Ehkä muistatte vielä mosaiikkirapun, jota tein aikanaan. Se jäi piiitkäksi aikaa odottelemaan, että meillä saumataan jotain muutakin, minkä vuoksi laastia sekoitetaan kerralla vähän enemmän. Ihme kyllä palasten liima kesti, koko tuon saumattoman jakson! Silloin huhtikuussa kun saumasimme vessan kaakeleita, sain tämän rapunkin viimeisteltyä. Loppujen rappujen betonissakin on vasta pohjamaali.
* * *
En oikein saa supistuksilta nukutuksi. Koko vatsanseutu on arka ja heräilen alavatsan jomotukseen. Jokainen kyljenkääntö on ponnistus. En tiennyt, että tälläistäkin on! Kahden viikon sisällä olen soittanut useita kertoja öiseen aikaan Kätilöopiston päivystykseen ja näiden valvottujen öiden jälkeen on käyty kolmasti synnytyspäivystyksessa tarkistamassa kohdunsuuta, joka vähän raottaa.
Lapsella on aina ollut kaikki hyvin ja painoarvio nyt 30 raskausviikolla on 1700 grammaa. Olen levossa kotosalla, mutta toistaiseksi vielä saa liikuskella ja olla jalkeilla tuntemusten mukaan, eikä koko päivää vuoteessa tarvitse maata.
Toivon, että menisi tämäkin ohi, mikä lie kipu sitten minua valvottaakin. Sen olen oppinut, että raskaana vaiva seuraa toista ja sitten vaan katoaa. Ei tarvitse ajatella, että tälläistä tämä nyt sitten on loppuviikot. Kokemus pienen ihmiset kasvualustan antamisesta on sellainen, että kun kipu/vaiva sitten on ohi se unohtuu. Kai luonto näin huijaa naista ryhtymään tähän toistekin ;)
Toivon, että pieni pysyisi vielä hyvän tovin yksiössään. Mutta niin se on, että kolotukset ja jomotukset unohtuu jollakin tasolla ainakin. Samoin synnytykset... Ne muistaa, mutta niitä muistelee sellaisen pehmentävän verhon takaa.
VastaaPoistaHieno on kyllä tuo rappunen... onneksi kesti. Ikävää, että tuollaista pitää kokea, mutta olet niin oikeassa tuon kivun ja epämukavuuden unohtamisessa. Samaa se tekee sitten, kun on vauva ja ikuisuudelta tuntuvat itkukaudet, imemiskaudet ja uhmakaudet unohtuvat heti niiden ohi mentyä. Se on hyvä muistaa, että ne ovat tosiaankin vain vaiheita ja menevät ohi.
VastaaPoistaHieno on kyllä tuo rappunen... onneksi kesti. Ikävää, että tuollaista pitää kokea, mutta olet niin oikeassa tuon kivun ja epämukavuuden unohtamisessa. Samaa se tekee sitten, kun on vauva ja ikuisuudelta tuntuvat itkukaudet, imemiskaudet ja uhmakaudet unohtuvat heti niiden ohi mentyä. Se on hyvä muistaa, että ne ovat tosiaankin vain vaiheita ja menevät ohi.
VastaaPoistaOi, pirpana on jo niiin iso! Ihan valmis syntymään jos niikseen tulee. Itse synnyin vuosikymmenet sitten puoli kiloa kevyempänä ja 6½ kk ikäisenä. Harvinaista oli että jäin henkiin. Mutta tässä porskutetaan ja kaikki hyvin! Teille myös lämpimiä ajatuksia ja kaunista kesän alkua!
VastaaPoistaMinulla on sellaisia kokemuksia noista ennakoivista supistuksista, että ne loppuvat kuin seinään siinä vaiheessa kun lapsi saisikin vaikka tulla. Eli tuolla 36-37 viikoilla. Hassua. Ensin pelkää hulluna että toinen tulee liian aikaisin, ja lopulta ehtiikin jo ihmetellä että miksei se jo tule... Tsemppiä! Ja rappu on kyllä tosi hieno :-)
VastaaPoistaJonna: Eiköhän se tuolla pysyttele. Luulen että kivut ja supistelut on vain sen hurjaa kasvua. 300 grammaa viikossa. Huh! Laskettiin juuri miehen kanssa, että jos hänkin pistäisi 1/5 painonsa lisää viikossa, kuten tämä pahimmillaan, hänen pitäisi lihoa 15 kiloa viikossa. Hän totesi, että neljään kiloon hän nippanappa pystyy!
