(zoomilla kaukaa)

Kesä päästää meidät helpolla. Koira viihtyy ulkona itsekseen eikä tarvitse olla koko ajan ulkoiluttamassa. Välillä hirvittää, kun se makaa ja makaa auringossa kylmällä kiviportaalla. Vien sille jumppamaton alle, ettei se vallan kohmetu.

Ydinluita lähilihatiskistä. Niitä on mahtava nakertaa, mutta annas jos meet silloin lähelle, niin lauhkea luppakorva muuttuu hirveeksi sudeksi. Paljastaa hampaansa ja päästää murinan, jonka luulisi kuuluvan jollekulle suurpedolle.

Muuten saa kyllä viedä ruuat nenänedestä, retuuttaa ja paijata, mutta luu,
jotain alkukantaista herää.

* * *

Eilen ihmettelimme Savoyssa Rock the Balletin naisvaltaista yleisöä Miehen kanssa. No ei mennyt edes minuttia, kun syy siihen selvisi. Olihan niissä miehissä silmäniloa ja huumoria!

Ka oli vähän kevättä rinnassa

Jouduin ruuvaamaan korvatulpat aamuviideltä korviin. Muuan talitiainen oli riemastunut keväästä. Aamuyöstä pakkotahtinen liverrys kuulosti jotakuinkin ravebileiden konemusiikilta. Jos olisin kieltään osannut olisin ehdottanut sille, että hengittelisi vähän välillä.
En sitten herännyt herätyskelloon. Kello kahdeksan havahduin johonkin ja ampaisin sängystä kuin raketti ja ehdin kuin ehdinkin töihin noin yhdeksäksi.

PS. Huomasin tänään, että olen kirjoittanut teille 402 arkitarinaa. Kiitos, että olette maustaneet arkeani!

Pölyä ja pääsiäistä

Tottahan raput oli kauniimmat ennen näitä liukuestetarroja...jotka vähän ehkä korostuvatkin kuvissa.

Vilkkuvat pyjamahousuni. Niistä kun puolilta päiviltä luovuin niin sitten menikin melkein koko loppupäivä ja pääsiäinen Mama-mallisissa plyyshihousuissa. Sisällä ja ulkona. On muuten huonot remonttiapumieshousut. Kun mies pyysi pitämään lautaa paikallaan pölytti sirkkeli ne aina putuisiksi ja tuli ropistusreissu. Koko yläkerta on utuisen pölyn peitteessä.





Muutakin onneksi ehdittiin kun remppaa. Illallinen ystävien kanssa lasiterassilla auringon kuumottaessa. Kaivoin lumenalta paljastuneet maa-artisokat ja tein alkukeiton seuraksi uunissa lihajuurespadan. (Kävin välillä pitämässä sitä lautaa ja pyyhkimässä roiskunutta laastia.)

Monen työvaiheen jälkeen

Sirkkeli seisoo nyt tulevan vessantason
päällä vanhoilla ompelukonejaloilla.


Seuraavaksi laitetaan pienet valkeat laatat valkoisella saumauslaastilla.


Mallinnuksessa näytti jo tältä. Nyt lattia on taas irti.



Talven mittaan on hakattu vanhat kaakelit pois. Päällystetty seinät uudelleen kipsilevyin, sitten istuttu virekkäin vessanlattialla (sepä vasta romanttista!)miettimässä miten kaapit saa kiinni hauraisiin kipsilevyihin. Entä miten ratkaista lattiaongelma ja päästä eroon muovimatosta säilyttäen vesieriste. On maalattu katto ja seinät. Seisty rautakaupassa, valittu allasta, valittu hanaa. (Tarpeeksi korkeaa ei ole löytynyt vieläkään!)

Pari päivää lomaa ja vessa on ottanut jättiharppauksen. (Tai siis pääasiassa mies on ottanut tuhat askelta.) Olen niin tyytyväinen. Tähän asti oli menty pelkin mielikuvin. Vasta eilen pääsimme koittamaan lattian päälle vanhaa ompelukoneen jalkaa ja sen päälle tulevaa levyä lavuaarikulhoineen. Hämmästyttävää kyllä, näyttää juuri siltä kuin mielikuvissani.

