Krapi -Koh Lanta

 

Otamme Krabin lentokentältä Taksin Koh Lantalle. Automatka kestää kaksi tuntia. No periaatteessa. Todellisuudessa odottelemme sen verran jo pelkästään kahta pikkuruista lauttaakin uima-altaan kuvat silmissämme. Me juoksemme vilkkaan tyttäremme perässä, sylisä hän ei suostu istumaan, mutta paikalliset rakentavat (siltaa?) siinä armottomassa auringossa.

 

Lopulta taksi vie kuitenkin etuovelle asti ja perillä odottaa kauneimmista kaunein puutarhan ympärömä hotellialue. Sen toinen pääty on meressä ja me saamme kiivetä yöksi kukkulalle söpöiseen bungaloviin. Vielä emme ole huomanneet, että mitä tulee äänieristyksiin, siellä on kuin teltassa nukkuisi. No mitä siitä, me laitamme tulpat korviin, kun naapurin juhlijat palaavat tai ilmastointi surruttaa. Aamuisin kuuntelemme gekot ja siritykset ja kurnutukset.

 

Täytyy sanoa, että puolitoistavuotiaan kanssa matkustaminen on kuusikertaa niin työlästä kuin rintamaidolla olevan tyytyväisenä paikallaan köllöttelevän puolivuotiaan.  En ole ihan vielä päässyt lomatunnelmaan ja antanut olkapäideni laskeutua. (Koneellekaan en ehtinyt ekaan puoleentoista viikkoon. )Taitaa olla paras alkaa totutella ajatukseen, että aikaa ei siunaannu  köllötellä hieronnassa ja lapsi ei istu illallisen aikaan tyytyväisenä käteen lykättyä leipää nakerrellen vaan keikkuu vesialtailla tai harjoittelee rappusia henkensä kaupalla – ja laittaa sitten ne kaduilla konttaamansa kädet suuhun kera jonkin löytämänsä. En tarvitse mikroskooppia arvatakseni mitä kaikkea saastaa hän on niellyt.