keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Sateiset hyvästit


Piet Hein Eek kävi täälä?

 Seikkailupäivän jälkeen leppoisa pilvinen rantapäivä tuntui hyvältä. Lapsen kanssa polskutettiin linnunmaidossa matalikon aaltojen kutitellessa. Kerättiin aarteita rannalta. (Eniten hän tuntui arvostavan sitä, miltä sileä simpukanpinta tuntui suussa. Ei siis ihan vielä "aarreiässä".) Kudoin ja luin vuorotellen samoja kirjoja MIehen kanssa. Tunsin itseni onnekkaaksi, kun meneillään oli kolmen mainion kirjan putki! Kätilöstä siirryin Miika Nousiaisen Maaninkavaaraan ja sitten Nobel -palkittu Tuhma tyttö imaisi minut alun  kangertelun jälkeen.









Tuktuk-taksin asemaksi riittää jätelaudasta kyhätty keinu.
Paikalliset keräävät rapuja sadesäällä.




 



 
Seuraavan kahden sateisen päivän aikana kaikki hotellihuoneessamme muuttui enemmän tai vähemmän märäksi tai kosteaksi. Sadekuurot ei sinänsä haitannut, mutta mikään joka kostui ei kuivanut. Hiustenkuivaajalla kuivailin lapsen lakanaa ennen unia. Bangkok alkoi tuntua houkuttelevalta ajatukselta.
 
Tämäkin neule edistyy!


1 kommentti:

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.