Rappu

Sain viikonloppuna palat paikalleen. Helpottavaa saada työmaa pois eteisestä ja vaarallinen työkalu ja materiaaliröykkiö pois rappuja tukkimasta. Saumaslaatiksi olen ajatellut tumman harmaata.

Seitsemän

Sain samaan syssyyn monta tunnustusta. Kiitos niistä. Kirjoitan tähän muotoon mukana kulkeneen haasteen seitsemästä asiasta minussa. Eli seitsemän ajatustani blogittamisesta.

1. Blogista on tullut muistipankkini. Menen usein niin sen hetken tunteen mukana, että unohdan nopeasti mitä kaikkea on elämään hetki sitten kuulunut. Ihan jo muutaman kuukaudenkin taakse palaaminen saattaa yllättää. Siinä se on selkeästi kuvin ja muistan monta sellaistakin asiaa jota en ole kirjottanut. Kuvissa on asioita, joita kukaan ei ole nostanut esiin ja jotka eivät lukijoille mitenkään avaudukaan...

2. Sellaisen havainnon olen tehnyt, että ensinmäinen kommentoija usein valitsee keskustelun polun, ja seuraavat helposti johdattuvat siitä tai tarttuvat siihen. (Tai ehkä monet vain näkevät samat asiat). Se asia saattaa usein olla ihan eri, kuin mistä minä keskustelua toivoisi herättäväni. Tai sitä ei vain herää. Sitten on niitä joiden kommenteista huomaa, että heidän ajattelunsa kulkee eri ratoja.

3. Näitä "eri ratoja" tahdon erityisesti kuulla. Niinkuin ylipäätään saatte kommentoida rohkeammin. Sanoa poikkipuisenkin sanan.

4. Blogi on paikka puntaroida päivän ja viikon tapahtumia.

5. Se että pidän blogia on saanut minut havainnoimaan ympäristöä eri vinkkelistä. Sekä kuvin että sanoin. Laittamaan ajatuksia sanoiksi ja kokonaisiksi lauseiksi.

6. Saan kommenteista voimaa ja iloa.

7. Voin jakaa arkea kauempana asuvien perheen ja sukulaisten kanssa, joita tapaan harvemmin kuin toivoisin.

PS. jaan tunnustusta eteenpäin sitten matkan varrella

Viilenee

Tänä vuonna puu on kriikunoita sinisenään. Pidän sen hopeisesta hohdosta. Se on kauneimmillaan aamun kosteana. Joka päivä popsitaan sellaisenaan, ja taas mietin mitä kaikkea näistä tehdä: vinkit otetaan ilolla vastaan!

Aina me loppuviimeksi kyllästymme näihin, emme enää tiedä kenelle antaa ja mitä tehdä. Laitamme loput lasipurkkeihin ja kaadamme sokeria ja vodkaa päälle. Jouluna juomme kriikunalikööriä.

Siitä muistankin, että kylmät yöt ovat jo täälä. Chili puskee uusia paprikoita yhä. Se pitää kaivaa ruukkuun ja tuoda sisään. Yrtit ripustaa kuivamaan. Puksipuut ja Etelä-afrikasta tuodut Eilen tänään huomenna -pensaat saavat vielä luvan selvitä.

PS. Tänään satoi niin rankasti ja kauan, että alkoi tehdä mieli sademittaria.

Wilhelmiina

Siirrellessäni pihalaattoja huomasin seisovani hautakivi kädessä. Moneen kertaan olin jo sitäkin kuljetellut. Wilhelmiinan kivi oli ehtinyt lepäillä ensin etupihalla sitten vadelmapuskien välissä. Jotenkin olin aina onnistunut pitämään tekstipuolen alaspäin, enkä huomannut kanniskelleeni hautakiveä.

