keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Asuntokauppoja


Olen muutaman kerran myynyt asuntoni itse. Ekalla kerralla ajauduin lähes epätoivoon niiden katsojien kanssa, jotka ehdottelivat mitä ehdottelivat. Muuan mustalaiskirjai-lija poikansa kanssa oli mm. sitä mieltä, että hän lyö rahat heti pöytään ja "voithan sie tyttö jäädä asumaan tuohon kulma-huoneeseen, kunnes asunnon löydät". Kiitos kauniista tarjouksesta, mutta juu-ei. Nyt naurattaa, mutta silloin, kun budjetti oli tarkka ja piti välittäjässäkin säästää ei naurattanut niin makeasti:

Järjestimme näyttöjä työpäivän jälkeen, siivosimme hulluna edellisiltana ja kun astuimme sisään, valmiina ottamaan potentiaaliset ostajat vastaan, oli koira, silloin puolivuotias, pahimmassa hanpaiden vaihtoiässään syönyt eteisen seinistä maalit nurkista. Lattia oli joka päivä valkoisessa maalihiutaleessa. Iltaisin paikkamaalattiin.

Ja sitten oli se kummallinen suomalainen säveltäjä Manhattanilta, joka ei edes itse päässyt katsomaan, vaan lähetti kaverinsa kuvaamaan asuntoa. Tämän ottamien noin kahdensadan kuvan (oli vain 3h+k!)perusteella hän päätti, että asunto oli hälle hyvä. Mutta kun hinnasta alettiin puhumaan tarkemmin, hän ryhtyi haukkumaan ja mollaamaan kotiamme ja etsi jos jonkinlaista hintaa alentavaa seikkaa.

Tuo tinkaus-mollaus projekti kesti ja kesti. Vihdoin hän sanoi varaavansa äidilleen laivalippuja Ruotsi-Suomi, että mamma tulisi tekemään päätöksen ja mahdolliset kaupat. Kun sitten ilmoitimme, että nyt menee vähän vaikeaksi, emme ole valmiita tulemaan noin paljoa vastaan ja meillä täälä toinen parempi tarjous vireillä, hän syytti meitä kiristyksestä (?!) ja vaati, että maksaisimme hänen äitinsä laivaliput. Hohhoijaa. Kasva aikuiseksi, sanoin hänelle, sinulla on ollut aikaa viikkoja tehdä kaupat, jos asunto olisi ollut mieluisesi, miltä se ei kuulostanut.

Onkohan minulla tuo sähköpostikirjeenvaihto tallessa jossain... Voisin nauraa sen läpi nyt lähes kymmenen vuoden perspektiivin jälkeen. Mutta kuten sanottu, silloin ei naurattanut. Oli tullut ero ja juuri rempattu koti piti myydä ja kaikenmaailman pöljät kävivät tallustelemassa kodissani ja koira söi seiniä minkä ehti.

Mutta älkää luulko, että pelästyin ja asunnonmyynti-innostukseni tähän sammui! Seuraavasta myymästäni asunnosta, pikku yksiöstäni, sain enenmän kuin pyysin.

8 kommenttia:

  1. Voi hitsi! Aika mielenkiintoisia tarinoita! :D

    VastaaPoista
  2. Mulle on tässä utopiaa monikin juttu;-) Ensinnä se että joku noinkin nuori on jo monta asuntoa myynyt (ja tää ei ole sitten mitään muuta kuin huomio siitä että olen elänyt niin erilaista elämää ettei mulle ole koskaan tullut tuollainen eteen - ei osto eikä myynti).

    Ja noi esimerkit! Voi ihme mitä sitä on vapaana liikkeellä.

    VastaaPoista
  3. Onpa hauskoja tarinoita (tuoreina eivät tosiaan varmasti yhtä hupaisia). Meilläkin on lähitulevaisuudessa edessä kämpän myynti ja välittäjäpalkkiot hirvittävät. Mutta hyvä kuulla, että itsenäinen myyntikin voi onnistua.