VastaaPoistaAurinko ja Kuu: Kuuluu osana raskausdementiaan joka kuulemma vielä jatkuu syntymänkin jälkeen.
BTW! Sinulta minun on pitänyt kysyä, että oletko sulkenut blogisi, kun en pääse sinne, vai oletko rajoittanut lukijakuntaa?
Thilda: Se on lohdullinen ajatus, että noista tämän viikkoisista ja kokoisista jo 90% selviää hengissä. Mutta ei se kaksista ole käydä kuukausitolkulla katsomassa lastaan keskoskaapissa. Kyllä sitä toivoisi, että lapsi saisi olla äidin ja isän luona ja iholla heti aluksi niin paljon kuin suinkin.
Mutta on se vaan hurjaa mihin nykyään ja jo silloin kun sinä synnyit pystytään. Juuri luin sellaisesta vajaa 800 grammaisesta joka oli näänyt henkiin. Sinnikäs olet sinäkin ollut, kai sulla oli maailmaan kova kiire!
Lyde: Kiitos, niin muakin "lohduteltiin" Kättärillä, että moni on täälä ensin hädissään juuri näillä viikoilla, ja sitten tuskissaan viikolla 41! Mutta kun koskaan ei voi ennustaa kumpiin kuulut, niin tosissaan on otettava.
Meidän esikoinen syntyi rv 35. Kaikki meni hyvin, eikä mitään erityishoitoja tarvittu lapselle. Mutta kyllähän siitä silti traumoja (äidille) jäi. Toista odottaessa jouduinkin lepoon rv 25, ja kovasti luultiin sairaalassakin lapsen syntyvän taas ennenaikaisesti. Niin ei sitten onneksi käynytkään vaan kakkonen syntyi ihan täysaikaisena rv 38. Lepo kai auttoi, vaikka rankkaa itselle ja koko perheelle olikin. Mutta kyllä sitä tosiaan kaikenlaista sietää sekä ennen että jälkeen lapsen syntymän (ja myös synnytyksenkin aikana:)!
VastaaPoistaJaksamisia teille odotukseen!
Anonyymi: Minäkin olen ajatellut, että jos tuohon 35 viikkoon päästään, niin ei ole enää mitään hätää viikkojen puolesta! silloin on jo "iso tyttö".
VastaaPoistaOlisipa mukava jos palaisit kommentoimaan, minkä painoinen teidän esikoinen silloin oli.
Pitkän lepokauden olet joutunut kestämään ja kuten sanoit perhekin. Siinä tarvitaan jo mummot vaarit ja kylänmiehet avuksi jos mamma on levossa ja lapsia jo ennalta yksi!
Oi voi... Tsemppiä Sinulle viimeisiin pinnistyksiinz :)
VastaaPoistaKiitos Kotilo! Kaikista tuntemuksista huolimatta, odottaminen on kyllä ihanaa ja palkitsevaa. Aamulla juuri makasin sängyssä raukeana ja otin kämmenellä vastaan melkoisia sarjoja "potkunyrkkeilijältäni" ;)
VastaaPoistaPalasin kommentoimaan:) Esikoinen painoi 2785 g. Ja noi on tosiaan jo ihan hyvät viikot syntyä, monasti lapset ei tarvitse erikoishoitoja tms. Kakkostakin odottaessa toivottiin kovasti, että noille viikoille päästään, ja onneksi pidemmällekin mentiin. Eipä meillä juurikaan apuja ollut pakkoleponi aikana. Onneksi pärjättiin omin voimin kun pakko oli. Enää ei tosin uskalleta lisää lapsia yrittää, koska näköjään tarvitsen noita pakkolepoja raskauksien aikana tai sitten on keskosuuden riski. Useamman lapsen kanssa "hieman" hankalia tollaset levot.
VastaaPoistaToki muistettava (lohdutukseksikin) että eihän se useimmilla noin mene vaan vaikka supistelisikin, niin lapsi syntyy täysaikaisena, ja toinen raskaus voi olla ihan erilainen.