Mistä kummasta kivi on pihaan joutunut? Mielikuvitukseni lähti ensin laukalle. Mietin lepäileekö Wilhelmiina jossain pihamaallamme. Ei kai nyt 50-luvulla enää kirkkomaatakaan kielletty ihmispoloilta? (minä kyllä itseasiassa lepäilen mieluummin jossain muualla, kuin kolholla hautuumaalla) Mutta ei kai tuolloin kaivetun haudankaan pitäisi vielä niin vanha olla, että hautapaikka joutuisi uudelleen käyttöön. Juttu lähti rönsyilemään ja pohdimme, pitääkö omaisten silloin hakea kivi pois. Mitä kiville tapahtuu?

En ole osannut päättää mitä teen kivelle. Ja millä arvokkuudella siihen pitää suhtautua?

Tahdon siivota!

Alakerta on hänen vyöhykettään. Lepuutin selkääni kesken siivouksen ja löysin kalaperspektiivin.













Minuun iski eilen kauhea siivoushimo kesken työpäivän. Olisin heti halunnut lähteä kotiin siivoamaan. Tein kotimatkalla oikein listan asioista joihin pureudun, kun kotiin pääsen. Sellaista sisustussiivousta, tiedättehän. Ei sitä peruskauraa johon kuuluu imurointia ja vessan rätitystä, vaan sellaista, jossa asetellaan jutut nätisti, CD-levyt värisuoraan tai keksitään oiva säilytysjärjestelmä johonkin nurkkaan, ettei pääse syntymään uusia kasoja ja tulee vähän raikasta tuulta kotiin.

Ei minua viikottainen perussiivouskaan saa hiuksia päästäni raastamaan, varsinkin kun kaksi ihmistä touhuaa ja molemilla on oma selkeä osuutensa. Ihan joka kerta jompi kumpi huokaa, että onpas taas ihanaa kun on siivottu. Mutta takasin tähän siivoushimoon:

Olin melkein pettynyt, kun muistin, että meillä oli katsomaton DVD kotona, joka piti palauttaa sinä iltana ja nyt siis tämä mokomakin elokuvailta lykkäsi siivoustani.

Leffan jälkeen totesin, että kello paljon ja paras nyt vaan asetella lisää mosaiikkia portaalle, että saadaan sekin sotku joku päivä siivotuksi.

Maalliset ja mökilliset

Kävelimme siirtolapuutarhan läpi ihastellen viilattuja pihoja ja hoidettuja mökkejä kasvihuoneineen. Jatkoimme rannan niin sanottujen majojen läpi.

Majakulttuuriin kuuluu vain vähän leikkimökkiä suurempi tönö. Pihaa ei virallisesti ole, mutta kunkin on rajannut ympäriltään vähän pihapiiriä.

Pohdin oliko "majaihmisillä" ollut haaveena siirtolapuutarhamökki, jota on vaikea ja kallis saada. Vai olivatko he puhtaasti majaihmisiä sielultaan, vailla viherpeukalon jomotusta tyytyväisiä metsäisillä karuilla pihoillaan.

Kieppasimme takaisin toista kautta ja ohitimme viljelyspalstat. Minua alkoi huvittaa. Viittelöin miehelle, että tuolla on mökilliset maalliset, tuolla maattomat mökilliset, ja tässä mökittömät maalliset. Pelkiksi torppareiksi huomasimme itsemmekin,vaan onneksi tuota vuokra-aikaa tontillamme vielä riittää.

Polun vieressä istui ukko myymässä kalasaalistaan. Ostimme helakanpunaisen savukalan pyrstön, minä vähän epäluuloisena, mutta mahtavalle se maistui kanttarellikastikken kanssa.


* * *

Taas on hetki kyykitty rappusissa

Kiertoa

Pieni biojätekomposti oli ahkeroinut meille hienoa tuoksuvaa multaa viisi ämpäriä. Kiitos! Loppu vähän karkeampaa. Annoimme sen olla, mylläsimme kompostin ja katsomme kohta toiveikkaana lehtikompostin suuntaan toisen saaliin toivossa.

Tahtoisin ajatella, että kippaan puhdasta multaa kasvimaalle, kun se tulee omista ruuan jätteistä ja hedelmän kuorista. Kuitenkin, pieni epäilys jäytää kun ajattelen, mitä kaikkea mahtaa olla noissa appelsiinin ja banaanin kuorissa, joita maailman laidalta tänne rahdataan. Mitä on ruiskutettu kaupan omenaan, joka rypyttä sinnittelee nahistuvan kotiomenan vierellä. Tottakai myrkytkin joskus ja jotenkin hajoavat ja puoliintuvat, mutta miten?

