Odotukset -Lasia osa 5

Studioni on tänään hapekas ovenrako. Ulkona
sataa sumua ja sisällä on taas kovin pimeää.










Ilmakuplan pullistuma








Minulla oli nuorempana aina niin vahvat visiot ja odotukset töistäni, että usein en osannut katsoa sitä lopputulosta avoimin silmin. Näin epäonnistumisina, jos ei tullut ihan sitä mitä visioin. Äiti niitä sitten poimi takasta. Matkanvarrella olen oppinut että idea, ja sitä myötä työ, elää tehdessä. Ryhdyn hommiin sen kummempia miettimättä. Hyvin hauraankin mielikuvan varassa.

Kun ei vertaa lopputulosta siihen mielikuvaan joka on kun työhön ryhtyy, voi keksiä vahinkojenkin kautta jotain uutta. Joku muu näkee sitten sen mikä on syntynyt, kun ei tiedä mitä olen kuvitellut siitä tulevan. Usein nopeasti hutastyt vaivatta syntyneet työt ovat itsestäni parhaista. Ehken ole ehtinyt ladata niihin odotuksia.

Lasin ennakoimattomuus on hienoa. Vaikka hyvin tiedän, että (varsinkin kokemattomalle) kaikki on hyvin ennakoimatonta ehdin kuitenkin kuvitella mitä uunista löytyy. Ja sitten pitää katsoa uudelleen.

Kuten kommenttilaatikoon jo kirjoitinkin, koin sen rautalankapalan epäonnistuneeksi kun se tuli uunista (ajattelin, että se ei kelpaa kokonaisuuteen, kun on niin kummallisen värinen), mutta jo tunti sen jälkeen tykkäsin siitä. Nyt tykkään koko ajan enemmän.

Lämpimäiset -lasia osa 4

Lasi on vaikea kuvattava. Lämpimäiset ehti jo jäähtyä valoa odotellessa. Tässä vasten pimenevän illan taivasta. Otan viikonloppuna vielä toisen sarjan, kun pääsen viimein valoisaan aikaan kuvaamaan.


Maksaruohon kukka muuttui tuhkaksi ja jätti ilmakuplan lasien väliin.


Vanha puuvillainen pitsi ulottui ennen polttoa reunalta reunalle, mutta kutistui reunoilta vaaleaksi tuhkaksi ja paloi keskeltä tummaksi.


Rautalanka sai kellertävänvihreitä sävyjä.


Peilin palat paloivat nekin kellertäviksi, mitä ei tässä tietenkään näe.

Riittävästi toistoa

"Neulominen on hyve. Se toistaa samaa liikettä ja edistää siten mietiskelyä. Aina kun teet jotain puhtaasti samaa toistuvaa, voit samalla mietiskellä."


Purin epäonnistuneen kaulaputkilon viime talvelta ja aloitin uutta pienempää. Mietin niitä näitä. Muuan Geoffrey Fisherin sanatkin kävivät mielessä.

Rikkaruohojen kitkeminen, viinimarjanpoiminta (marjoja pitää mielestäni olla riittävästi, ettei tarvitse etsiskellä vaan kädet vain käy), puseron nöyhdän nyppiminen, silittäminen, juuresten kuoriminen, kävely...aika monissa askareissa vajoan meditatiiviseen tilaan paremmin kuin meditoimalla istuskellen mitään tekemättä. Piikkimatto on poikkeus, siinä on ihana vain olla.

Toisinaan ei tarvitse olla niinkään automaatiolla, tanssi tai frisbeen heittokin käy. Toisto on ihanaa!


* * *

Tahdon jakaa kanssanne jotain kaunista!

Esivalmisteluita -lasia osa 3

Lauantaina opin leikkaamaan lasia. Uusi Dremelkin sai käyttöä, kun vakain käsin porasin timanttiterällä 16 pientä reikää lasineliöiden kulmiin. Puhdistelin sormen jäljet laseista. Asettelin aarteni lasin väliin ja päälle. Laskin varoen uuniin.

"Tule, tule hyvä kakku
älä tule paha kakku!"

Kirjoja, kirjoja

Ensin kuistilla oli kasseittain kirjoja. Nyt alakerrassa on pinoja. Sisustus- ja askartelukirjoja, romaaneja ja tietokirjoja. En pidä kiirettä laittaa niitä pois. Ovat kuin lupauksina hyvistä hetkistä siinä.

Kävin torstaina kirjamyyjäisissä. Jollekin on tärkeää autoetu. Minä pidän näitä myyjäisiä parhaana työsuhde-etunani. Espressokoneen ohella. Kaksi kertaa vuodessa saa kahmia kirjoja kahdella eurolla kappale niin paljon kuin jaksaa kantaa. Osa kirjoista on jotenkin vahingoittuneita tai nuhraantuneita. Mies oli tänä vuonna kantamassa, ensimmäistä kertaa ei tarvinnut pidätellä itseään!

