perjantai 25. maaliskuuta 2011

Turkuun



Lyhyt työpäivä. Mies noukkii minut töistä jo kello 12. Meillä on hotellipaketti Turun pahamaineeseen kylpylä Caribiaan, mutta pääpäino kaupunkilomalla, näyttelyillä, ostoksilla, hyvällä ruualla ja levolla. Koiralle kotiin hoitaja.

Ohjelma on vielä auki, ei ole ehditty googlata. Vinkkejä?

***

Mies kysyi eilen, luettuaan edellisen kirjoituksen, että miksi et kertonut siitä Vintagekaupan myyjän nuoruudesta. Siitä miten hän oli viettänyt tuollaista ylellistä elämää Keniassa, ja osa puvuista ja asusteista oli perheen omia. No, hitto en muistanut! Mies se taas haastatteli hänetkin perusteellisesti. Hän on siinä hyvä ja aidosti kiinnostunut. Minä en juuri saa kysytyksi oikeita kysymyksiä, ja harmittelen aina jälkeenpäin, että miksi en kysynyt.

Silloinkin kun kun olen liikkeellä yksin, tulen kotiin ja kerron jotain kuulumisia hän kysyy aina tarkentavia kysymyksiä. Ihan olleellisia, ja huomaan, että minulla ei ole vastauksia!

6 kommenttia:

  1. Asiallinen huomautus mieheltäsi!
    Tuon kaiken olisin halunnut tietää - ja nyt sainkin.

    VastaaPoista
  2. Piilomaja: Ja arvatenkin sullakin olis ollut siinä tilanteessa ne kysymykset kielenpäällä. Mistä minulla tämä passiivinen kuuntelijan rooli? Ehkä vaan kuuntelen tarinaa ja maalaan mielikuvia.

    Sitten taas kun olen jossain yleisöluennolla, viittaan ja kysyn aina ainoana suomalaisena kaiken mitä haluan tietää.

    VastaaPoista
  3. Minä haluaisin käydä siellä Logomon Artek-kahvilassa. Mahtavia kuvia näkynyt sieltä!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Logomossa on myös mielenkiintoisia näyttelyitä kahvilan lisäksi!

    VastaaPoista
  5. Jos Turussa haluaa herkutella hyvän ruoan parissa kannattaa suunnata Bossaan tai Mamiin. Tyytyväisyys on taattu!

    VastaaPoista
  6. Kiitos näistä! Seuraavaksi kirjoitan mitä tehtiin ja mitä ei ehty, vaikka tarkoitus oli!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.