torstai 13. syyskuuta 2012

Emoalus





Minä imetän yhä vain vaikka jo moni kulmiaankin nostelee. Vaikka vasta eilen tytär puri niin että tähtiä näin ja vaikka olisi monta järkisyytä lopettaa.

On ensimmäinen luopumisen paikka. Hän ei ole enää sylivauva. Teen työtä, en nyt ihan surutyötä, mutta havahdun ajattelemaan, että vanhemmuus on myös sarja luopumisia.

Hän on sylissäni niin autuas.
Tytäralus kiinnittyneenä emoalukseen.
Tankkaamassa ravintoa ja läheisyyttä.

Kiitollinen ilme kasvoillaan kertoo, että tämä on maailman paras paikka.  Vaikka välillä tuskittelen, en tahdo sitä häneltä viedä, ennenkuin hän osoittaa, että nyt riittää. Olen koittanut vähentää  imetyshetkiä. Tarjota maitoa, velliä ja mehua alvariinsa, ettei rintamaito tulisi taaperolle mieleen. Antaa syliä muuten vaan, mutta hänpä naputtaa tietäväisenä tissiä, ikään kuin "etkös nyt tajua kaivaa esiin, minulla on tässä muutakin puuhaa, en ehdi jouten tässä sylissäsi istuskella".Välillä jo mentiinkin päivät muutamalla imetyksellä, mutta hampaat ja flunssa toivat mukanaan taantuman.

Tässä istuessani mietin läpi taaperoiän, uhmaiät, koulujen alkamiset, ekat poikaystävänsä, kokeilut ja nyrjähdykset, omat tyylinsä ja tiensä etsimiset,  ja vihdoin pesästä lehahtamisen.  Eikä se äitiys (onneksi) siihenkään lopu. Silti:

Koitan pitää mielessäni, varamammani sanat, että "lapset on lainaan annettu" ja ohjenuorana, että "tarvitaan juuret ja siivet". Omaan lapsuutenikin olen monesti palannut. Eilen juuri isäni kanssa näitä mietittiin. Onneksi on itsellekin siipiä, juuria, ja eväitä ehtinyt kertyä. Ja nyt on voimaa rakastaa omaa lasta.  Ja kyllä, totta tosiaan, monesti nytkin vielä viisaan äitini syliin palaisin ja kysymyksillä pommittaisin, kun mietin, miten parhaiten ravita lasta, että hänelle kasvavat sekä vahvat juuret että siivet irtautua emoaluksesta pikku hiljaa.

12 kommenttia:

  1. Imetä niin kauan kuin tahdot (ja lapsi tahtoo), toisten katseista viis. Oma tyttöni itse vähensi tahtia, 1,5 veestä eteenpäin riitti kaksi imetystä vuorokaudessa (ennen päivä- ja yöunia) ja sitten 1 v 10 kk jäi imetys kokonaan pois, päiväunia ennen ei enää edes malttanut, ja muutaman illan ihmettelyn jälkeen unohtui iltamaitokin.
    Ja äitiys opettaa niin monta asiaa, ehkä vaikeinta on juuri se luopuminen.
    PS. Tykkään hirmuusti blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista!

      Minä muutan nmieltäni joka päivä: kun on sellaisia päiviä, että kok päivän hän vain riippuisi tississä ja siinäkin kiepoutaan ja pureskellaa, eikä se uni sittenkään tule niin olen vao´lmis lopettamaan "heti huomenna" Sittenkun rauhaisasti syö ja uinahtaa kahdessa minutissa ja on valmis unille, niin tuumaan, että tämä imetys on kyllä maanmainio juttu. Ota tässä nyt selvää itsestäni!

