keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Riittävästi toistoa



"Neulominen on hyve. Se toistaa samaa liikettä ja edistää siten mietiskelyä. Aina kun teet jotain puhtaasti samaa toistuvaa, voit samalla mietiskellä."


Purin epäonnistuneen kaulaputkilon viime talvelta ja aloitin uutta pienempää. Mietin niitä näitä. Muuan Geoffrey Fisherin sanatkin kävivät mielessä.

Rikkaruohojen kitkeminen, viinimarjanpoiminta (marjoja pitää mielestäni olla riittävästi, ettei tarvitse etsiskellä vaan kädet vain käy), puseron nöyhdän nyppiminen, silittäminen, juuresten kuoriminen, kävely...aika monissa askareissa vajoan meditatiiviseen tilaan paremmin kuin meditoimalla istuskellen mitään tekemättä. Piikkimatto on poikkeus, siinä on ihana vain olla.

Toisinaan ei tarvitse olla niinkään automaatiolla, tanssi tai frisbeen heittokin käy. Toisto on ihanaa!


* * *

Tahdon jakaa kanssanne jotain kaunista!

15 kommenttia:

  1. Samaa mieltÄ toistosta!
    Käsintiskaus (silloin kun on aikaa eikä se ole PAKKO) on listalla myös.
    Suuren pinnan, vaikka seinän tai ison huonekalun maalaaminen samoin.

    Filmi on hieno. Uskomattoman taitavaa työtä joku tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidän kaavamaisesta toistosta. Sanon niitä autistisiksi töiksi. Töissä olen ihan fiiliksissä, jos saan rutiininomaisen tylsän homman hoidettavaksi, koska siinä saa ajatukset lentää.

    VastaaPoista
  3. Piilomaja: joo, mietin lukemattomia remonttitöitä tätä kirjoittaesani. Minulle remontti tekee todella hyvää. Ehkä tarvitsen niin paljon tätä ajatuksia koossa pitävää askaretta käsille. Mietin niitä, jotka eivät tykkää tälläisistä toistoa vaativista töistä. Jotka eivät hiljene "nukkaa nyhtäen". Onko heillä kuin itsestään kaikki ajatukset päässä jo selkeinä, valmiina ja järjestyksessä?

    Kirjailijatar: autistiset työt on LOISTAVA!! otan heti käyttöön.

    Töissä vaihtelu on poikaa: välillä toistoa, välillä uuden luomista!

    VastaaPoista
  4. mulle vaan tahtoo viime aikoina käydä näin, että silmät painu kiinni heti kun olen neulonut paria minuuttia pidempää.. ottaa oikein päähän! Mutta muuten sama-mieltä. Se on vähän sama,kun että miksi jotkut pienten lasten kotiäidit tykkäävät silittää tai tiskata käsin - saavat sen ainoan rauhan hetken päivässä, hetken ,kun kukaan ei häiritse ja saa olla rauhassa omien ajatuksien kanssa..
    Ja kiitos jakamasta! Upea video!

    VastaaPoista
  5. >Even kommentista tuli mieleen että silloin kun meidän lapset oli vielä niin pieniä että vaativat paljon "kÄsityötä" meilta vanhemmilta ja huomiota muutenkin eri tyyliin kuin nyt, niin miehen kanssa tapeltiin siitä kun SAA tiskata, SAA silittää jne.

    Lisään omalle toistolistalleni mm. soutamisen ja laskettelun. Miten ihana sellainen "tasalaatuinen" pitkä rinne, jossa kaikki liikkeet voi toistaa samanlaisina kymmeniä kertoja...viuh, viuh, viuh, viuh....

    Ihan ihme millaisia ajatuksia ja ideoita selaisten laskujen aikana voi tulla. Aihepiiri voi olla mikä tahansa mutta mieli on jotenkin uskomattoman avoin ja terävÄ.

    VastaaPoista
  6. Toistot on rock ja kirjailijatteren lanseeraama autistiset työt otettiin just käyttöön täälläkin.