Illalla Mies naputteli lattian vielä irti. Pitää vähän viilailla ja odotella sen kanssa, että löydämme mm. lattiaviemärille ritilän ennenkuin sen uskaltaa viimeistellä ja kiinnittää. Kaakeloinnin jälkeen maalataan lattia yhtenäisen valkoiseksi yläaulan kanssa. Rautakaupassa on mennyt koko aamupäivä.

Minä olen kunnostautunut työkalujen ojentelun, mittailun ja ajattelutyön ohella kukkien mullanvaihdossa, ruuan laittossa ja loput jarruteipitkin sain rappusiin. Pää on muutenkin innovaatiota täynnä. Makuuhuoneen naulakkopulmaankin löytyi ratkaisu ihan itsestään. Se vaan putkahti päähän, kun nautiskelin täälä!

Kello

Ostin vuosia sitten kierrätyskeskuksesta tarjottimen. Vein kesäisen tarjottimen ensin lasiterassille, mutta pian se päätyi pihavajaan ja jäi sinne pyörimään. mutta Jotenkin se ei istunutkaan kotiin, eikä tullut käyttöön. Kääntelin sitä taas joskus käsissäni ja mietin laittavani kiertoon, kun huomasin, miten kauniin patinoitunut sen kääntöpuoli oli. Aloin nähdä sen kellona lastenhuoneessa.

Ostin visarit, koneiston ja numerotarroja.
Kaivoin vanhat kiiltokuvani esiin. Tällainen tuli.

Sisäsyntyinen puuhailupakotus

"Jos tästä ihan vaan vaikka nämä oksat..."



Lumi on melkein sulanut pihasta. Käyn joka päivä varovaisesti talsimassa lumenlitistämällä kurakolla, jota taas muutaman kuukauden kuluttua nurmikoksi kutsutaan. On niin i h a n a a katsoa miten raperaperin alut hehkuvat punaisina palloina karikkeen keskellä ja silmut ovat repeämäisillään. Mutta miksi tähänkin ihanaan kuitenkin liittyy pitäisi -tuntemus? Vaikka on syksyllä viime töikseen haravoinut, ovat maanpinta ja kukkapenkin aluset täynnä lahoavaa lehteä.

Miten voisi vain iloita tuosta kasvusta ja punkevasta elämästä ilman pitäisi-tunnetta, joka koittaa kiusoitella tarttumaan haravaan, ruopimaan ja kuopsuttamaan? Auttamaan ruohoa nousemaan. Miten voisi oppia passiiviseksi seurailijaksi ilman puuhailupakotusta?







Kuisti lämpenee auringossa sisäilman lämpimäksi. Siihenkin liittyy pientä pitäisi tampata matto ja imuroida hämähäkin seitit -tunnetta.

* * *

Joko olette käyneet fiilistelemässä täällä? Katalogi on yksinkertainen ja kaunis. Mutta hämmästyin kun jouduin googlaamalla suomalaisen jälleenmyyjän sivuille: Tuotteita ei meinaa enää tunnistaa roinan seasta! Siellä on joku "kaunosielu" vähän koristellut ja hukannut koko idean. Ei auta kuin antaa jälleen kerran Tanskalle pisteet! Heillä on jotenkin tyyli hallussa mitä tulee nettikauppojen vaatteisiin, sisustus ja puutarhatavaraan!

Kevät

Koira on alkanut viihtymään pihassa. Niin minäkin. Teemme molemmat omia kierroksiamme. Se keskittyy hajuihin, minä siihen mitä pukkaa lumen alta. Katsoa saa ei koskea. Ei pidä mennä nostelemaan viinimarjapensaan herkkiä lehteä pukkaavia oksia suojaavan lumen alta, eikä rasittaa olkapäätä ronkkimalla maata. Kaatuneita talventörröttäjiä voi vähän keräillä, siinä kaikki. On vaikea malttaa.

Vähän kevättä sisäänkin. Vaikka vain uuden keittiöpyyhkeen verran. Ja lasiterassille voi jo mennä lehti kainalossa ja juoda kahvit lampaantalja pyllyn alla.

