Turistina kotosalla Osa 2

Viime viikonloppuisen Tamperepäivämme ensimmäinen pysäkki oli Tammelan torin Putkipitko -vaunu. Pari viikkoa sitten Suomen kamaralle oli rantautunut unkarilainen putkipitkopulla. Kiekura on ohut ja paistuu nopeasti odottaessa. Paistettu pulla kieritellään maun mukaan esimerkiksi kanelissa, sokerissa, mantelissa tai kookoksessa.

Turistina kotosalla Osa 1

Ojakadun kulmakahvila Tampereella



Olimme Miehen kanssa hotellissa yötä sinä päivänä, kun meillä täälä kotona kuvattiin elokuvaa. Se oli jokseenkin ankea ilta, mies oli kunnon flunssassa ja minä toipilas, emmekä saaneet siitä illasta sitten oikein mitään irti. Kunhan söimme lähimmässä ravintolassa ja menimme aikaisin nukkumaan.

Mutta nenä tukossa tuhisten aloimme syödessämme kehittellä kaupunkilomaa. Viikonloppulomaa kotikaupungissamme. Sellaista kaupunkilomaa, jota varten yleensä lennetään viikonlopuksi Etelä-eurooppaan.

Laittaisimme koiran hoitoon. Pakkaisimme olkalaukut. Pukisimme hyvät kengät jalkaan. Ajelisimme julkisilla niissä kaupunginosissa, joissa emme tavallisesti liiku. Kuljeskelisimme joutilaina. Kiertäisimme nähtävyyksiä. Valokuvaisimme. Pistäytyisimme kahvilaan, kun jalat väsyisivät. Ostaisimme sievistä putiikeistä jotain pientä -ihan kuin kaupunkilomilla tehdään. Söisimme ulkona -ehkä paikallisten ystäviemme kanssa. Ehkä he näyttäisivät meille sen jälkeen kaupunkia. Katselisimme sitä uusin silmin. Osoittelisimme kohti korkeuksia jugengtalojen koristeita.

Säästäisimme lentojen hinnan, pakkaamisen vaivan, eikä hiilijälkemme kasvaisi.
Saman idean mukaan halusin viikonloppuna katsella lapsuuteni kaupunkia Tamperetta. Täti oli vastassa juna-asemalla. Haimme Tammelantorilta unkarilaista putkipitkoa, ja söimme kasvisravintola Gopalissa. Kiertelimme vähän kauppoja, kävimme verkarannan Kierrätystaidenäyttelyssä, lapsuudenystäväni putiikissa, SuperMukavassa, koitimme kahville siihen vastapäätä ojakadun nostalgiseen Vohvelikahvilaan, mutta päädyimme sitten ihanaan kulmakahvilaan, kun Vohvelikahvilan espressolaite ei tehnyt meille herkkävatsaisille cafe lattea...

Jaksan aina katsella kierrätystaidetta:


Tumpuista, baskereistä, villapaidoista, sukista...







Talvimorsiammelle kierrätettyä villaa:







Koristetyynyt on punottu valokuvista



Supermukava ojakadulla:

Vuoroin

Vuorot ovat vaihtuneet. Seison nyt toisella puolen ovea. Munin suklaamunia koreihin ja kahvipannuihin.(Saaliit näyttävät isoilta. Taantuma ei näyttäydy virpojille). Saan käsin askarellun pääsiäiskortin mummulasta. Sekin meni ennen toisinpäin.

Pullan tuoksua

Mikä on pullantuoksun kantama? Jo toinen kerta tällä viikolla pullantuoksu leijuu iltalenkillä. Voi kun se tulisi meiltä! Pullanleipominen on Miehen juttu. Olen ennenkin mainostanut niitä ja taidan valokuvata niitä melkein joka kerta.

Tänään vapaapäivä. Otan heti aamusta Junan Tampereelle ja vietän ystävän kanssa päivän. Kipaisen mummulassa. Illaksi lapsuuden kotiin.

