi. Postaamista ei helpota, että joka kerta kun avaan netin kajahtaa tarmokas vaatimus "KAA-PO!!!" joka pitää sitten tulkita, että tarkoittaako se tänään Kaapoa vai Teletappeja, joka vielä varsin vaikea ääntää. Ja taistella sitten virtuaaliajasta kiukkuikäisen kanssa.

Tänään, aamulla heti, oli tartuttava kameraan ja uloskin nappasin sen mukaan. Valossa tiskirättikin näyttää hyvältä. Olen nauttinut vapaudestani ulkoilla valkoisilla hangilla ja pörrätä kaupungilla muiden pakertaessa työssä. Olen ahminut ihmissuhteita ja tapaamisia.

Viimeiset päivät ovat tuntuneet unelmalta ja soljuneet kuin tanssi. Eilinen ilman yhtään kiukkukohtausta, kaikki tarjoamani ruoka alas. Asioilla lapsi sammui päikkäreille rattaisiin, kuin ajastettuna, ja minä sain hoitaa asiani molemmat aivopuoliskot läsnä. Sitten  pelkkää hymyä metromatka kotiin. Juuri sellainen päivä, joita tiedän kaipaavani kun tämä äitiysvapaa on ohi.

Vähiin käy, lintusen vapaudenpäivät.

Arvonnassa...

 

...onni suosi Irmaa, joka kirjoitti: "Aivan ihanan värinen huivi! Enkä tollasta neulaakaan ole ennen nähnyt - ei tarttis pitää huivista kiinni, kuten Tatjana. terv. Irma"

Laitahan tulemaan osoitetietosi, profiilistani löytyy, niin laitan hakaneulan postiin!

Nuken pyykkipäivä

Tyttö sai Mummon lapsuudenaikaiset nukenvaatteet joulupukilta. Ne on Iso-mummu ommellut tyttärelleen 50-luvulla. Ne on tehty aivan kuin oikeat minatyyrivaatteet ja siksi ne kai ovat kestäneetkin neljä sukupolvea, toisin kuin nämä kauppojen tarjoamat, joista kirjoitin.

Ehdoton suosikkini ovát tulitikkuaskiin mahtuvat lapaset. En tiedä minkäkokoisin pikkupuikoin ne on väkerretty. On myös vuorillinen talvipalttoo ja damaskit. Ja garderoopista löytyy vielä sininen hiihtopuku, yöpuku  yömyssyä myoden ja kengät.

* * *
Ai niin, ja arvonta sulkeutuu illalla, sen unohdin mainita.

Aikaansaannoksia

Jossain välissä sain pisteltyä tämän valmiiksi. Välillä kyllä tuntui, että keskeytyksiä oli niin paljon, että sain pistettyä neulalla kolmasti ja taas oli jokin tilanne päällä ja piti pompata työn äärestä. Se näkyy nästä kuvistakin: Likka viuhtoo edes takaisin kuin häkkyrä. "Järjesteleminen" on ajan ilmiö. Vuoroin järjestetään täällä oman käsityksemme mukaan milloin mitäkin.

Rakastetussa keinutuolissa on palvellut tähän asti kehnonpuoleinen lampaantalja pehmikkeenä ja lämmikkeenä. Liian lyhyt talja ei ole tahtonut pysyä paikallaan. Takkihuovasta ommeltu napakka pehmike on nyt kiinnitetty nauhoin paikalleen. Sen sisään ole laittanut ryhdikkään ja lämpimän solumuovin, jota jäi ylitse lattiremontista!

Aikaansaannoksena voi kai pitää sitäkin, että talven monivaiheinen lomamatkamme on vihdoin järjestelty. Lennot ja hotellit buukattu. 

PS. Oli ihana lukea aamun Stadari tabloidina. Vihdoin! (Siinä vasta aikaansaannos.) Sitä minä vaan ihmettelen, että mitenkäs sunnuntain lehti nyt jaetaan? Kulttuuriosa nytti irtoavan, mutta ensi sunnuintai kertoo riittääkö se. Mitäs tykkäät?

