tiistai 21. elokuuta 2012

Nuppusia ja liljoja





Mieheen iskee aina välillä roskiinheittovimma. Hän saa roinasta tarpeekseen, ymmärrän sen kyllä - kaikkea on liikaa, mutta silti ongin tavaraa takaisin roskapussista. Tämän pullon pelastin viimeksi.


Yksivuotiaalla ei juuri ole vielä kokemusta syyseuraussuhteista. Hän tahtoo kerta toisensa jälkeen leikiä pyykkipojilla, vaikka siinä käy lopulta aina samalla lailla. Nippasee. Mutta milläpä oppisi, jos ihmislapsi toimisi niin, että kun kerran kaatuu varoo koittamasta toiste. Melkein aina on kuhmuja.


Viime keväänä en voinut enää möyhiä puutarhassa. Silti sormia syyhytti. Mies kaivoi kolmattakymmentä sipulia maahan, kun minä osoittelin kepillä maha pystyssä. Hän jupisi, ettei voi ymmärtää, kuinka joku voi vapaaehtoisesti möyhiä maata. Syksyllä ei tullut kuin pari kukatonta kortta, luulimme myyrien herkutelleen sipulit. Mutta tänä vuonna, kolmetoista komiaa vartta kasvattivat valtavat liljat!

* * *

"Yksivuotias, yksivuotias", maistelen joka päivä sanaa. Tuntui, että aloitimme kesäloman vielä vauvankanssa, ja nyt meillä on pieni touhukas tyttö! Saammeko liljat kakkupöytään joka vuonna?
Liljaa ehdottelin lapsen toiseksi nimeksi. Ei mennyt läpi. Mies kutsuu häntä melkein aina Nuppuseksi.


9 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotiaalle!!! Minä täällä lyllerrän maha pystyssä ja toivon että kuukauden päästä viimestään meillä on pieni pallero kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä aika saada lapsi, ensin pääsee vielä vähän nauttimaan syksystä ja sitten kun ne ekat vauvakuukaudet voi olla vähän jumitusta, niin sittenkun on valmis seurustelemaan taas maailman kanssa enemmän on valoa ja kevättä ilmassa!

      Poista
    2. Hyvää oloa toivotan vielä viimeisiin viikkoihin!

      Poista
  2. Voihan ihanaa Nuppusta, jo yksivuotias vaikka juuri syntyi. Néni täällä ihmettelee ajan kulumista. Kauniit on liljanne, hyvät Miehelle kun ne maahan kaivoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään juuri sanoin, että se oli ihan eri vauva se pieni mustatukkainen luikku. Äkkiä se paisutin palleroksi.

      Poista
  3. Lilja olisikin kaunis nimi! Ja ihanat on liljat siellä pihassasi.

    Kylläpä onkin teijän nuppunen kasvanut isoksi. Itsekin täällä useesti huomaan, että miten se vauva jo tuonkin osaa, vaikka justiinsa synty.

    Pyykkipojat, ah, tuttu juttu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehelle tuli aina mieleen se surullinen leffa: Lilja Forever. Ei siitä sit enää kerkusteltu, eihän sellaisen milikuvan kanssa voinut edetä!

      Poista
  4. Upeat liljat. Puutarhanhoito on varmasti parhaimmillaan tosi palkitsevaa hommaa. Mulla niit palkintoja oli kyllä tosi harvassa :)

    Ja onnittelut teidän 1-vuotiaalle! Lilja olisikin ollut tässä tapauksessa osuva nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos ei aina palkitsevaa, niin kutkuttavaa kuitenkin. Ja sitten tulee joskus ihan ylläreitä aikojen päästä.

      Poista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.