Minä sanon juoksevani kauppaan. Mies sanoo tullessa, että kestipäs se. Ei sano syyttäen, sanoo vaan. Minä sanon, että nokun. Että juttelen näille ihmisille, tämän mainion kylän väelle ja silitän koirat mennessäni, katson kukkivat kukat ja haistelen puhdasta sadetta. Ja nyt meitä on kaksi tälläistä. Ihmekös jos kestää.
Minä haluan asua täällä lopun elämääni. Tahdon palata aina tänne. Minä rakastan tätä taloa ja tukevaa kalliota, jolla se seisoo. Naapurin ikkunassa on lämmin valo ja kadunkulkijalla pehmeät tossut.
Koiralla oli tapana maata portissa kiinni. Kuono läpi työntyneenä. Harva siitä hidastamatta meni. Portin karhu on kuullut monet tarinat ja lapset pysähtyvät sitä silittämään. Kyselijöille vastaan, että Mantsuurian jalopähkinäpuu.
Kun pyöräileen kotiin ajattelen, että jos sydämeni särkyisi lähtisin. Menisin kauas paikasta, jossa naapurit nojailevat haravanvarsiin. Joka muistuttaisi menetetystä onnesta.
Ihana teksti <3
VastaaPoistaKiitos, tuntuu, että olen tullut kolmannen kerran kotiin!
PoistaHieno teksti joka on selkeästi syntynyt itsestään Onnellisuudesta!
VastaaPoistaterveisin Piilomajan Kati
Monen Helsingin keskustassa asutun vuoden jälkeen on ihanaa, kun naapuri tulee kotiovelta asti hakemaan kylän toimintaan mukaan, ja silti tuntee että saa myös sanoa, että tänään en jaksa, mutta kiitos että ajattelit.
PoistaIhanan ihana kirjoutus, sinulla on sana hallussa.
VastaaPoista-Minna
Kiitos Minna!
Poista