perjantai 5. maaliskuuta 2010

Elämän taidetta




Näistä ilahduin, väriä ja keveyttä kaipaan. Ystävältä sain eilen.

Kerrompa teille vielä jotain viimeaikaisista,
vaikka turhautuminen onkin varmaan kuultanut jo rivien välistä:

  • Tulin monena päivänä syli täynnä ideoita kotiin
    -mutta usein vaivuinkin piikkumatolle jomotukseni kanssa.
  • Ostin yliromanttisia muffinssivuokia
    -vaikka enhän minä leivo.
  • Koitin tehdä meille väsyksissä aamiaisen
    -jota kumpikaan ei jaksanut syödä.
  • Päätin antaa elämän kantaa
    -mutta stressasinkin vielä enenmän.
  • Halusin värjätä tukkani -mutta olinkin stressatessa
    raapinut päähäni ihottuman, joten se siitäkin sitten.
  • Huomasin, että koira on lihonut pullaksi, olen sitkeästi halunnut uskoa turkin vain olevan pörheä. Punnitsin -ja jouduin laittamaan sen kuurille. Nyt joudun katselemaan sen kerjäämistä ja syytän itseäni, silä en ole jaksanut liikuttaa sitä tarpeeksi.
  • Ajattelin, että nyt pitää syödä erityisen hyvin, että voimiintuu
    -mutta otinkin heti ensinmäisenä kotiin tullessani snapsin.
Voisiko tuuli jo kääntyä sillä tarvitsen jotain voimiinnuttavaa?

Olen kutsunut ystäviä talon täyteen viikonlopuksi maalaamaan ja tekemään taidetta. Elävän mallinkin saimme. Tänään tulevat ensimmmäiset pohjustamaan kankaitaan. Minä teen kookoskanakeittoa koko poppoolle ja ostan ruoka-aineet huomista brunssia varten.

13 kommenttia:

  1. Nainen, tykkään näääääääääin paljon.

    T: Mies

    VastaaPoista
  2. Mies: Hih! Sait nauramaan, ehkei nyt niin kauheeta olekaan.

    VastaaPoista
  3. Jos tuo viikonloppu ei ole voimiinnuttava niin ei sitten mikään. Ainakin saat paljon irti itsellesi tuosta taiteilusta, ja vieläpä ystävien kanssa. Mikä voisi olla mukavampaa?
    Voimia sinne kuitenkin!

    VastaaPoista
  4. Äh, laitoin viestini edelliseen postaukseesi!

    Mukavaa värkkäysviikonloppua! Älä stressaa!

    VastaaPoista
  5. Suloinen on veljen kommentti, sekin on oppinut. Hyvä :)

    Kiitos illasta, huomenna jatkuu. Nyt tutimaan...

    VastaaPoista
  6. Voimia! Kevät voi olla aika raskasta aikaa, mutta kyllä se helpottaa.

    VastaaPoista
  7. Oi Mies, mistä mulle tuollainen;-)!

    ihanalta kuulostaa teidän maalausjuttunne. Toivotan oikein hauskaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Ihana viikonloppu teillä! Se, jos mikä, varmasti voimaannuttaa.

    Täälläkin vähän samat fiilarit:
    Päätös: "En syö suklaata!"
    Lopputulos: "Syön vielä enemmän ja koko ajan suklaata!"

    Huh huh! Elämänhallinta, missä luuraat?

    VastaaPoista
  9. Teillà on varmaan oikein mukava viikonloppu. Laitan sinne paljon kukkivia mimosanoksia!

    VastaaPoista
  10. Lempeitä tuulia, kyllä se siitä!

    Ideat: ovat hyviä ja palkitsevia jo sellaisenaan, ei aina tarvitse toteuttaa.
    Muffinssivuoat: Pistä mies leipomaan.
    Aamiainen: Säästä lounaaksi.
    Stressi: pakko sen on loppua aikanaan, ehkä sen täytyy antaa tulla kunnes loppuu.
    Tukka: On varmasti kaunis nytkin.
    Koira: on vain luontaista lihoa talvella, sinäkin olet ehkä toteuttanut vaistojasi ja elänyt kotiluolassa lähtemättä turhaan kylmään maailmaan energiaa kuluttamaan.
    Syöminen: Hyvin syömiseen voi ihan hyvin kuulua myös snapsi.

    Kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
  11. Todellakin, ihanat värit! Itselleni voimaannuttavat. Kiitos kommentista, löysin siten tänne. Voi hyvin!

    VastaaPoista
  12. Pirrrteitä koruja :). Ihana idea, maalata ystävien kanssa! Se varmasti piristää sinua.

    VastaaPoista
  13. OI,joi,joi mikä ihana päivä! Olette niin oikeassa, jos mikä voimiinnuttaa niin tämä! Olen jo ihan eri ihminen kuin se eilinen häntä maatapitkin laahustava arkimyyrä.

    -Villilinnun lista mainio!
    -Kiitos kaikista hyväntuulen lähetyksistä jokaiselle teistä!!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.