keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Mitä on olemassa?
Hellyyttävä sananvaihto ystäväni ja kolmivuotiaan tyttärensä välillä:
"Äiti, onko kaikki olemassa?"
"Öö, tuota, melko lailla on."
"Mutta mitä sitten ei ole olemassa?"
Sitä minäkin olen pohtinut. Että kuinka todellisia vaikka nämä tunteeni esimerkiksi ovat. Nehän tulevat ja menevät (minulla nopeaan tahtiin). Mielentila saa maailman näyttäytymään välillä ruusunpunaiselta välillä synkältä. Tunteet ovat totisinta totta sillä hetkellä kun ne "ovat päällä".
Mikäpä hätä hyvien fiilisten kanssa on, mutta kummallinen vastentahtoisuus meillä on irroittaa mieltä myrkyttävästä tunnetilasta.
Voisiko silloin vain astua askeleen taaksepäin ja jäädä buddhalaisella tyyneydellä sivusta katselemaan?
Isosisko oli osannut vastata heti.
"Esimerkiksi hiiriä on olemassa,
kun taas lohikäärmeitä ei."
Kappas, tuossa minä taistelen lohikäärmeitäni vastaan. Revin ja riuhdon.
***
No, oma lukunsa ovat sitten ne, jotka sysäävät tunteensa tyystin syrjään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ensimmäistä kertaa täällä. Sinulla on kaunis blogi!
VastaaPoistaLeppoisaa keskiviikko iltaa!
Kummallinen vastentahtoisuus irroittaa mieltä myrkyttävästä tunnetilasta - hienostipa sanoit! Olemme me ihmiset aika kummallisia, kun takerrumme niin herkästi negatiivisiin tunteisiin. Onneksi niistä voi opetella riuhtoutumaan irti. Ei helppoa, mutta mahdollista.
VastaaPoistaSiellähän on kovin filosofisia lapsia. Tutut ovat ongelmat. Minustakin tntuu nykyään miltei joka päivä, ettei tämä kaaos, joka kaatuu päälle, voi olla todellista. Vähän kuin eläisi jossakin romaanissa. :)
VastaaPoistaKun haluaa hyvià vastauksian kysymyksiin kuin kysymyksiin, kannattaa kysyà lapsilta. Làmmòllà!
VastaaPoistaOn niin tuttua tuo, että huonosta tunnetilasta on niin vaikea päästä eroon. Vaikka hetkeksi pääsisi, niin sitten kovin helposti palaa siihen takaisin. Yritän itse silloin listata niin paljon hyviä asioita kun vain mieleen tulee ja ihan "pakolla" täyttää mielen hyvällä.
VastaaPoistaTai sitten siivoan hurjana tai lähden lenkille mieluiten kurjaan ilmaan.
Tuli mieleen lohikäärmeistä meidän tilanne pari vuotta sitten, kun poika uskoi oikeasti lohikäärmeiden olemassa oloon, oli koulussakin jo, siitä tuli monenlaisia ongelmia, kun muut ei oikein uskoneet. Toisaalta joskus on hyvä, jos itse vaan jaksaa uskoa, ties vaikka just sitä hyvää olisikin, se on vain salassa :)
Vähän samoja pohdintoja kuin kaverini 5-vuotiaalla:
VastaaPoista-Isä, mikä on elämän tarkoitus?
-Voi, kun tietäisin!
-No, se on tietenkin se, että yrittää pysyä hengissä!
Niinpä. Kovin yksinkertaista. Aikuisina asiat muuttuvat turhan monimutkaisiksi.
Mikä ihana teksti!
VastaaPoistaItse muistan, kuinka filosofoin teininä ja keksin mielestäni loistavan ajatuksen. Mitä meistä jää: no hampaiden reiät ainakin...
VastaaPoistahih.
VastaaPoistaPikku filosofit.
Mutta niinhän se taitaa olla logiikan mukaan, että on mahdotonta todistaa, etteikö lohikäärmeitä ole olemassa. ;)
Luin kaikki ihanat kommenttinne. Sitä yksinkertaisuutta ehkä juuri etsin nyt, peruselementtejä. Kiitos ajatuksistanne saan niistä paljon iloa. Pää on nyt jotenkin tyhjä, ehkä sanoin jo kaiken.
VastaaPoistaLapsilla on ihana taito viedä asiat konkretian tasolle. Kaikilla meillä taitaa olla omat lohikäärmeet, kunpa vain aina tajuaisi, että ei niitä oikeasti ole.
VastaaPoistaKirjailijatar:
VastaaPoistaJa yhtä ihailtavaa on heidän kykynsä liukua/liikkua toden ja tarun rajamailla!