Minua odottaa Alku ja muut ajat, Vaihtoehtoinen maailmanhistoria ja Iivana Julma. Kuvittelen myös lukevani Tähdet ja maailman kaikkeus. Parasta näissä myyjäisissä on, että voi ostaa sellaisiakin kirjoja, joita ei ostaisi jos hinta olisi 38.50. Ja jos törmää hyvään kirjaan, jonka on jo lukenut, sen voi ostaa kaverille.

Lämpimään

Kun heräsin maa oli kuurassa ja talo kylmä. Tuntui uhkarohkealta tulla peiton alta pois. Kun olen tietyllä tapaa väsynyt, näen usein unia, joissa en näe tarkasti. Viime yön unissa en oikein kuullutkaan.

Minäkö se vain hytisen vai onko talo tosiaan niin kalsa. Joka tapauksessa kääntelin lisää termostaatteja. En oikein tiedä onko siinä jokin logiikka, miten niitä säädellään kaukolämmön kanssa. Olen pitänyt vähemmällä niissä huoneissa, joissa ei juuri olla.

Porkkanainkiväärikeitossa on miehen mielestä inkivääriä "riittämiin". Minusta juuri sopivasti, kroppani tarvitsee tulta!

Olen onnellisen helpottunut varatuista lennoista ja hotelleista. Tätä lomaa on koitettu järjestää kauan.

Iltaisin koitamme kumpainenkin yhtäaikaa nähdä mitä kannettavan ruudulla sanotaan. Keskusta vai rantahotelli -molemmat! Aluksi neljä yötä tuolla? Vai sittenkin täällä? Otetaan auto! Miten mukavaa onkaan suunnitella yhdessä. Ja kuin yhteisestä ääneenlausumattomasta päätöksestä jättää ilmaa suunnitelmiin.

Nämä linnut lentävät etelään.

Lasia -Vakiasiakas tätä menoa

Ennen katastrofia. Tuonne päälle laitoin hattunaulat, mutta nyt juuri ei tee mieli kuvailla.

Sain lasinpalat siistinä pinkkana ja niinkuin pitikin lasiliikkeestä. Kun kulmilla olin, pistäyduin siinä vastapäätä olevassa liikeessä. Löysin siitä etsimäni hattunaulat puolella siitä, mitä rautakaupassa moisista koitettiin rohmuta. Ilahtuneena kuistiprojektin edistämisestä tanssahtelin kotiin.

Neljä koukkua rikkaampana kiipesin porani kanssa suoraapäätä ruuvaamaan niitä kuistin seinään. Tyytyväisenä katselin suoraa riviä, mutta hattuja sovittaessa totesin, että koukut on liian lähellä toisiaan. Rupesin säätämään. Ja jotenkin painava lasihylly oli seuraavassa hetkessä kolmena kappaleena jalkojeni juuressa. Eikä! Nyt on nupit siellä juu, mutta tilaongelma ei ratkennut, kun ollaan vuorostaan yhtä hyllyä vailla.

Käytän tätä samaa Pekan kuvaa kuin aiemminkin. Laitan "jälkeen kuvan" sitten kun lakkaa kirvelemästä. Asioituani taas lasiliikkeessä.

Oho, sain halvalla (kun olin kerrankin hiljaa)

***

Päädyin hankkimaan lasikurssille ihan tavallista ikkunalasia. Soitin lasitusliikkeeseen tiedutellakseni mitä maksaa viisi 20x20 cm kokoista lasinpalaa.

Minä: Jaha, että 23 euroa, selvä juu, entäpä jos
ne laitettasiin vielä kukin neljään osaan?
Nuori ääni: 92 euroa.
Minä: - - -
Myyjä: mutta se on kyllä vähän kohtuutonta, näin pienestä määrästä...meillä on tälläinen minimileikkuutaksa per pala... (selittää jotain mitä en ymmärrä)...sanotaan se 23 euroa.

Mietin kuumeisesti, että se on jo polkuhinta, entäpä työstä?
Minä vasta tokenen: Ai, että 23 euroa, nämä kaikki 20 pientä palaa siis?
Myyjä: Niin.
Minä (yhtä häkeltyneenä niin äskeisestä 92 eurosta kuin tästä uudesta hinnastakin): Kiitos!

Suljen puhelimen ja seuraavan puolentunnin ajan odotan, että se soi ja joku vanhempi ääni soittaa kertoakseen, että kyllä se on se 92 euroa ja halvemmalla ei tipu. Kukaan ei soita. Tunnen huonoa omaatuntoa. Kotona valitsen kauneimmat sävyt pullonkeräyslaatikosta ja hankaan etikettejä pois. Osan lasitöistä tahdon tehdä kierrätyslasista.