Tänään

Tänään olen

• toheloinut töissä
• saanut hieronnan
• tuhlannut rahaa hepeniin
• nähnyt lenkillä parrakkaan talon
• katunut sanojani
• istuttanut kukkia
• pessyt pyykkiä
• vahtinut puhelinta siinä toivossa,
  että Mies vastais tekstareihin toiselta puolelta palloa
• ripustanut eteiseen laatikon päivän postille
  ja taulun sen ylle

Kattila on palanut niin monta kertaa pohjaan, että emali on mennyt puhki, eikä söpöläisessä enää voi laittaa ruokaa. Olen säästänyt sitä nimenomaan pääsiäistä varten. Ihme, että huomasin kaivaa sen nyt esiin. Usein käy niin, että jotain nimenomaista tarvetta varten säästetyt esioneet eivät nouse kätköistä oikeaan aikaan vaan pullahtavat sitten tilanteen ohi mentyä kaapeista kummittelemaan.

Toppi, jonka ostin muistuttaa minua siitä, joka minulla
oli päälläni kun tapasin Miehen. Ei yhtäkaunis, mutta olen etsinyt kauan jotain vastaavaa.

Pikkuveljeltä sain salaman lainaksi kameraani. Laitoin patterit latautuun, että pääsen treenaamaan irtosalaman käyttöä.

Kauan kaivatut

Kellopostaukseni poiki reilu viikko sitten yhteydenoton ja tänään kävimme hakemassa Keravalta kolme kaunista kelloa 50-luvulta. Seinäkellojen lisäksi mukaan tarttui vielä ihana herätyskellokin. Sen tikitystä ei voi makuuhuoneessa kuunnella, mutta laitamme tv-huoneen kirjahyllyyn, niin ei tarvitse enää kävellä eteiseen kelloa vilkuilemaan kesken leffan.

Kellertävä posliinikello tulee eteisen oven päälle ja toinen seinäkello saunan eteiseen. Olen niin iloinen. Laitan kuvia kun ehdin. Nyt pitää syödä. Vasta ajoimme pihaan.

Jos joku on kiinnostunut keräilijän yhteystiedot saa sähköpostitse. Näitä herätyskelloja jäi puolisen tusinaa ja ruskehtavia ja vihertäviä seinäkelloja saman verran.

Äidin lettipää

Olen tuskitellut hiusteni kanssa. Juuresta pukkaa nyt oma värini. Tuhkanruskea. Ei enään se hunaja kun lapsena. Mutta tuhkanruskea on yllättävän kaunis juuri nyt. Nyt kun aurinko ei ole sitä vaalentanut. Mieleni tekisi lakata hiustenvärjäysrumba.

Olen aina katsellut ihaillen kaikkien supisuomalaisten maantienväristen päiden perään matkalla työhön ja takasin. Harvenemissa määrin niitä näkyy. Sääli. Ihailen rohkeutta olla sellainen kuin on.

Miesten kanssa olen säälimätön. Heille en salli minkäänlaista värien kanssa lutraamista. (ja nyt puhun miehistä, enkä teinipojista, joiden totta vie on saatava venytellä rajojaan) Mutta omaa aitoa väriäni en hyväksy. Kasvoni jotenkin sammuvat, kun kuljen omassa hiusvärissäni. Ja nythän koko loppu puolimetriä hiusta on kaiken lisäksi kulahtanutta tummaa väriä purkista. Taidan joutua taas asioimaan purkilla.

Lapsena minulla oli pitkä vaalea tukka. Kun se ekaluokalla leikattiin (miksi?) ihan poikamalliin kotisaksilla kylppärissä, letitti äiti sen kahdelle palmikolle. Nuo palmikot ovat olleet läpinäkyvässä pussissa 26 vuotta. Otin ne äsken ensi kertaa ulos. Olivat tosi hennot ja silkkiset. Laitan ne kehyksiin kun kerkiän.

Mitä on olemassa?

Hellyyttävä sananvaihto ystäväni ja kolmivuotiaan tyttärensä välillä:

"Äiti, onko kaikki olemassa?"
"Öö, tuota, melko lailla on."
"Mutta mitä sitten ei ole olemassa?"