Arvonta

Blogin pitäminen on monella tapaa palkitsevaa ja siitä jää itselle kiva muistijälki kuluneista vuosista. Se ei kuitenkaan olisi puoliksikaan niin koukuttavaa ilman teitä lukijoita.

Kiitos yli yhdestätoistatuhannesta kuukausittaisesta vierailusta ja vielä erityiskiitos niille, jotka jaksavat ilahduttaa terveisin! Joulun lahjapaljouden aiheuttaman krapulan lääkkeeksi on aika ottaa yksi tasoittava!

Arvon House doctorin suloisen jättihakaneulan vankasta metallista muotoiltuna.
15 cm pitkä näyttävä hakaneula pitää paikallaan niin itsekudotun huivin kuin vaikka napittoman neuletakin. Tai käy koristeena vaikka laukussa.

Hakaneula voi olla sinun tuttuun tapaan jättämällä kommentti laatikkoon.

Akku ladattu

Luulen, että olen kerännyt itseni. Minun pitää saada välillä marista ja nujua tympeydessä, että saan potkua kääntää puhtaan sivun. Helpotti sanoa Miehelle ääneen asiat, joihin olen tuskastunut. Sitten kun sain olla pari tuntia yksin kotona sain pääni kondikseen. On hämmästyttävää, miten nopeasti äidit lataavat itsensä, jos tarpeeksi ajoissa saavat siihen edes hetken.

Eilen alkoi perheen aikuisten Detox-dieetti, josta myös lisävirtaa. Kuukauden ajan katsomme taas tarkemmin, mitä elimistöömme laitamme. Enemmän kuin kieltäymyksiä se kohdallamme tarkoittaa raikkaisiin laatuherkkuihin siirtymistä ja ajallista panostusta ruuanlaittoon. Olen kohtuuden puolella enkä juuri kannata kieltäymyksiä. (Niistä seuraa yleensä vain sitä pahempia retkahduksia.) Terve ihminen tietää kyllä mitä syödä, kun kuuntelee omia viestejään. Siitä en ole ihan vakuuttunut, moniko kuuntelee. Minua kiusaannuttaa katsoa, miten ruoka- ja harkkukulttuurimme on mennyt jätti harppauksen kohti Amerikan mallia:

Karkkipussi on Jättis, Tuplan on oltava King size, jne. mitä epäterveellisempi tuote, sitä varmemmin on megasize, gigasize ja "20% more!" Valitsisin mieluusti pienemmän koon. Ison pussikoon takia jää usein herkut ostamatta. Mitä sitten jos kilohinta vähän pomppaa, jos vaihtoehto on, että puoli pussia sipsejä tai keksejä pehmenee kaappiin ja joutuu roskiin. Ja siinä on taas se 30% hävikki elintarvikkeissa. Eksyin vähän aiheesta. Niin, että riemulla kohti Detoxia! Porkkanapussissa saa olla kokoa.

Tulkaa huomenna osallistumaan arvontaan!

 Ennustan, että saan vielä hyvän kahvikaverin

Olisipa hauska kertoa, että voimienkeräily joululomalla senkun jatkui, rauha ihan huokui huokosista ja nyt nyt aloitellaan uutta vuotta tarmokkaina. Höpöhöpö! 

Jos pientä toipumista lomalla oli tapahtunutkin syystalven aikana kärsityistä kuudesta punkevasta hampaasta, kolmesta flunssa-aallosta ja miehen kolmesta työmatkasta ja niiden aikaisesta yh-taistosta, niin raju vatsatauti kyllä palautti tilanteen hetkessä raiteiltaan. Olen piinaavan huonotuulinen. 

Onneksi vatsa kestää taas kahvia. Onneksi jaksamme taas ulkoilla.
Tänään tälläistä, huomenna jotain muuta.

* * *

Hymyilyttää silti mielikuva Tytöstä Mummin, Vaarin ja muun perheen kanssa touhuilemassa. Vähän tyngäksi jäi vierailumme Tampesterissa, ottaen huomioon miten harvoin näemme. En taida koskaan tottua siihen. Kiva kun Tyttö tuntuu kuitenkin jo muistavan ja tunnistavan heti paikan ja sukulaiset ja empimättä ryhtyy seurustelemaan ja touhuamaan.