Antaa auringon viedä kevätväsymys - pitäkää itsenne lämpimänä!

Uutta, vanhaa ja vauvavakuutuksia

Olen alkanut heräämään ajoissa ja pääsemään päivään kiinni. Ei mitään niin huonoa ettei hyvääkin: sairasloma on mahdollistanut hoidella roikkuvia paperiasioita. Tänään lähettelen vakuutusyhtiöihin tarjouspyyntöjä vauvavakuutuksista ja samalla koko talouden vakuutuksista, jos sais ne vaikka samaan puljuun vihdoin.

Eilen hankittiin sängynaluslaatikoita, niihin lajittelen mm. lapselle kertyneet tavarat, että vaatehuoneen lattia vapautuu pussukoista. Neljä kuukauttaa kurkottelua vaatenyssyköiden yli taitaa riittää.





Viimeksi Tampereella käydessämme saimme pikkuveljen kanssa jakaa Isän säilömät lastenvaatteet ja lakanat. "jos ette nyt ota niitä, niin hän ei niitä toista kolmekymmentävuotta säilytä!" No otimmehan me. Keltainen nuttu taitaa olla äidin kutoma ja nuo rakastamani lakanat, on lyhennetty aikuisten lakanoista. Niin pehmoiseksi kuluneet.

Tammialessa ehdin jo ostaa pikkuiselle nämä vaatteet. -70% hinnalla kun sain en voinut pidätellä. Otin sen riskin, että intuitio tytöstä ei olekaan oikea, kun valitsin pörrötakin ja nuo muutamat tyttömäiset hepenet.




Ja kuviahan saa klikkaamalla suuremmaksi

Lastenhuone

Iki-ihania Brioja sekä omaksi että lainaan.


Vanha keittiökaappi odottaa puolitusta ja tasoa.


Tästä kuoritaan, pestään ja maalataan hoitopöytä.

Tätä on moni jo kysynyt -lastenhuoneajatuksia.
Ehkä odotatte vauhdilla tapahtuvan jo jotain konkreettisempaakin, mutta minulla on vasta väläytellä ideoita. Ehdin nimittäin vasta osaksi tyhjentää tämän entisen vierashuoneen ja tuunausnurkan tavarasta ennenkuin loukkasin käteni. Ja seuraavaksi siellä rakentuu yläkerran vessan uusi lautalattia. Joten sinä aikana mutustelen vain ideoita:

Kaiken kaikkiaan joudumme aloittamaan A:sta. Kun nyt kerran tehdään niin tehdään kunnolla ja hiotaan lattia ihan ensinmäiseksi. Siellä on nyt yhä lakattu mäntylauta ja olemme olleet tyytyväisiä tuohon oman makuuhuoneemme lattiaan, jonka hioimme ja laitoimme viime keväänä.

Meidän makkarista jäänyt turkoosi maalinloppu muuten käytetään tuon yllä olevan 50-luvun keittiönkaapin viimeistelyyn. Kaappi sahataan puoliksi niin, että saamme siitä kaksi matalaa kaappia. Toinen lastenhuoneeseen. Puolitettu kermanvaalea kaappi tarvitsee uuden "kannen", ja tuo taso siis maalataan turkoosilla. Tahtoisin turkoosit perinteiset puukahvatkin.

Lapsen tavaraa on alkanut kertyä nurkkiin ja sitä olisi jo ihana päästä asettelemaan valmiiseen lapsen huoneeseen. Nyt ei auta kuin hillota nuttuja nurkissa. Realistina nautiskelen ihanista Brioista ja muista yksinkertaisista puu- ja luomuleluista jo nyt hyvissä ajoin. Voihan olla, että talo täyttyy hirveästä piippaavasta muovikrääsästä alta aika yksikön.

Lattian jälkeen marssijärjestyksessä sisäkaton fiksaus ja maalaus ja seinien maalaus (ja herkän tapetinpätkänkin tyttöselle tahtoisin). Ikkunalauta ja karmitkin puuttuvat. Vasta sitten päästään huonekaluihin.

