perjantai 26. syyskuuta 2014

Kotipäivä


Perjantaisin olen molempien lasten kanssa kotosalla. Niille päiville on tähän asti riittänyt kaikenlaista neuvolareissua ja syyskengän metsästystä, mutta tänään on vihdoin sellainen kotipäivä, kun pumpulikuvitelmissani kuvittelin näiden olevan: Pelataan ja leivotaan, ulkoillaan ja ollaan vaan.

Muina neljänä arkipäivänä viikossa tytär käy englannin kielisessä päiväkodissa. Täytyy sanoa, että järjestely on hyvä. Ja myönnettäköön, että asenteeni päivähoitoa kohtaan on kyllä heittänyt kuperkeikan sen jälkeen kun tytär aloitti kaksi vuotiaana päivähoidon.

Ennen lapsia en voinut millään käsittää sellaista kuviota, että vanhempi on vauvan kanssa kotona ja esikoinen päivähoidossa. Kuvittelin niiden esikoisten kokevan itsensä hylätyksi ja ihmetelin, miten vanhemmat raaskivat laittaa lapsen päiviksi hoitoon. Nyt ymmärrän. En millään voisi tarjota tytölle sellaista touhupakettia ja sosiaalisia puitteita kotosalla. Riitelyksi menisi ja kolttosten tekemiseksi pitkästyessä, kun äiti vaan kaiket päivät istuu imettämässä, nukuttamassa vauvaa ja sinkoilee siinä välissä tekemässä kotitöitä. Iso hatunnosto niillle jotka selviävät kunnialla kaikesta siitä useamman lapsen kanssa. Meille kolme päivää kotosalla on passeli.

Voisin kirjoittaa tästä pitkästi, mutta tälläinen ei vetele, että toisella kädellä vaan kokoan magneettinaamoja lapsen kanssa. Vauvakin heräilee, joten So long!






8 kommenttia:

  1. Oih, mulla olisi tästä aiheesta NIIN paljon sanottavaa... Päädyn kuitenkin toteamaan, että jokainen perhe on tarpeineen erilainen, yksiselitteistä ratkaisumallia ei ole. Se on kuitenkin todettava, että niitä kuuluisia virikkeitä on muitakin kuin ns ammattilaisten tarjoamat. Myös lapsen persoonallisuus ja tottuminen vaikuttavat viihtyvyyteen kotona/ hoidossa. Vaikka asun pienellä paikkakunnalla, olen erittäin tyytyväinen sen tarjoamiin palveluihin (kerhoja tarjoaa sekä Mll että srk, on muskaria, liikkaria ja nimenomaan alle kouluikäisille). Toki se vaatii itseltä viitseliäisyyttä ja vaivannäköä, kun joka paikkaan joutuu autoilla.
    T: 6n äiti
    ps. en tiedä miten tässä näin kävi, muttä näköjään minusta on tullut vakikommentoija ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava vakikommentoija olet!

      Nimenomaan jokainen perhe tavallaan ja lapsien persoonallisuus huomioon ottaen. Siksi minulla ei olekaan mitään sanottavaa siihen mitä muut tekevät, omia ennakkoluulojani ja odotuksiani tässä vain ihmettelen.

      Jätit muuten kommentin sillä välin kun minä kävääsin korjaamassa tekstiini ison hatunnoston niille, jotka ovat muunlaisiin järjestelyihin päätyneet. Koska näin juuri mietin, jokainen vanhempi koittaa tehdä parhaansa parhaaksi katssomallaan tavalla. Viisautta voi olla moni erikoinenkin ratkaisu.

      Meilläkin mietittiin noita kerhoja, mutta kerhot täyttyi ja enkku veti voiton!

      Poista
    2. Olen rehellisesti sanottuna kade niille perheille, jotka voivat tarjota lapselle kaksi tai useamman kielen 'lahjana'. Itselle kielet ovat aina olleet vaikeita (eikä tähän yhtään vaikuta oma laiskuus ulkoaopetteluun ;-) ) Vasta asuminen ulkomailla toi yhden vieraan kielen taidon ikäänkuin pakosta. Vaikka kuntamme on vahvasti kaksikielinen on esim päivähoito eroteltu tiukasti suomen- ja ruotsinkielisiin, samoin srk, kerhot... Eli vahingossa oppimista ei todellakaan pääse tapahtumaan, lienee vähemmistön tahto, ettei lajit pääse sekoittumaan ;-)

      Poista
    3. Niin ja kommentin jätti taas 6n äiti

      Poista
    4. Niin olen minäkin, kede tästä samasta syystä, että itselläni ei kielipäätä ole ja suurella työllä on sitten sanoja ja kielioppia päntätty. tämä oli suurin syy järjestelyyn, vaikka käytännönelämä siitä vähän vaikeutui, että myös kulut kasvoi.

      Meillä on tuttavapiirissä lukemattomia monikultturaalisia perheitä, joissa lapset saavat kaksi kieltä (vähintään) jo äidinmaidossa. Se on niin arvokas eväs elämään!

      Poista
  2. Tämä on kyllä aihe joka jakaa mielipiteitä. Itse pidin neljä nuorinta kotona aika pitkään (isommat on jo koulussa), mutta kun näistä pienistä kaksi isointa oli 4v ja 5,5v niin "luovutin" ja laitoimme heidän muutamana päivänä viikossa hoitoon. Noin isoille ei enää kerhotkaan oikein riittäneet kun siellä oli muut niin paljon pienempiä. Ja tässä kotosalla ei ikätovereitä enää päivisin ole, koska kaikki muut tuon ikäiset on jo hoidossa. Ratkaisu on ollut tosi toimiva, ja pojat on saaneet uusia kavereita ja oppineet monia hyödyllisiä taitoja :-) Ihan mielellään lähtevät aina pk-päivinä kotoa. Kun on ne päivät jolloin olen tässä vain kahden pienen kanssa, tuntuu kyllä kevyemmältä, mutta ei tässäkään liikaa ehdi laiskistua, kun on samaan aikaan rakennusprojekti hoidettavana ja se vie kyllä jokaisen liikenevän hetken :-D Se on jännä että silti tästä aiheesta herkästi syyllistetään, ihan pk-henkilökuntaa myöten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jakaa, ja alattelin, että muurahaispesää ssöhäisen, mutta silti kirjoittelin miten meillä nyt, kun ei kaikki ystävät ja sukulaisetkaan tiedä ja näitä postauksia joskus lukevat kuulumisina.

      Mä en ole tainnut kohdata syyllistämistä, luulen että myös se että olen tätä monelta kantilta ja kaikkien perheenjäsenien osalta miehen kanssa vakaasti on harkinnut on vähentänyt syyllistymistäni. Sitä, että jonkun kommentti tuntuu syyllistävältä. Syyllistäjille on ihan hyvä sanoa perusteet, voi olla että olisin jo lapsettomana ymmärtänyt mistä kaikesta on kyse, jos joku olis selittänyt. En tosin mennyt ketään arvostelemaankaan, kunhan vain itsekseni pohdin tuolloin.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä. Naiset jotenkin ikävästi toisinaan syyllistävät toisiaan ratkaisuista, jotka ovat jokaisen perheen henkilökohtainen asia. Minä luottaisin tässäkin isoäidin hokemaan: Kukin taaplaa tyylillään.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.