Sitä minäkin olen pohtinut. Että kuinka todellisia vaikka nämä tunteeni esimerkiksi ovat. Nehän tulevat ja menevät (minulla nopeaan tahtiin). Mielentila saa maailman näyttäytymään välillä ruusunpunaiselta välillä synkältä. Tunteet ovat totisinta totta sillä hetkellä kun ne "ovat päällä".
Mikäpä hätä hyvien fiilisten kanssa on, mutta kummallinen vastentahtoisuus meillä on irroittaa mieltä myrkyttävästä tunnetilasta.

Voisiko silloin vain astua askeleen taaksepäin ja jäädä buddhalaisella tyyneydellä sivusta katselemaan?

Isosisko oli osannut vastata heti.
"Esimerkiksi hiiriä on olemassa,
kun taas lohikäärmeitä ei."

Kappas, tuossa minä taistelen lohikäärmeitäni vastaan. Revin ja riuhdon.

***

No, oma lukunsa ovat sitten ne, jotka sysäävät tunteensa tyystin syrjään.

Aamulla

Aamulla metrossa hyväntuulinen nuorimies. Ei oikeastaan edes hymyillyt, mutta koko olemus paistoi koko matkan. Tai hymyili sittenkin, ja suoraan minulle hymyilikin. Minä häkellyin. Eihän metrossa noin vain hymyillä päin naamaa. (Koitin olla edes salaa katsomatta, mutta kun toinen oli niin aurinkoinen näky, se oli vaikeaa) Korvalapuista kuunteli jotain. Teki mieli kysyä mitä. Mistä tulee noi onnelliseksi heti aamusta?
En kysynyt. Eihän metrossa noin vain kysellä...

Tuli mieleen pitäisikö ostaa iPod?

Riippuvuus

Jos alkaa jo metroasemalla virkkaamaan, virkkaa koko matkan ja liukuportaat ylös asti saa ehkä hullun maineen, mutta myös melkein jalan päivässä valmiiksi.

Olen lumoutunut näistä veijareista. Referoin vähän Jani Kaaron tekstiä. Video lopussa on hulvaton!


"Työkaluja käyttävien eläinten joukkoon on liittynyt ensimmäinen selkärangaton. Tutkijat raportoivat ensimmäisen kerran mustekalasta, joka kerää meren pohjasta kookospähkinöitä kodikseen.

Havainnon teki australialainen tutkija joka näki sukelluksissa, kuinka mustekala asettui kookospähkinän puolikkaan päälle makaamaan, suoristi lonkeronsa jäykiksi ja kipitti pois varpaillaan pähkinä "jalkojensa" välissä. Näky oli kuulemma komediallinen.Tämän jälkeen tutkijat varmistivat mustekaloja kuvaamalla, ettei kyse ollut yksittäistapauksesta, vaan mustekalojen käyttäytymispiirre.

Mustekala käyttää kookospähkinöitä suojana, jonne se vetäytyy vihollisia pakoon.
Jos mustekalalla on käytössään vain puolikas, se asettaa sen suu pohjaa vasten ja ryömii puolikkaan alle. Jos puolikkaita on kaksi, se kömpii toisen sisään ja nostaa toisen päälle katoksi.

Kyseessä on työkalujen käyttöön verrattava ilmiö. Ennen kuin mustekala nosti kookospähkinän syliinsä, se puhdisti niiden sisällön mudasta. Jos kookospähkinässä taas oli molemmat puolet jäljellä, mustekala irrotti ne toisistaan ja laittoi ne sisäkkäin kuin kaksi kulhoa, jolloin niitä oli helpompi kantaa.

Mustekalat osoittivat toiminnassaan samanlaista suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyttä kuin ihmiset, jotka aamulla purkavat telttansa, kantavat sitä päivän mukanaan ja pystyttävät sen kun tarve vaatii. "

Mustekala ja kookosalus

Kesken

Viime viikonlopun tekeleitä. Ylimmäinen työ sekatekniikalla vanhalle mainoskartongille, jonka pohjustusmaalin alta kuultaa printti. Minusta se oli herkullinen pinta, vältin "valkoisen paperin kammon". Tähän minulla on vielä jatkoidea.

