sunnuntai 15. elokuuta 2010

Miehen yllätys



Mies on ylenpalttinen, kun sille päälle sattuu. Ja sattuuhan sitä. Sain tänä vuonna pehmeän laskun lomalta paluuseen. Kerron, mitä hän valmisti minulle viimeisinä lomapäivinään.

* * *

Mikä parasta, sain elää positiivisessa odotuksessa, kun hän alkoi varmistellen kysellä, mitä minulla on tiistai-illalle. Kysyin pitääkö pukeutua (ei kuulemma tarvinnut) ja luin merkkejä: kuistin pöytäliina tempastiin pois ja siihen hierottiin oikein tahranpoistoainetta ennen koneeseen lykkäämistä. Pakastimeen ilmestyi jäätelökoneen kylmävaraaja.

Maanantaina hän sanoi jäävänsä kiinni, sillä aikoi nyt valmistaa Vitello Tonaton. Siis saisin illallisen!
Mutta olipa yllätys että tiistaina hän tarjoili minulle kahdeksan (8!) ruokalajin illallisen drinkkeineen. Kaikki oli kerrassaan niin hyvää ja ihanaa, että kuusi tuntia myöhemmin ponnistelin vielä johonkin vatsaan jälkiruuaksi itse tehtyä sitruunavanilja-jäätelöä.










Itse tehtyä pestoa ei voi verrata kaupan purkkipestoon.




Vähän viimeistelyä illan kuluessa. Kuistilla alkoi olla niin pimeää, etten saanut enää kunnon kuvia Vitello Tonatosta, ja jäätelöstä.



Menun juju oli se, että Mies valmisti kerralla kaikki spesiaaliteettinsä. Ruuat joita hän vuoroin valmistaa maanantaisin, ruuanlaittopäivänään, jolloin olen keramiikassa.
Ihmettelen, että hän oli onnistunut monissa annoksissa vielä tavallista paremmin. Aamu yhdeksältä oli kuulemma aloittanut eikä aamiaistakaan ehtinyt syömään. Kuka puhuu putkiaivoista ja sanoo, ettei mies pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan?

18 kommenttia:

  1. Ooh, kyllä olisi moinen menu maistunut tässäkin suussa!
    Purkkipestoa ja itsetehtyä ei voi todellakaan verrata. Purkkipestoa olen syönyt jo itseni täyteen, mutta aina on tilaa itsetehdylle.

    VastaaPoista
  2. Nämä ovat juuri niitä ylilyöntejä jotka kostautuvat kaikille miehille kun heidän paremmat puoliskonsa lähestyvät heitä täysin yllättäen tokaisemalla "Sää et tee koskaan mulle mitään erikoista" tms. sen suuremmin asiaa edes selittelemättä.
    Siinä sitten arvuutellaan ja ihmetellään kunnes keksitään tehdä 8 ruokalajin illallinen.
    Ei näin!

    VastaaPoista
  3. Oi mikä ihana mies sinulla! istuisin minäkin mielelläni valmiiseen pöytään. Mutta täytyy kyllä kehua minunkin miestäni, joka tuossa juurii tiskaa isoa tiskikasaa, vaikka on oikeasti minun vuoroni :)

    VastaaPoista
  4. Oh ja oih. Kyllä tuolla jaksaa taas töitä paiskia!

    VastaaPoista
  5. Ah, kertakaikkiaan! Ja kaikki vielä niin kauniisti laitettu tarjolle - wau.
    Mistä miehesi on mahtanut oppia tuon leivinpaperiniksin? Se on loistava idea.

    VastaaPoista
  6. Ja sisko kiittää saamistaa jämistä, nekin oli superhyviä -ja niistäkin tuli täyteen :)

    VastaaPoista
  7. Olet saanut ihanaa hemmottelua onnellinen!

    VastaaPoista
  8. Kylläpä sulla on mies! Kateellisina täällä kuikuillaan..:)

    VastaaPoista
  9. Tota noin...pistäs osoitetta niin lähetän miehelles yhden hengen menolipun tänne;-)

    VastaaPoista
  10. Liivia: Tein viime kesänä nokkosista pestoa, muuuta en ole vielä koittanut, mutta täytyy vielä vähän treenata että se voittaisi perinteisen...tai pistää fifti-fifti -suhteessa.

    Janne: oon mäkin tainnut jotain vastaavaa suustani lipsautella, mutta tää tuli spontaanisti.
    Ja tuntui siksi niin kivalta, ette aloin heti suunnitella vastayllätystä.

    Jonna: :)

    Solen: Se onkin meillä se tavanomaisempi jako että minä fiksaan ruuan ja mies hoitaa sen sotkun keittiöstä.

    Vilijonkka: sanos muuta! hyvin on potkittu jo pari viikkoa.

    Omenaminttu: äidiltäänpä on oppinut. Ja hyvä kun huomasit, kovin oli taiteellista esille pano.

    Valkoinen persilja: kävis kyllä jo työstä syödä monta päivää näin ähkyyn!

    Siina, Maria, outi: muistan loppu ikäni!

    Piilomaja: En sitten millään! Ja olen ymmärtänyt että sinulla on siellä mainio tapaus ja veitset terävinä!

    VastaaPoista
  11. Superihana! Sekä mies, että yllätys! :)
    Minun mies kun ylenpalttisesti yllättää, niin se liittyy lähes poikkeuksetta joko siivoukseen, tai kukkiin.
    Vahaa esim lattiat.. ja ostaa kukat kaupan päälle :)

    VastaaPoista
  12. Eve: Ai, tuollaista oma-aloitteista supersiivousta vielä, joka menee yli viikkosiivon. Kyllä siistissä kodissa on mukava olla ja kukat pöydällä kruunaa kaiken.

    Nonna: Näin on. Tuli heti sellainen olo, että itsekkin halua järjestää jotakin spesiaalia.

    VastaaPoista
  13. Superihanan lisäksi selvästikin varsinainen kokkitaituri, vau! Ja silmääkin ruoan kauneudelle, miten upeata! Olen ihan sanaton... :).

    VastaaPoista
  14. Mä oon sanaton!!Ei tuollaisia miehiä olekkaan!!:)
    Todella pehmeä töihinpaluu,ei voi muuta sanoa!!
    Nam,mä rakastan pestoa ja mozzarellaa oi nam.... <3
    Ihana blogi,jään seuraamaan!:)

    VastaaPoista
  15. Pellon pientareella: meistä toinen tekee ruokaa katsomalla reseptiä ja menemällä sitten kauppaan ostamaan sen mitä tarvitaan. Ja toinen katsoo mitä kaapissa on ja tekee siitä sitten paistoksen, laatikon keiton tai padan...

    -arvaat varmaan että mies on se ensinkuvailtu.

    Maija Maitoparta: (voi kuinka kauan siitä on kun olen lukenut Pekka Töpöhäntää) Kävin blogissasi kurkkaamassa -Hauska löytää toisia rintamamiesasukkeja. Olette kyllä pistäneet niin uusiksi kaiken, etten olisi rintamiestaloksi tunnistanut. Kova homma!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.