Lehtikompostimme antaa meille ehkä sittenkin luomumman mullan.

Miehen yllätys

Mies on ylenpalttinen, kun sille päälle sattuu. Ja sattuuhan sitä. Sain tänä vuonna pehmeän laskun lomalta paluuseen. Kerron, mitä hän valmisti minulle viimeisinä lomapäivinään.

* * *

Mikä parasta, sain elää positiivisessa odotuksessa, kun hän alkoi varmistellen kysellä, mitä minulla on tiistai-illalle. Kysyin pitääkö pukeutua (ei kuulemma tarvinnut) ja luin merkkejä: kuistin pöytäliina tempastiin pois ja siihen hierottiin oikein tahranpoistoainetta ennen koneeseen lykkäämistä. Pakastimeen ilmestyi jäätelökoneen kylmävaraaja.

Maanantaina hän sanoi jäävänsä kiinni, sillä aikoi nyt valmistaa Vitello Tonaton. Siis saisin illallisen!
Mutta olipa yllätys että tiistaina hän tarjoili minulle kahdeksan (8!) ruokalajin illallisen drinkkeineen. Kaikki oli kerrassaan niin hyvää ja ihanaa, että kuusi tuntia myöhemmin ponnistelin vielä johonkin vatsaan jälkiruuaksi itse tehtyä sitruunavanilja-jäätelöä.










Itse tehtyä pestoa ei voi verrata kaupan purkkipestoon.




Vähän viimeistelyä illan kuluessa. Kuistilla alkoi olla niin pimeää, etten saanut enää kunnon kuvia Vitello Tonatosta, ja jäätelöstä.



Menun juju oli se, että Mies valmisti kerralla kaikki spesiaaliteettinsä. Ruuat joita hän vuoroin valmistaa maanantaisin, ruuanlaittopäivänään, jolloin olen keramiikassa.
Ihmettelen, että hän oli onnistunut monissa annoksissa vielä tavallista paremmin. Aamu yhdeksältä oli kuulemma aloittanut eikä aamiaistakaan ehtinyt syömään. Kuka puhuu putkiaivoista ja sanoo, ettei mies pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan?

Ja sitten

Kellariin laskeutuu jyrkät betoniraput, joita peittää 50 vuotta vanha (en edes tiedä minkä värinen) huopa. Revin muutamasta rapusta huovan pois, ja katselin rappua sillä silmällä vuoden päivät. Keväällä keksin mitä teen ja nyt koko kesän olen odotellut sadepäivää.

Suitsait luonnos sanomalehden sivulle. Kipaisu autotallin romuosastolle ja Isän kylppäristä kaavitut vanhat kaakelit vasaralla palasiksi. Muutama vanha lautanen ja oman kodin kaakeleita joukkoon. Värimallit luonnoksen päälle ja hommiin.



Kyykin siinä aamupäivän ja liimailin säästämiäni kaakelinpalasia ylimpään rappuun. Täytyy sanoa, että nämä vanhat arabian lautaset eivät meinää millään mennä rikki, nyt kun olisi tarve! Nyt särkee selkää.

Toinen

Näen hänet jo kaukaa. Tunnistan kävelytyylistä ja ruumiinkielestä. Heiluttelen kättä, hymyilen ja katselen suoraan. Huomioin vähän hänelle epätyypillisen väriset vaatteet. Parrankin hän on ajanut. Ai tuolta hän siis näyttää ilman partaa. Hän on siinä edessäni, eikä osoita eleelläkään tuntevansa. Hymyilen sitkeästi ja katselen suoraan silminn. Olen juuri aukaisemassa suuni tervehdykseen. Hän on kohdallani. Vilkaisee suoraan silmiin ja jatka tuijottamista lävitseni. Hetken tunnen kylmää. Sitten juuri ohittaessani katson profiilia ja totean ettei se olekaan hän!
Miehellä on kuulokkeet korvilla. En voi edes huikata, että kas, luulin sinua toiseksi. Hämmennykseni kestää hetken. Näen itseni siellä heiluttamassa ja typerästi hymyilemässä.