Lapsen sänkynä toimii aluksi pyörillä oleva vuokrattava metallinen ensisänky, vanhemmille jää toinen vierassängyista siihen kehnoja öitä varten. Hoitopöydäksi kunnostetaan alakaappi sitä samaa 50-luvun settiä. Loppu onkin hienosäätöä.

Inhokkihomma

Melkein saman värisiä. Lieneekö eksyneet eri pyykkiin?


Perheen ainoa kiitollinen sukkapari


Käsittääkseni kaikilla on se. Tiskikoneen purkaminen, imurointi, ikkunanpesu... se jokin kauheista kauhein kotityö. Onnellisia ne pariskunnat, jotka voivat vaihtaa, "tiskaa sinä, niin minä silitän".

Eilen oli parittelupäivä. Olisikin ollut se toinen juttu, mutta kyse on sukista. Minun inhokkihommani on sukkien parittaminen ja eilen se vaan oli pakko tehdä, sillä koko viime viikko meni joka-aamuisessa sukkajahdissa, kun valmiita pareja ei enää ollut laatikossa.

Herää kysymys, oliko pakko päästää tilanne taas näin pahaksi. Helpointahan olisi ollut tehdä tämä joka kerta, silloin kun pyykistä tulee ulos ne kymmenisen paria sukkia.
Ja OSAN aina paritankin, mutta sitten jää niitä epämääräisiä ja melkein samanvärisiä jne. Tiedättehän te.

Ongelma alkaa jo siitä, että pyykkikorista tulee noukittua koneeseen sukka, jonka kaveri jää epähuomiossa sinne likapyykkiin. Sitten paria täytyy odotella.

Siitä päästään siihen, että jo eri pyykkilastiin joutuminen saattaa erehdyttävästi muuttaa sukkaparin sellaiseksi, että sitä ei enää tunnista pariskunnaksi. Eroonkasvamista?

Voisinko vaihtaa tämän homman johonkin Miehen inhokkiin? No empä usko. Olen kuitenkin TUTUSTUNUT joihin sukkiini jopa useiden vuosien ajan -toisiin vain muutaman viikon. Homman pitäisi siis käydä juuri minulta sukkelimmin. (Oho, tahatonta sanakomiikkaa.)

Aiheesta eksyen: rivien välistä voi lukea senkin, että hämmästyttävää kyllä, jotkin sukat saattavat kestää vuosikymmenen! Kääntelin juuri pitkiä kuviollisia polvisukkia, jotka sain poikaselta, jota deittailin. Nyt vasta hiutuneet. Suhde kesti kaksi kuukautta, sukat seitsemän vuotta.

Mies on ratkaissut tämän niin, että hän ostaa aina vain kahta sukkamerkkiä. Molemmat mustia. Aina niitä samoja, joita hän parittaa umpimähkäisesti ja hyvin menee.

Mutta eihän nyt nainen voi niin elää! Tarvitaan polvisukkia, kuviosukkia, nilkkasukkia, ohuita ja paksuja, värillisiä ja mustia, sandaalisukkia (niitä teriä siis),avokassukkia ja luoja ties mitä muuta, josta olen autuaasti pihalla.

Tuntikausia meni parittaessa, tai siltä se ainakin tuntui. Nousipa vaan muutama ajatus siinä ohessa. Ja kysymys siitä, miten teillä tämä homma hoituu? Ja voiko olla jotain kauheempaa kotityötä?

Pään sisällä

Unenomainen olo alkaa normalisoitua. Mitä voi tehdä kun on kaksi viikkoa yksin neljän seinän sisällä, olkapäät ja käsivarret on julistettuna lepoon, ja flunssakin keikkuu vielä mukana sen verran, ettei ulos tai ihmisten ilmoillekaan voi lähteä?