      Poista
  2. Meidän 1v käy edelleen rinnalla monesti päivässä, vaikka olen palannut jo kouluunkin iskän hoitaessa poikaa kotona. Ja voi miten ihania rauhoittumishetkiä meillä nuo imetyshetket onkaan vilkkaan taaperon kanssa!
    Kummastelevia ilmeitä on tullut nähtyä vaikka kuinka vaikken julkisesti juuri imetäkään ja poika on kuitenkin vasta noin pieni.
    Aiotaan jatkaa niin kauan kuin molemmista hyvältä tuntuu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! ja sitten taas on noita hirveitä hetkiä kuten yllä kirjoitin, mutta vähämmän kuitenkin.

      Tulen ikävöimään tätä.

      Poista
  3. Ne on niin vähän aikaa pieniä...
    Itse olen imettänyt kaikkia reilusti yli vuoden ikäiseksi, viimeistä melkein kaksivuotiaaksi.
    Jatka vain niin kauan kuin itsestä hyvälle tuntuu :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpäs se! KUn en tiedä, ja vähän pelkään mitä nukutuksista tulee ilman rintahetkiä. Jos ei sitten olekaan enää sitä viimeistä oljenkortta, kun lapsi herää 5.30 nukuttuaan kuusi tuntia...

      Poista
  4. Ihanasti kirjoitettu tuo pohdintasi! En ole hempeilyyn taipuvainen tyyppi olenkaan, edes nyt esikoista odottaessa, mutta tekstisi äitinä kasvamisesta ja luopumisesta toi melkein tipan linssiin (veljenpoikani nimiäisissä muuten esitti suloinen nuori tyttö lainaa vain-biisin ja siinä kyyneleet virtasi yhdellä jos toisella) Kiitos siis kirjoituksesta.

    Olen muuten ollut aikeissa meilata sinulle, jos jaksaisit jakaa käytännön vinkkejä, ja kantapään kautta opittua, millaista on elää vauvan ja taaperon kanssa rintamamiestalossa. Jaksaisitko kertoa kokemuksia? Vähän hirvittää millaiseksi arki muodostuu näissä kolmessa kerroksessa, meillä vielä kivasti wc:t ylhäällä ja alhaalla, muttei keskikerroksessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut aina herkistelijä, mutta juuri lastaodottaessa olin todella tyyni ja päinvastoin, kun aina puhutaan, itku ei ollut herkässä...mutta sitten, kun lapsi oli siinä, itkeskelin kaikkia maailman äitija vauvarassukoita ja surin, eikö eskimoäitien rinnat palellu jne!

      Joo toki tahtoisin jakaa rintamamiestalokokemuksia , olen itse asiasa ajatellut kirjoittaa siitä usein. KOitan ryhdistäytyä!

      Poista
  5. Anna neidin nauttia tisuhetkistä! Muistan niin nuo tunteet, kun itsekään en olisi millään malttanut lopettaa imetystä!

    Noita samoja luopumisen ajatuksia mullakin on, kun esikoinen on 12 ja alkaa selvästi viihtyä tuolla "kylillä" hengailemassa kavereiden kanssa. Luottaa pitäisi, mutta tekisi mieli olla kärpäsenä mukana seuraamassa menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mietin, ewttä mitä jos tuun katumapäälle jne. Mutta varsinkin aamuyöllä, kun lapsi vaatii päästä sänkyyn viereeni kyhnäämään ja siinä koitan sitten nukkua takiainen tississä kiinni, selkäparkani ei suoristu aamuisin! Olen koittanut olla tiukkana edes siinä, että, ensin isä koittaa silitellä hänet uneen ja jos ei auta, tullaan portaat alas keinutuoliin, mutta sitten taas lapsi virkistyy entisestään. Enttententten!

      Poista
  6. Jostain syystä nyt ei onnistu terveisiinne vastaaminen. Ei loota aukene, mutta palaan, kun toimii taas!

    VastaaPoista
  7. Voi ei, älä välitä muiden katseista. Imetä pois vain.

    Itsekin varmaan imettäisin, ellen olisi palannut töihin. Tai imetänhän mä vieläkin, mutta vain ennen nukkumaanmenoa. Hampaankuvat rinnassa. Siitä en malttaisi itsekään luopua.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.