Unenomainen olo alkaa normalisoitua. Mitä voi tehdä kun on kaksi viikkoa yksin neljän seinän sisällä, olkapäät ja käsivarret on julistettuna lepoon, ja flunssakin keikkuu vielä mukana sen verran, ettei ulos tai ihmisten ilmoillekaan voi lähteä?
-varata kosmetologin (ja loppuviikosta käydäkin siellä)
-tilata pyörän postimyynnistä (itseasiassa kaksi, tähän on tultu!)
-lajitella sukat (jo oli aikakin)
-koittaa karsia vaatekaapista vyötäröltään tiukoiksi käyneet vaatteet (housuista kaikki paitsi kahdet meni)
-metsästää vaaliehdokasta (apua!)
-käydä kirjastossa hamtraamassa viikoksi leffoja
-paneutua maailmanhistoriaan (ikiaikainen unelmani)
-pohtia lapselle nimeä
No ei sitten juuri muuta voinutkaan tehdä. Kun tekemiset rajautuu minimiin, ihan erilaisia asioita alkaa puskea päivätajuntaan. Palaa muistoissaan Ylöjärvelle parhaan ystävän mökille. Siellä hirvi törmää polulla vastaan. Kummitustarinoiden jälkeen pelätään saunakammarissa. Mehiläinen surraa aamupalapöydässä, himoiten paahtoleivälle Edamjuuston alle on levitettyä hunajaa. Muistaa tuon tunteenkin, että onkos tämä nyt laitaa, tälläistä makeaa herkkua ei kotona oltu keksitty leivälle levittää.
Flunssa alkoi helpottaa ja eilen pääsimme jo kylään. Viisi vuotta oli vierähtänyt lapsuuden ystävän kanssa ilman että oltiin nähty. Muistoja sielläkin. Kuinka saunoimme ja uimme lammessa, jonka vesi muuttui helteellä linnunmaidoksi. Ne sata yhdeksäntoista pientä sammakkoa, jotka kerran sateella kesäsimme polulta änpäriin, ihan vain laskeaksemme ja päästääksemme taas lammelle kurnuttamaan. Kuinka eräänä kesänä kanalaan oli tullut lähes pelkkiä kukkoja ja soitin joka ilta isälle kotiin kysyäkseni, saanko kaksi kukonpoikaa. Sainhan minä, siinä ne sitten kiekuivat keskellä Tamperelaista omakotitaloaluetta. Hänellä nyt perhe, vinkeä kaksivuotias ja uutuuttaan hohtava omakotitalo lapsuuden maisemissaan. Jäi hyvä mieli.
PS. Pienokainen esitteli auliisti itseään ultrassa. Ei jäänyt epäilystäkään, kumpi tulossa! Tarkkasilmäinen löytää vastauksen tulevan isän viime maanantain tervehdyksestä. Kukkasia, lukemista ja nenäsuihketta toipilaalle ennenkuin porhalsi takaisin maailmalle.
No wau! Kyllä nyt passaa nimeä miettiä!
VastaaPoistaKovasti toipumisia sulle! Otahan iisisti yhäkin!
Ooh, vauva tulossa! Mahtavaa, onnea!!
VastaaPoistaMinä en ikinä saanut ultrakuvia edes nähtäväkseni, oli säästöbudjetti Tampereella silloin.
Nyt kun et voi kaikkea tehdä, niin yritä iloita siitä, että voit tehdä noinkin paljon, mitä listassasi oli asioita. Itse jouduin olemaan vuodelevossa raskauden vuoksi 12 viikkoa (osan näistä viikoista sairaalassa.) Eipä siinä juuri mitään muuta voinut tehdä kuin lukea ja katsoa telkkaria ja leffoja. Enkä tietenkään väitä, että mun vuodelevon pituus mikään maailmanennätys olisi ollut. Mutta antoi se vähän erilaista näkökulmaa asioihin. Pahinta tossa oli huoli lapsesta, eikä pakkolepo. Onneksi kuitenkin huolehdimme turhaan ja lapsi syntyi terveenä, eikä edes ennenaikaisena.
VastaaPoistaJaksamisia lepäilyyn ja toipumisia!
Olipa mukavaa listaa, ja mukavia muisteloita. Vai että prinsessa, mahtavaa! Onnea! Mahtavaa myös, että oot saanut itsesi vihdoin ulkoistettua.
VastaaPoistaNonna: luin nimikirjaa ääneen koko matkan Lohjalle eilen ja hämmästyttävää kyllä, oli nimimakumme lähes yhtenevä.
VastaaPoistaLiivia: meille annattiin pitkä rimpsu molemmilla kerroilla. Eh tuollaista säästöä ymmärrä! Ei voi maksaa muutamaa euroa enempää antaa perheelle kaunis muisto ja isovanhemmille ihmeteltävää. Johan se maksaisi vaikka omasta pussistaan.
Anonyymi: Juu pientä on tämä! Eikä tarvitse olla lapsesta huolissaan, varsinkaan kkun en ole syönyt niitä myrkkyjä mitä kipuun määrättiin. Mutta kyll painaa huoli siitä, miten tämän lapsen hoidan ja kanniskelen jos ei kädet tule kiiruulla kuntoon. Puolikin vuotta voi paraneminen ortopedin mukaan viedä.
Teija: Tulee kyllä moni asia hoidetukse jota ei muuten olisi ehtinyt. Täytyy koittaa tehdä mitä tehtävissä on! Prinsessa niin, olen pakahtua tuosta tiedosta!!
Muistot kai sen kertoo, mikä on loppujen lopuksi tärkeää. Ei muistoihin jää kiire ja sotkuinen keittiö. Se pitäis muistaa tässä hetkessä.
VastaaPoistaNimikirjojen lukeminen on niin hauskaa, oi, kuinka olenkaan tehnyt listoja! Niille pääsi välillä ihan hullujakin. Ja toisaalta lopullista päätöstä ei kertaakaan ole voinut tehdä ennen vauvan näkemistä. Suomessa onneksi annetaan vanhemmille aikaa miettiä sitä nimeä, kun monissa maissa se pitää osata sanoa heti synnytyssalissa.
VastaaPoistaParanemista ja hyvää vointia sinulle & prin...
Kerttu: Ihmisen muisti voi myös armahtaa tai jossain tapauksissa vääristää ikävään suuntaan. Sitä voi oppia itsekin hallitsemaan, milloisia muistijälkiä haluaa elämästään jättään.
VastaaPoistaVilijonkka: Joo, täälä on hihitetty sekä kaksin että kaverien kanssa. Meillä muutenkin jaellaan nimiä täälä arjessakin ahkeraan.
Vielä palaan tuohon mitä kirjoitit kipulääkkeista taannoin. Olen ihan samoilla linjoilla, että jos kipua lähtee päivä aikaan turruttamaan, (ja jos ei edes ole tulehdusta viepää hyötyä siitä lääkkeestä), niin lopputulos on vain se että ei malta/tajua toimia kivun rajoissa, vaan tekee jotain, joka saa paranemisen estymään ja kahtakauheemmat leposäryt yöaikaan. Ortopedi tajusi sen hyvin toisin kuin se tavislääkäri.
Kyllä ihmiskeho on viisas ja kipu meille arvokas viesti.