Kotona mökillä

Kun on

• makoiltu reippaasti yli puolen päivän molempina aamuina
• käyty aamusella vain täyttämässä ruokakippo ja aukastu ulko-ovi koiralle
• keksitty uusi ruoka
• puettu ulkohousut pyjaman päälle
• suojattu omenapuut jäniksiltä (viimevuodesta viisastuneina)
• rupateltu naapurien kanssa aidan yli
• saunottu tuntikausia kynttilänvalossa
• otettu päiväunet
• poltettu sylikaupalla puita takassa

niin sitä ihmettelee, miksi tällaisia vapaatahtisia viikonloppuja ei ole useammin!?

Myös on ihmetelty, kuinka ihmiset jaksavat ja ehtivät pitää sekä omakotitaloa että mökkiä. Ehkä jos kotona kaikki toimisi moitteettomasti ja kaikki olisi kovin hi-teck, alkeellista mökkielämää kaipaisi vastapainoksi. Jos pihassa olisi pelkkä nurmikenttä, voisi mökillä puuhastelua ikävöidä.

Kun on tämä rintamamiestalo, jossa saa villasukat jalassa hätyyttää syksyn kosteaa polttamalla puuta takassa, pihassa on kasvimaat, marjapensaat, ja komposti kukkuralaan lehtiä (ja uutta putoaa), niin ei kyllä muuta kaipaa. (No pieni, ahne, ääni alkoi piipittää, että ehkä saunasta voisi vielä päästä pulahtamaan uimaan.) Ja milloin me sitten ehtisimme ystävien ja perheen mökeille kylään? Milloin meillä olisi tällaisia viikonloppuja kotona kun tämä?

Esteetikolta toiselle

Sain riemastuttavan lähetyksen rakennusapteekista.
Vaikka olin itse "tilannut" ystävältä nämä vetimet, tuntui se ihan lahjalta, kun oli näin kauniisti laitettu!

Paketti on puoli lahjaa. Käytän itse paketoimiseen aikaa ja valitsen hartaudella nauhat, rekvisiitan ja paperit. Joulun alla kerään kaikki herkullliset paketit näkösälle* luomaan joulutunnelmaa. (Auts. Lokakuun alussa tulee ihan yökötys kun alkaa puhua joulusta. Toivon ettei se tunge katukuvaan ennen joulukuuta.)

Joskus myös vastapesty silitetty pyykkikasa tuntuu lahjalta. Vaikka sen olisi silittänyt itse. Niin myös yllätyksenä ilmaantuneet aineettomat, pyyteettömät palvelukset. Kortti tai kirje postilaatikossa se vasta lahja onkin tänä sähköisenä aikana.

Mutta palatakseni kauniiseen pakettiin: Joskus olen pohtinut, kummalle maailma näyttäytyy mukavempana, esteetikolle vai sellaiselle ihmiselle, joka ei juuri kiinnitä huomiota siihen, miltä jokin näyttää. En tietenkään haluais luopua kauneudenjanosta, mutta sitten taas kärsin ihan hirveesti rumista ja ankeista paikoista. Näivetyn. Ja ihan selvästi huomaan, että jotkut eivät. Enkä nyt puhu mieltymyseroista. En siitä, pitääkö joku betoninharmaasta vai punaisesta. Vaan siitä, että joillakuilla vaikkapa käytännöllisyys ajaa ohi estetiikan siinä määrin, ettei kauneudelle uhrata ajatustakaan. Tavallaan vapauttavaa, mutta miten sen sanoisi...yksi ulottuvuus köyhempää?

* Laittaisin mieluusti kuusen alle tai lattialle kasalle, mutta meidän koira on kuin muutkin pienet tytöt ja yksin ollessaan aukaisee paketit.

Missä aita on matalin

Puutarha lakastuu. Oravien nakertamat omenat senkun litsaantuivat lehtipeiton piilottamina jalan alla. Siirtelin ensin lehtiä hetken haravalla ja huomasin sitten, että minun ei tee tippaakaan mieli haravoida. Minulla on ikävänkarkoitusohjelma käynnissä, eikä siihen kuulu itsensä piiskaaminen. Tai ainakin se saa riittää, että aamuisin nousee parin torkutuksen jälkeen ja suoriutuu töihin ja ulos maailmaan.

Menin sisään, otin suun täydeltä suklaata, ja koska ruokakauppaan meneminen tuntui lähes yhtä pitkäpiimäiseltä, nappasin koiran hihnaan ja suunnistin kiinalaiseen.
Sanokaa mitä sanotte, mutta joskus on syötävä fästfuudia, jotta saa elää sitä sloulaiffia. Skipattava kaikki rutiinit ja puuhattava mukavia.

Nyt mennään siitä mistä aita on matalin.

