maanantai 25. helmikuuta 2013

Loma!!


 



Tänään loma alkaa monella tapaa. Meillä matkan yhteinen lomaosuus ja miehellä vanhempainvapaa. 
 
Tänään karsitaan kaikki turha tavara ja jätetään matkalaukuissa Bangkokiin. Ostokset, kaupunkivaatteet, osa tarvikkeistakin. Jäädä saa myös nukke. Tästä lähin leikitään simpukoilla ja kellutetaan juomapulloa.  Rinkkaan ja reppuun laitetaan vain välttämätön ja sitäkin tuppaa olemaan ihan liikaa. Lähdön kireissä tunnelmissa käydään vielä kerran sovittamassa miehen pukuja, jotka luottoräätäli viimeistelee siihen mennessä, kun palaamme Bangkokiin.
Mr. Pinky tuntee arvonsa. Hän ei tyrkytä eikä ulkona seiso sisäänheittäjää. Hänen luonaan ei tarvitse pelätä saavansa polyesteriä silkkipukuunsa. Ne jotka ovat hänet löytäneet, palaavat yhä uudelleen.
Minun pukuani ommeltiin parhaillaan. Olisin niin tahtonut vielä nähdä ja tuntea silkkipukuni viileän pinnan päälläni. Jätän pukuni sinne haikein, mutta turvallisin mielin. Siihen palataan moneen kertaan puheissa, miten löytyikin niin kaunis kangas? Ja vielä reunanauha sopivalla kontrastilla. Siitä teetetään vielä miehelle kravatti ja taskuliina. Ostan molempia kankaita vielä vähän mukaan, jos tulisi tehtyä vaikka käsilaukku tai hiuskoristeet.

1 kommentti:

  1. Kauniilta näyttää pukusi. Onnea uudelle elämänvaiheelle ja leppoisaa lomaa <3

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.