-varata kosmetologin (ja loppuviikosta käydäkin siellä)
-tilata pyörän postimyynnistä (itseasiassa kaksi, tähän on tultu!)
-lajitella sukat (jo oli aikakin)
-koittaa karsia vaatekaapista vyötäröltään tiukoiksi käyneet vaatteet (housuista kaikki paitsi kahdet meni)
-metsästää vaaliehdokasta (apua!)
-käydä kirjastossa hamtraamassa viikoksi leffoja
-paneutua maailmanhistoriaan (ikiaikainen unelmani)
-pohtia lapselle nimeä

No ei sitten juuri muuta voinutkaan tehdä. Kun tekemiset rajautuu minimiin, ihan erilaisia asioita alkaa puskea päivätajuntaan. Palaa muistoissaan Ylöjärvelle parhaan ystävän mökille. Siellä hirvi törmää polulla vastaan. Kummitustarinoiden jälkeen pelätään saunakammarissa. Mehiläinen surraa aamupalapöydässä, himoiten paahtoleivälle Edamjuuston alle on levitettyä hunajaa. Muistaa tuon tunteenkin, että onkos tämä nyt laitaa, tälläistä makeaa herkkua ei kotona oltu keksitty leivälle levittää.

Flunssa alkoi helpottaa ja eilen pääsimme jo kylään. Viisi vuotta oli vierähtänyt lapsuuden ystävän kanssa ilman että oltiin nähty. Muistoja sielläkin. Kuinka saunoimme ja uimme lammessa, jonka vesi muuttui helteellä linnunmaidoksi. Ne sata yhdeksäntoista pientä sammakkoa, jotka kerran sateella kesäsimme polulta änpäriin, ihan vain laskeaksemme ja päästääksemme taas lammelle kurnuttamaan. Kuinka eräänä kesänä kanalaan oli tullut lähes pelkkiä kukkoja ja soitin joka ilta isälle kotiin kysyäkseni, saanko kaksi kukonpoikaa. Sainhan minä, siinä ne sitten kiekuivat keskellä Tamperelaista omakotitaloaluetta. Hänellä nyt perhe, vinkeä kaksivuotias ja uutuuttaan hohtava omakotitalo lapsuuden maisemissaan. Jäi hyvä mieli.

PS. Pienokainen esitteli auliisti itseään ultrassa. Ei jäänyt epäilystäkään, kumpi tulossa! Tarkkasilmäinen löytää vastauksen tulevan isän viime maanantain tervehdyksestä. Kukkasia, lukemista ja nenäsuihketta toipilaalle ennenkuin porhalsi takaisin maailmalle.

Turku ennen

On vaikea ymmärtää mitä ihmisten päässä liikkui silloin 60-luvun tienoolla kun tämäkin rakennus revittiin maan tasalle. Kenen ideologian vastainen se oli? Menkääpä katsomaan millainen palikka siinä on nyt!

Minulle ei ole tuo motiivi selvinnyt. Maailmallahan talovanhuksissa on kauniit julkisivut paikallaan ja sisältäpäin ne ovat kuin uusia. Miksei meillä? Tämäkin olisi kestänyt hyvin hoidettuna toisenkin vuosisadan ja mikä ettei kauempaakin. Ja toinen asia, ihan käytännön juttu, mikä minua ihmetyttää, on se että miten Suomella on ollut varaa repiä nämä talot alas ja rakentaa uusi tilalle. Eihän meillä ole nytkään varaa repiä näiden tilalle tulleita kammotuksia alas.



Tämä ei suinkaan ole vahakabinetista. Tuo kaunis, upeasti säilynyt nainen on ilmielävä Työläismuseon roolilleen omistautunut työntekijä. Kesän sanotaan olevan parasta aikaa käydä katsomassa pajoja ja toimintaa, mutta talven hiljaisuudessa "kyselijä" (tiedätte kenestä puhun) sai kysyä sydämensä kyllyydestä ja museoväellä oli aikaa vastata. (Minä hapuilin kuumissani tuolia alleni.)







Logomo oli kaiken kaikkiaan onnistunut kokonaisuus. Siellä saattoi jakautua maun mukaan helposti eri näyttelyihin tai jättää jo levottomaksi käyneen pikkuväen pelaamaan ja leikkimään keskiaulaan. Logomossakin oli historiaa tarjolla. "Tuli on irti!" -näyttely upposi koko perheeseen. Mm Turun palosta oli tehty mahtava installaatioanimaatio, joka näytti miten totaalinen palo oli ja miten se eteni.



Tervetullut lepohetki säkkituoleilla venyi. Siinä kelpasi köllöttää jos vaan sieti katsoa ylle asetetuista monitoreistä jalkapalloa.