    Piikimatto on todellinen aarre.Ja liikkuminen, juoksu-tai kävelylenkillä aivot pääsevät nirvanaan.Se on onnea.

    Vielä viitaten tuonne edellisiin postauksiin..taidan kouluttautua uudelleen jos noin ihania työetuuksia löytyy..toisaalta joku kustantamo voisi valita myös kotiäidit testiryhmäkseen :).

    VastaaPoista
  7. Eve: Toimii siis myös unilääkkeenä, eli jotain rauhoittavaa siinä on. Ehkä oikea ja vasen aivopuolisto tasapainottuvat. Sellaisia harjoituksiahan on oikein varta vastenkin.

    Ai tykkäävät, minä en ole tajunnut sitä, mutta kuulostaa pirun loogiselta.

    Piilomaja: Minulle alkoi tulla nyt mieleen poikkeuksia: esim kuntosaliharjoituksen toistot saa minussa aikaan ihan päinvastaista aivotoimintaa. En millään malta istua missään laitteessa puristelemassa reisiäni yhteen. Tulen vain rauhattomaksi ja mietin koko ajan, koska saan lopettaa. Niinpä sitten olen lopettanut moisen toiston!

    Laskettelu kuulostaa hyvältä, minä vaan pelkään liikaa antaakseni ajatukseni liidellä.

    VastaaPoista
  8. pikkujutut: hups jäit välistä!

    Toivoisin,että liikunta toimisi nollaajana kohdallani paremmin. Siinä kroppakin saisi annoksen endorfiineja, noissa muissa puuhissa saattaa jopa jäykistyä.

    Luin juuri, että kotiäidit tienaavat nykyään testaamalla kaikenlaista kotoa käsin!

    VastaaPoista
  9. Kehtaako tässä tunnustaa, että oman autistisen tilani saan kun ajan yksin autoa. Edellytyksenä tosin, että ei tarvitse suunnistaa kovin tuntemattomissa maisemissa ja ettei ole liukasta.

    VastaaPoista
  10. Käsintiskaaminen yöllä kun muut nukkuvat-on ihanaa..

    VastaaPoista
  11. Pirkko: voin hyvin kuvitella sen. Joskus moottoritiellä kun on vaan suoraasuoraa, mullekin meinaa käydä niin, mutta koitan pyristellä siitä tilasta ulos, koska olen huono kuski. Mutta luulen että autolla ajo toimii monelle tottuneelle kuskille niin.

    Maria: Ilmeisesti saat tiskata jossain niin kaukana, ettei tarvitse varoa kilinää ja kalinaa? ;)

    VastaaPoista
  12. Hei minäkin tykkään toistosta! Eikä tarvinnut pitkään miettiä!

    Juoksulenkki! Ja pyykkien ripustaminen! Tietty sienestys ja käsityöt... Monia suosikkejani!

    Kiva postaus!

    VastaaPoista
  13. Nonna: minä luulin joskus inhoavani toistoa, mutta kai se riippuu toiston laadusta kuten tässä huomataan!

    VastaaPoista
  14. Minoon aina myöhässä näitten kommenttieni kanssa, mutta halusin vain huikata että olet ajatustenlukija :)

    Stressinpoistoon toistot ja muut vegetatiiviset tilat ovat ainoita oikeita lääkkeitä. Komppaan ton juoksun, autolla ajon kanssa. Pyöräily ja haravointikin toimivat sekä siivous toimii aina.

    VastaaPoista
  15. Minttumaari: älä huoli, kyllä minä luen aina kaikki vanhoihin sähköposteihinkin lisätyt kommentit. Onneksi sähköposti raportoi niistä, niin yksikään ei jää huomaamatta!

    Siivotessa sitä tosiaan aina samalla vähän siivoo päätään. Kutsukoon vaikka Fengshuiksi, mutta jokin raikas tuuli alkaa puhaltaa kun nurkat on puhtaat.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.