Kolmen sarja 20 minuutin asentoja alla on maalattu ja piirretty Puukeskuksen hukkapalalaatikosta löytyneille pohjille, johon vetäsin ystävän purkista lateksia ohuelti. Reuna on kauniin elävä. Vanhoja ruokakortteja ja vaarini kirjeen kuori. Kollaasi elää vielä, kunhan ehtii.

Elävissä kuvissa

Viime talvena meillä kuvattiin kolmiosaista
TV-elokuvaa Jälkilämpö.
Ensiesitys tulee YLE TV 1:n kotikatsomosta tänään
klo 21.30, osat 2 ja 3 vastaavasti 15.3. ja 22.3.
Uusinnat aina saman viikon perjantaisin klo 22.55.

Jos en väärin muista, niin keskimmäisessä osassa liikutaan kodissamme. Saa nähdä tunnistammeko kotiamme, vai onko stailaaja tehnyt tehtävänsä. Meillä ei ole telkkaria, mutta toivotavasti näkyy Yle areenalta!

***

Vielä naistenpäivän haaste
Maailma muuttuu pienillä oikein suunnatuilla teoilla. Ei mitään niin pientä, ettei sitä kannattaisi tehdä. Tänään lähettelen ajatuksia nepalilaisille tytöille, joita olen verrattaen pienellä, mutta säännöllisellä summalla lähettänyt koulutielle viimeisen kuuden vuoden ajan.
Toivon näin voivani vaikuttaa äiteihin, jotka kasvattavat seuraavan sukupolven. Aina voisi tehdä enenmänkin, mutta hyvä että edes näin.

Klikkaa ja katso video

Naisten taidesalonki

Väsynyt edelleen olen, mutta tyytyväinen. Perjantaina nostelin matot rullalle, hain lisää halkoja sisään lämpenemään ja tein tilaa maalailijoille.

Lauantaina puolilta päiviltä saapuivat ensimmäiset ja brunssilla aloittelimme.
Näpertelimme ensin kukin omiamme. Kolmen maissa virittelimme olohuoneen takan mallille lämmikkeeksi. Piirsimme 3 minuutin kroqueta parinkymmenen minuutin sarjoissa. Kaunis valo laskeutui huoneisiin kevyt musiikkikin soi, kunnes unohtui vaihtaa levyä.

Olin pohjustanut kolme kaunista pohjaa, mutta arastelin piirtää niille, kun kynäni takkusi harjoituksen puutteesta. Kesti jonkun aikaa löytää oikea väline ja rentous. Kenties 1 minutin kroque olisi tuonut viivaan vielä lennokasta huolekkuutta. Sain kuitenkin kuvia pohjiini.

Väki vaihtui moneen kertaan, kuutisen meitä oli kerrallaan aamusta iltaan. Loppuillasta teimme pidempiä asentoja, pidimme taukoa. Välillä tunnelma oli suorastaan harras, kun koitimme hahmottaa ihmisvartalon linjoja. Välillä syntyi iloinen supina, söimme, vähän viiniä joimme ja illalla viimeisten kanssa saunoimme. Sunnuntai aamuna vielä muutaman kanssa jatkoimme, mutta sitten aurinko houkutti meidät puolentoista tunnin lenkille jäälle.

Kauneutta ja voimaa näin, kun katselin kymmenen kovin erilaisen naisen herkkiä käsiä. Olen vähän liikuttunut...kiitos. Tästä jää hyvä muisto, ja yksi otti jo pallon vastaan ja sanoi keväällä jotain vastaavaa järjestävänsä.

Elämän taidetta

Näistä ilahduin, väriä ja keveyttä kaipaan. Ystävältä sain eilen.

