maanantai 20. elokuuta 2012
Läheltä piti
Oli suuri puutarhojenkurkistelupäivä, ihmiset avasivat ovensa toisilleen kurkistella tarhoihinsa. Helsinginsanomien innoittamana ryntäsin avoimetpuutarhat -sivustolle kuten varmaan satatuhatta muutakin, huomatakseni, että sivusto oli kaatunut.
Yritin koko aamupäivän saada selville, missä lähimmät puutarhat sijaitsivat. Anelin, että joku laittaisi puutarhojen listan jonnekin muuallekin nettiin. Vaikka tapahtumaa varten perustetulle Facebook -sivulle. Eipä laittanut. Tulin valtavan pahantuuliseksi. Kuin lapsi jolle oli vain vilautettu tikkaria. Onni oli jo häämöttänyt näköpiirissä.
Puutarhaliitto oli kuin halvaantunut ja ihana päivä ja monet puutarhat jäi niin minulta kuin monelta muultakin väliin!! Miten amatöörimäistä.
Toettuani tein kierroksen omassa puutarhassa. Ihana sateenjälkeinen. Värit hehkuivat, pisarat kiilsivät terälehdillä ja se tuoksu. Tuuletonta, tyventä, sillä mielenikin tyynnytin. Mieli asettui lepoon kun annoin silmän kiertää.
Se on kumma, miten puutarha voikaan olla uusi joka päivä.
Lapsi osallistuu. Paksu taidekirja on kyydissä painona, ettei kippaa niin usein. Silti kippaa, mutta hän kerää yhä uudelleen. Voi pientä touhukasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No höh, tylsää. Ehkäpä oppivat jotain ensi vuodeksi!
VastaaPoistaVoi kun neiti mussukka on niin söpönä!
ps. Edellisen postauksen kudottu fillari on aivan mahtava! Minä odotan, että pääsen tuunaamaan tyttäreni jopoa.
Uskon niin.
VastaaPoistaSiitä tulee kulmakunnan upein jopo. kohta on muilla äideillä paineita...
Kiitos Nonna, kun aina ilahdutat minua kommenteillasi!
Hö. Mä sain iltapäivästä linjat toimimaan ja puhelimitse olivat neuvoja auliisti jaelleet. Kaksi puutarhaa tsekkasin, blogissani näytillä!
VastaaPoistaKävin heti kurkkimassa, kiitos kun jaoit!
PoistaOho! Olipas huonosti hoidettu homma. Varmaan moni ihminen pahoitti mielensä. Ideahan on ihan loistava, toivottavasti tapahtuma uusitaan ensi vuonna ja järjestelyt sujuu paremmin.
VastaaPoistaMinä tunsin itseni ihan Mielensäpahoittajaksi, mutta harmiti vietävästi omasta ja
VastaaPoistamuiden puolesta, että ensin kaikki tuo vaiva, ja sitten suurinosa ihmisistä jää ulkopuoliseksi.