torstai 19. elokuuta 2010

Maalliset ja mökilliset













Kävelimme siirtolapuutarhan läpi ihastellen viilattuja pihoja ja hoidettuja mökkejä kasvihuoneineen. Jatkoimme rannan niin sanottujen majojen läpi.

Majakulttuuriin kuuluu vain vähän leikkimökkiä suurempi tönö. Pihaa ei virallisesti ole, mutta kunkin on rajannut ympäriltään vähän pihapiiriä.

Pohdin oliko "majaihmisillä" ollut haaveena siirtolapuutarhamökki, jota on vaikea ja kallis saada. Vai olivatko he puhtaasti majaihmisiä sielultaan, vailla viherpeukalon jomotusta tyytyväisiä metsäisillä karuilla pihoillaan.

Kieppasimme takaisin toista kautta ja ohitimme viljelyspalstat. Minua alkoi huvittaa. Viittelöin miehelle, että tuolla on mökilliset maalliset, tuolla maattomat mökilliset, ja tässä mökittömät maalliset. Pelkiksi torppareiksi huomasimme itsemmekin,vaan onneksi tuota vuokra-aikaa tontillamme vielä riittää.

Polun vieressä istui ukko myymässä kalasaalistaan. Ostimme helakanpunaisen savukalan pyrstön, minä vähän epäluuloisena, mutta mahtavalle se maistui kanttarellikastikken kanssa.


* * *

Taas on hetki kyykitty rappusissa

10 kommenttia:

  1. Minä maaton ja mökitön. Eikä tule perintönäkäân!

    VastaaPoista
  2. Kovin on pimeitä iltasella otetut rappukuvat, mutta laitetaan kunnon kuva kun valmistuvat!

    Ei ole mökkiä meilläkään siis, eikä maatakaan, talo seisoo vuokratontilla. Millään ei kyllä mökkielämää ehdittäisikään, talossa tarpeeksi. Mutta iloitsen niiden pulesta, joilla on tälläinen kesämökki tai palsta "maalla kaupungissa" Ja suren sitä, että tuollaisesta siirtolpuutarhamökistäkin saa nykyään maksaa Helsingissä 60-80 000 euroa (majastakin kuulemma yli 10 000)! Mutta hyvä puoli on se, että on lähellä ja julkisilla pääseen.

    VastaaPoista
  3. Wau!! :O Mitkä rappuset on tulossa...Ja HUI, mikä työ niissä on..Maltan tuskin odottaa nähdä ne valmiina. Ja ihana tuo pyykkinarukuva, hauska! Ja lohi ja kanttarellit, nam...:P

    VastaaPoista
  4. Terve:-)

    I read fnnish in school,. bqs my granny came from north of Finland, but sadly she is now gone and I have not used my finnish in many many years so there is not much I know, so I write you in english:-)

    So Glad you like my blog

    take care
    Kindest
    /Katarina

    VastaaPoista
  5. Ystävä rakas... Meinaatko tehdä kaikille portaille samanlaisen kasvojen kohotuksen : D ?

    Teidän kodin kasvua on ollut niin ihana seurata. Keksit aina jotakin niin hienoa ja uutta minulle : ) Olet varsinainen keksijä-nikkari.

    Ajattelinkin, että kun teidän koti on valmis, voisit siirtyä tänne Lohjan suuntaan tuunaamaan meidän kotia ; ) Sopisko suunnitelma?

    VastaaPoista
  6. Ai hetki vain? Hienosti tuo sudenkorennon herkkä olemus välitty mosaiikissa, mainio oivallus.

    VastaaPoista
  7. Oi miten hieno tuosta tulee!!

    Kiitos tervehdyksestä sivullani, oli kiva että jätit tassunjäljen:)

    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!
    Kamomilla

    VastaaPoista
  8. Heidi: Pyykkinaru kuva on osa jotain ympäristötaide pläjäysten sarjaa. Unohdin jo mitä. Kyltissä luki, että nämä pyykit varastettiin .... teoksesta.

    Katarina: tha same has happened to me with the languages I dont use. Its a shame. Some much work done. At least I can still read swedish if i take the time!

    Jutta: Ylin ja alin rappu vain, siinäkin taitaa olla tälle syksylle puuhaa.

    Saat seurailla jatkossakin, sillä tälle tuskin on loppua näkyvissä! Ja mitä lohjaan tulee, tiedän ettei sinullakaan ola peukalo keskellä kämmentä ja kodistasi tulee ihana.

    Vilijonkka: joo, välillä ne palaset suorastaan lentää paikoilleen ja välillä ei löydy sopivaa millään ja palat vaan lohkeilevat väärin kun vasaroin!

    Kamomilla: Ihastuin. Tutkiskelin eilen monia blogeja ja löysin vain monta täysvalkeaa. Jotenkin niistä puuttui se kaunis ajan tuoma lämpö ja kerroksellisuus jota sinun kotisi huokuu.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.