Tänä vuonna

Olkihattu, lippalakki, ruusuke ja huivi. Pirtanauha, seppele, peruukki, viikinkisarvet, turbaani, silinteri, mikkihiirenkorvat ja jopa jumppatossu kelpasi päähineeksi tämän vuoden juhlateemalla. Seitsemisen kymmentä pientä ja isoa juhlijaa täytti kotimme hatuilla lauantaina. Oli mahtavaa istuskella ulkosalla aamuutunneille asti. Se hirmuinen ukkosmyrsky saapui onneksi vasta seuraavana päivänä.

Kuvia on käsitelty jotta juhlakansa saa pitää anonyymiteettinsä.

Suloista

Fredrikinkatu 55:ssä maistiaiset kadulla imaisevat sisään. Kauppa on varsinainen stimulanttipiste kaikille aisteille. Tuoksu on mieletön ja silmä lepää hienostuneessa sisustuksessa. Hyllyillä kymmenittäin hienostuneita makuja. Niistä saa unssimitalla valita makuja paperipusseihin, joihin myyjä kirjailee nimet käsin.

Suosikkini on Piña Colada. Sitä tässä litkin, vietän vapaapäivää ja sulattelen lauantain juhlaa.

Yritän

En uhoa suuria. En lupaile itselleni uutta elämää. Mutta yritän pyöräillä tänä syksynä muutaman kerran viikossa jomman kumman siivun työmatkasta. Pitkään Kulosaaren tuulinen silta oli juuri se suurin henkinen este taittaa matka pyörällä. epäilemättä se syksyn koleudessa muuttuukin kurjemmaksi, mutta nyt se on matkani kohokohta. Pyörällä töihin -metrolla kotiin ja seuraavana päivänä toisinpäin. Nyt on kaksi siivua takana ja itsetunto jyrkässä nousussa!

***

Inhoan välineurheilua. En taida omistaa muita urheiluasusteita kun lenkkarit ja uimapuvun sekä isäni minulle marketista vuonna -94 ostaman tummansinisen toppa-asun.
Mieluiten ajelisin mummopyörällä kukkamekossa hiukset hulmuten, mutta vedolta, sateelta ja virheasennoilta säästyäksini on hankintalista kehitteillä. Eilen asensin jo pystyt lisäkahvat saadakseni tankoon lisää korkeutta ja selkäni oikaistua. Heti parempi. Mieluummin olisin tietenkin nostanut ohjaustankoa, mutta se loppui kesken! Näköjään se ei ole ajan hengen mukaista, että alaselkä suorana saisi polkea, vaan kyyryssä pitäis aerodynnaamisesti viistää menemään. Pah!
Tänään ennätysaikaisin ylös, koiran kanssa pikku lenkki ja sitten oikein asianmukaisesti topatuissa pyöräilyhousuissa pistelin menemään reippaan puolituntisen. Töissä suihkuun. Aika kiva olo.

PS. Tänään valmistelemme juhlia. Huomenna tulee talo täyteen ystäviä niinkuin tapana on ollut.

Takaisin

Takaisin ei mistään. Kunhan vieraannuin. Tuli blogijumitus. Kirjoittamisen rytmi katkesi ja yhtäkkiä olikin vaikea hypätä kyytiin ja päättää mistä aloittaa. Kun on ollut jopa liikaa mistä kirjoittaa. Kesälomaa, tapahtumaa, ystäviä, mökkireissua ja vähän purjehdustakin. Mutta, mikä tärkeintä, on vain oltu. On ollut aikaa ajatella. Hiljakseen.



Vähitellen takaisin arjen rattaaseen. Kesä jatkuu vielä täytenä ja iltaisin ehtii kaikenlaista. Ja muutamia lohtulomapäiviä on vielä säästössä syksyyn.