PS. ja meidän kaikkien syksyn piristykseksi suunnittelen arvontaa!

Nyt

Kaunista on, mutta kosteus menee takin alle ja luihin ja ytimiin. Kirkuvan oranssi muovinen työmaa-aita, ei satu silmään nyt lainkaan. Se ei pysty kilpailemaan puiden kirjolle vieressään. Kävelen töihin ja tunnen helpotusta kun puhelin löytyi. Minkä vaivan säästi! Varastetusta pyörästäni, sen sijaan, en vieläkään ole saanut tehtyä rikosilmoitusta.

En saa silmiäni irti valokuvista, jotka mummu antoi. Isän täti on viisas nainen, pisti kuvat jakoon, etteivät joudu hukkaan, kun aika hänestä joskus jättää. Nyt ne ovat aarteitani. Joka päivä otan käteeni ja katselen. Vanhempiani ja isovanhempiani.

Annos silmälle

Nautiskelen väristä ja valosta. Löytämäni valkeat pellavaverhot, jotka eilen ripustin makuuhuoneeseen, eivät ole vielä ihan asettuneet sijoilleen. Ne hakevat paikkaansa ripustimissa paksujen pimennysverhojen kanssa.

Katselen laajennettua tulitikkurasiakokoelmaani. Vanha kirjasinlokerikko sai eilen illalla seurakseen kaksi vanhan ompelukoneen laatikkoa. Ompelukonepöydälle on muita suunnitelmia.

Mies lähti maratonille. Minä menen kohta koiran kanssa ulos ja sitten kaverin kanssa elokuviin. Puhelin ei tänään soi, tai saattaapi soidakin, mutta minä en vastaa. Viimeinen havaintoni on Lindexin sovituskopista.

Kirkasta ja läpinäkyvää -lasia osa 1

Aamulla kauan odotettu lasinmuotoilukurssi starttasi teoriaosuudella. Nyt en meinaa pysyä nahoissani, suureellisesti sanottuna, niin innostunut olen pääsemään osaksi tätä ikiaikaista lasinmuotoilemisen historiaa! Tosiaan, 4000 vuotta sitten egyptiläiset lasittivat ensimmäiset kivihelmet ja tuhat vuotta myöhemmin lasista tehtiin jo astioita. Ensimmäiset lasiesineet olivat opaalisia, eli läpikuultamattomia. Lasilla ei ole sulamispistettä, vaan se notkistuu vähitellen.

Lasia on luonnossakin tuliperäisillä alueilla ja valitettavasti myös siellä missä ihminen on räjäytellyt atomipommeja. Suomessa on tehty niin kutsuttua metsälasia, joka sisältämänsä rautaoksidien vuoksi on ollut vihertävää. Aikanaan sitä ei juuri arvostettu, kun pyrittiin mahdollisimman kirkkaisiin laseihin, mutta varsin kauniita nuo eri sävyiset vihreät lasit ovat.

Kävimme läpi muodonantomenetelmiä, työstö, leikkaus, ja muottimateriaaleja, lasien yhteensopivuutta. Ihmettelimme uunia ja teimme materiaalihankintasuunnitelmia. Katsoimme edellisvuotisia töitä, ihmettelimme onnistuneita ja epäonnistuneita testipaloja.

En muista koska olisin viimeksi sisäistänyt näin paljon asiaa kerralla.

Kurssilla ihmettelin taas, miten toiset kuuntelivat niin hiljaisina. Minulla oli heti kymmeniä kysymyksiä, ja tarkennuksia, joista sitten koitin malttaa karsia vain tärkeimmät, olettaen, että ehdin vielä kysyä toistekin.

Ja valmiit suunnitelmat, ne minulla oli tietenkin. Kuinka käyttäisin mahdollisimman tarkkaan hyväksi tuon minulle lasiuunista varatun pienen tilan kurssin jokaisena päivänä.

Joko saan heiluttaa surulle?

Näen valoa ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. Miten pitkä aika kolme viikkoa voikaan olla sille, joka vain ryömii läpi päivien!

Eilen huomasin, kuinka elämän mielekkyys alkoi hiipiä takaisin. Murheeni alkoivat tuntua tavallisilta murheilta, eivät taakoilta, joiden alle tuuperrun. Tänään minun ei tarvitse hymyillä tyhjää hymyä. Minulla on tukevaisuus! Ja mistäs sen sitten huomaa? Tauluja soviteltiin seinille ja tehtiin monta erilaista listaa ja suunnitelmaa...

Pikkupalatsissa

Taiasta
kyynelistä
sanoista
sävelistä
muistoista
naurusta

niistä on häät tehty.








Tampereen Pikkupalatsi on juuri entisöity ja rakennuksen historiasta on ilmestynyt myös kirja.

PS. Katsokaapa erityisesti allastiloja:
www.pikkupalatsi.fi/