    VastaaPoista
  4. Oho, minullekin ihan utopiaa, kun olen myynyt vain yhden asunnon ja senkin vasta viime vuonna. Ja sekin oli ensimmäiseni. Kyllä sinä olet ehtiväinen immeinen :)

    VastaaPoista
  5. Heh, kaikenlaista!
    Mua on aina ihmetyttänyt, monta asuntoa myyneenä, ihmiset, jotka tulevat haukkumaan toisten koteja sillä taka-ajatuksella, että hinta laskee heti roisisti???!! Itse olen pitänyt huolen siitä, että näytöissä en pukahda halaistua negatiivista sanaa toisten kodeista. Enhän mä niitä tavaroineen ja sotkuineen osta. Ihan sama kuinka kauheeta mun silmissäni jossakin on, jos pohja on toimiva tai asunnossa on sitä jotain, mikä odottaa löytäjäänsä = )

    VastaaPoista
  6. Teija: Joo, varmaan asunnonvälittäjätkin törmäävät kaikelaisiin tapauksiin, niin myyjissä kuin ostajissakin.

    Piilomaja:
    Mä olen ollut ehtiväinen tällä saralla, kun ensinmäisen asuntoni ostin kimpassa jo 23 vuotiaana heti kun kynnelle kykenin. Tuumasin, että Helsingin vuokrat ovat liian tyyriitä. Sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua.

    Benglia: miksei onnistuisi, jos vaan on se aika laittaa näyttöihin ja paperitöihin. Ei se mitään salatiedettä ole mistä ei maalaisjärjellä selviäisi. Kaikesta kannattaa vaan olla mustaa valkoisella eikä kannata koittaa piilotella mitään asunnon epäkotia, ettei tule myöhemmin takkiin!

    Kirjailijatar: No joo, kuten tuossa kirjoitin, ei ihan jokainen muutto ole ollut "vapaaehtoinen", mutta nyt on ajatus se, että ei tarvis tätä laittaa myyntiin!

    Kotivalo: Musta on aina näyttänyt siltä, että osa ihmisistä ei näe sitä asuntoo sieltä tavaroiden alta! Että niitä hämää suuntaan jos toiseenkin toisten upeet tai mauttomat sisustukset. Ja sekin on hyvittavaa, että jotkut myydessään asuntojaan vaikka netissä, valokuvaavat niitä omia tavaroitaan, eivätkä sitä asuntoa! Että kuvista ei näy, millaiset lattiat ja pintamateriaalit on. Tai että on kuvattu se seinämä keittiötä jossa on pöytäryhmä (joka lähtee pois) eikä esim niitä kaapistoja jotka jää!

    Joo, mutta suu supussa pitää tosiaan mennä vielä vähän matkaa kadullakin, ennenkuin saa puuskahtaa ihmetyksensä toisten kodeista ilmoille!

    VastaaPoista
  7. Viimeisin asuntomyyntini tapahtui runsas kuukausi sitten. Ilmoitukseni oli Oikotiellä kuukauden ja sen aikana kolmen ihmisen kanssa sovin, että käyvät katsomassa asuntoa. Yksi heistä sen sitten osti. Kaikenlaisiin papereihin sekä ilmoitukseen meni yhteensä 690 euroa. Huoneiston myyntihinta oli korkeampi, kuin välittäjän arvio. Välityspalkkiota säästyi lähes kymmenentuhatta euroa.

    Oman kokemukseni mukaan tarkat tiedot auttavat myyntitilanteessa. Välittäjän tiedot ovat yleensä myyntiesitteessä ja tarkentavaan kysymykseen saa yleensä välttelevän vastauksen. Mikäli suunnittelisin kiinteistövälittäjän uraa, niin keskittyisin vain yhteen kaupunginosaan. Tarpeeksi suuressa kaupungissa yhden kadun varrella olevat talotkin riittäisivät tuomaan elannon.

    VastaaPoista
  8. Jake: On se iso säästö! Musta tuntuu, että mä en ole saanut kuluun noinkaan paljoa, kun olen laatinut paperitkin itse, ja kauppakirjapohjiahan voi kopioida netistä.

    Välittäjän ammatista en silti haaveile. Musta tuntuu, että se juju oman myymisessa on juuri siinä, että tietää ihan kaiken siitä asunnostaan ja pystyy vastaamaan kiperiinkin "kuuluuko toi porttikongin kolina tänne öisin" -tyyppisiin kysymyksiin sanomatta että palaan asiaan huomenna. Ja kun se koti on rakas, niin sen hyvät puolet osaa tuoda esiin!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.