sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

sitten sitä Turkua


Paahtimossa.








Tintå -jotain mitä Helsingistä kenties uupuu. Näytti siltä, että iltaan asti kahvilana ja sitten ruokaa takaosassa, viiniä ja pintoksia etuosassa, ohessa vielä muutamien valittujen myyntituotteiden hylly. Ja mikä parasta -kaikenikäisiä ihmisiä, ei nyt ihan teinejä ainakaan ilta aikaan.

Ihmettelin ääneen Turun reissulla sitä, että miksi ihmeessä emme istuskelleet kahviloissa silloin ennen, kun ravasin jatkuvasti turussa. En muista kuin yhden siinä joen rannassa.

Päättelin, että syynä on täytynyt olla opiskelijan minimaalinen toimeentulo. Että kahvit oli keitettävä kotosalla. Voihan se olla niinkin, mutta sitten joku sanoi minulle, että eihän Turussa ollut muita kahviloita kymmenen vuotta sitten!

Tjaa. No nyt oli ihania kahviloita ja pikkuravintoloita. Oli Smör, jossa söimme; Tintå, jossa Mies otti punaviinin iltasella; Paahtimon kahvila, jonne ystävä meidät vei; Mami, josta emme saaneet pöytää varattua, ja vielä monta joka ohitettiin.
Ihmeen suuressa roolissa tämä kahviloissa istuskelu ja ohikulkijoiden rauhassa ihmetteleminen minulle on. Se tekee pienestäkin reissusta loman.

* * *

Kuumetta yhä, mutta jaksaisiko alkaa pohtia kansalaisvelvollisuutensa täyttämistä.
Mitähän kaikkea muuten viestii se, että naisehdokkaat kertovat esittelyissään olevansa "kahden koululaisen äitejä" mutta harvempi miehistä virkkaa perheestä ja lapsista halaistua sanaa?

8 kommenttia:

  1. Turussa on kiva käydä. On siellä jotenkin erilaista kuin täällä pk-seudulla. Sopivankokoinen kaupunki näin entisen maalaisen silmissä. (Olen muuten asunut Turussa opiskeluvuodet ja oli kiva kun pääsi fillarilla joka paikkaan.)

    VastaaPoista
  2. MInäkin vierailen silloin tällöin Turun sivukonttoristin luona ja pidän kaupungista erityisesti! Kivoja kahviloita, ihana Aura-joki ja loistava kirppistarjonta.
    Paranemisia!

    VastaaPoista
  3. Muutkin kuin eduskuntavaaliehdokkaat, naiset siis ilmoittavat todella usein itsestään määritelmät äiti ja vaimo.
    Kertaakaan en ole nähnyt miehen määrittelevän itseään sanoilla aviomies ja isä.
    Kertooko tämä kuitenkin siitä, että naisen arvo on vielä nykypäivänäkin riippuvainen siitä, onko hänellä perhettä.
    Itse olen huomannut, että monilla työpaikoilla lapseonta (ja varsinkin yksinelävää) naista pisetään vähän 2- luokan kansalaisena. Surullista.
    T. Saila

    VastaaPoista
  4. Kivat mosaiikit ja kivat noi lasipullosysteemit ;) Mutta Turku, hmm, ei näin tamperelaisena oikein osaa arvostaa.....

    VastaaPoista
  5. Nonna: toi on tärkee ominaisuus Suomen sopivan kokoisissa kaupungeissa, että Pyöröily on mahdollista ja vielä jopa turvallistakin!

    Kultsin kämppä: Kirppiksillekän en ole koskaan Turussa ehtinyt. Nyt kun mainitset, niin kaverin kanssa voisi ottaa kirppi turneen seuraavaksi, hän kävi myymässä juuri tuona samaisenakin viikonloppuna.

    Saila: monen naisen bloginkin kuvaus alkaa juuri noilla määreillä. Senkin olen pannut merkille.

    Tuollaiseen arvottamiseen en ole törmännyt työssä, enkä muutenkaan, vaikka oma lapsettomuus oli pinnalla kauan. Jotkut harvat ystäväsuhteet sen sijaan muuttuivat, kun muista tuli äitejä, mutta lähimpiin ystäviini sekään ei vaikuttanut -onneksi!

    Elämäni matkat: noi isot viinipulloista tehdyt valaisimet oli lumoavia! Ihan mietin pitäisikö uhrata toinen omista lasipulloista!

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva kuulla kehuja Turusta, itse kun ihan tässä kupeessa asun. Mukavaa siis että viihdyitte!

    VastaaPoista
  7. Noin se menee. Olin tilaisuudessa, jossa läsnäolijat esittelivät itsensä yksi kerrallaan kaikkien kuullen. Naiset, kyseessä ei pelkiä kotiäitejä, määrittelivät itsensä lastensa ja lapsilukunsa kautta, miehet ammattinsa ja tekemistensä.

    VastaaPoista
  8. Teija: mikähän siinä onkin että sitä jotenkin samaistuu kotikaupunkiihinsa? on vähän kuin itseään kehuttaisiin ;)

    Pirkko: Luulisi jonkin jo muuttuneen edes länsimaissa, kun kaksituhatlukua on jo kymmenen vuotta takana! En tiedä kumpi on kummallisempaa, se että naiset määrittelevät itsensä näin vai se että miehet eivät.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.