Kerrompa teille vielä jotain viimeaikaisista,
vaikka turhautuminen onkin varmaan kuultanut jo rivien välistä:

• Tulin monena päivänä syli täynnä ideoita kotiin
  -mutta usein vaivuinkin piikkumatolle jomotukseni kanssa.
• Ostin yliromanttisia muffinssivuokia
  -vaikka enhän minä leivo.
• Koitin tehdä meille väsyksissä aamiaisen
  -jota kumpikaan ei jaksanut syödä.
• Päätin antaa elämän kantaa
  -mutta stressasinkin vielä enenmän.
• Halusin värjätä tukkani -mutta olinkin stressatessa
  raapinut päähäni ihottuman, joten se siitäkin sitten.
• Huomasin, että koira on lihonut pullaksi, olen sitkeästi halunnut uskoa turkin vain olevan pörheä. Punnitsin -ja jouduin laittamaan sen kuurille. Nyt joudun katselemaan sen kerjäämistä ja syytän itseäni, silä en ole jaksanut liikuttaa sitä tarpeeksi.
• Ajattelin, että nyt pitää syödä erityisen hyvin, että voimiintuu
  -mutta otinkin heti ensinmäisenä kotiin tullessani snapsin.

Voisiko tuuli jo kääntyä sillä tarvitsen jotain voimiinnuttavaa?

Olen kutsunut ystäviä talon täyteen viikonlopuksi maalaamaan ja tekemään taidetta. Elävän mallinkin saimme. Tänään tulevat ensimmmäiset pohjustamaan kankaitaan. Minä teen kookoskanakeittoa koko poppoolle ja ostan ruoka-aineet huomista brunssia varten.

Väsy

Eilen, keksin kuin keksinkin sen kaipaamani arkiluksuksen: laskin Ikean suurimman säilytyslaatikon (joka toimittaa meillä kylpyammeen virkaa) täyteen lämmintä vettä. Kannoin cd-soittimen kylpyhuoneeseen, laitoin levyn soimaan ja pulahdin ammeeseen virkkaamaan. Tänään sama tunne jatkuu. Tahtoisin hellintää, pujahtaa taskuun. Koko päivän on paleltanut, joka paikkaa kolottaa hormonaalisesti ja uni jäi vähälle:

Mies tuli eilen yöllä Amsterdamista työmatkalta, turisimme tunnin ja päätimme herätä aikaisin syödäksemme aamiaisen yhdessä ennekuin hän taas ampaisisi Miamiin. Aamulla olimme molemmat niin väsyneitä, ettemme saaneet aamiaista alas. Menimme hetkeksi takaisin sänkyyn, sitten olikin tulipalokiire, minä taksilla palaveriin hän jäi puhumaan puhelimeen.

***

Nyt illalla sain kylään ystävän, joka on ollut pitkään ulkomailla. Tuntui hyvältä, kun ystävyys oli tallella, vaikka ei oltu nähty yli puoleen vuoteen. Netti pelastaa paljon, monta kertaa viikossa rupatellaan. Hän on minulle niin tärkeä, että hyväksyn sen (ihan kuin minulta olisi kysytty ;), että hän asuu siellä kaukana, missä hän on nyt onnellinen, vaikka se tarkoittaakin sitä, ettemme juuri tapaa.

***

Virkkaan 15 minuuttia ja menen nukkumaan.

PS. Katsokaapa ihana linkki toisesta kommentista!

Haaveilua ja tositoimia

Tästä se taas lähtee.



Tapasin itseni tänään monta kertaa tapailemasta jotain suloista muistoa. Oli muutenkin kuin kevät olisi hypähtänyt sädämeen. Olo vain nitkahti villasta pellavaan ja hiihdosta pyöräilyyn, vaikka tänäänkin satoi lunta.

Ajatus viipyili viime kesän purjehduksella, Kadriorkin puistossa, jossa Miehen kanssa herkuttelimme. Kuinka Kumun taidekierroksen jälkeen nukahdimme puistonpenkille huolettomina (tosin laukkujamme tiukasti halaten).

Ostin kukkia. Koko päivän teki mieleni jotain arkista luksusta. Sellaista pientä hetkeä. Mikä se hetki olisi? Pohdin sitä ja jatkan kodin raivaamista. Onneksi jo voiton puolella.

***

Eilen illalla viihdytimme toisiamme ystävän kanssa keksimällä huvittavia vesieläimiä kavereiksi kalalle. Keksimme koko sarjan heijastinnarusta tehdyistä rauskuista hohtaviin meduusoihin asti. Jos toteutan kaikki hyvät ideat, ehdin eläkkeelle ennenkuin vedenalainen eläintarhani on valmis.