maanantai 27. kesäkuuta 2011

Lastenhuone paperilla



Paperilla edistyy ja ihan kohta päästää hommiin! Eli suunnitelmat on valmiit, niitä sentään olen voinut edistää minäkin. Vessa tuli siihen pisteeseen, että sirkkelöinti tulevassa lastenhuoneessa (mh 2) loppui ja saatiin se huone eilen tyhjäksi tavarasta.





Marssijärjestys tämä:

Katto Tipahdelleet panelit paikalleen. Kattomaalilla kerran kauttaaltaan.

Lattia Hiotaan. (Se on rasittavaa! Onneksi Miehellä jo kokemusta) Pitkään väriä pohdittuamme päädyimme siihen, että paras jatkaa valkoista, jota nyt jo työtilassa ja vessan vastamaalatussa lautalattiassa. Minun ehdotukseni vanhasta roosasta ei mennyt Mieheltä läpi. Aloin miettiä, että kun meidän makkari vieressä on jo turkoosi, niin ehkä valkoinen toisi rauhaa ja yhtenäisyyttä muuhun yläkertaan. Hankitaan sitten jokin kiva pehmoinen matto tytön huoneeseen väriä tuomaan.

Seinät Taitettu valkoinen (sävy 036X) ja pienesti korostetapetia johonkin nurkkaan. Voisi mennä jokin sen tapainen kun Ritva Kronlund: Kirsikkapuu tai Kukot. Talon ainoa paikka johon suunniteltu tapettia.

Huonekalut: Hoitopöytä, vaatesenkki ja muutama työtasoa lähentelevä leveä ikkunalauta kunnostetaanvanhoista 50-luvun keittiökalusteista. Seinille hyllyjä ja koukkuja. Aluksi vuokrataan kaksi pyörillä kulkevaa kevyttä ensisänkyä, joita on helppo liikutella kodissa huoneesta toiseen. Tytön huoneeseen jää aikuiselle sänky, tulevaisuuden hankalia öitä ennakoiden. (Vaikka eihän meidän tyttö valvota...)

Näistä jokaisesta lisää kerrallaan tulevina viikkoina. Ihanaa kun homma etenee!

* * *

Ai niin, Juhannuskin oli! Ja mukava jussi olikin. Tässä kylänmiehet valmistautuu sammuttamaan kokkoa: Tuossa letkassa ei minusta ollut mitään järkeä, yhdellä hassulla ämpärillä! Nopeammin ja helpommin olis mennyt jos jokainen olis käynyt kerran rannassa täyttämässä ämpärin. Me naiset pääteltiin, että tän täytyi olla jokin "malebondin"-juttu.




15 kommenttia:

  1. Tääläkin pitkästä aikaa päästiin kokkoa katsomaan! Kolmivuotias ei ollut nähnyt vielä yhtään juhannuskokkoa, kiitos metsäpalovaroitusten ja muiden sattumien!

    VastaaPoista
  2. Lastenhuonesuunnitelmat näyttää ihanilta. Voi että, minusta niitä lastenhuoneita voisi suunnitella loputtomiin. Roosa lattia kuulostaa ihanalta, mutta harmi vain kun on otettava näitä kokonaisuuksia joskus huomioon. :) Tuo kokon sammutus vaikuttaa hyvin miehiseltä touhulta...

    VastaaPoista
  3. Hei kiva kuulla lastenhuone suunnitelmia.Tapetti on varmaan piristävä juttu.Meillä ei ole ollenkaan hoitopöytä täällä kodissa vesipisteen vieressä ja se harmittaa.Vanhassa rivarin kodissa kun Sulo syntyi meillä oli iso kodinhoitohuone.Siinä oli pitkäpöytä johon laitoin hoitopöydän tai sen muovialustan.Se oli kuin tehty mulle kun oon niin lyhyt.
    Onni kun syntyi ostin ikeasta hoitopöytä/hyllykkö systeemin.Se oli kyllä hieno mutta mun oli tosi huono vaihtaa vaippaa hartiat korvissa:)
    Ihana toi sun masu:)

    VastaaPoista
  4. Suunnittelu on miusta se isoin hupi kaikissa projekteissa. Monesti sitten jäävätkin multa sille asteelle, kun ei ole taitoa toteuttaa.

    Hienot suunnitelmat ja kaunis valoisa huone jo valmiiksi! Tuo Kukko-tapetti jonka olit linkittänyt oli tosi hauskan retro, mutta ei mikään nallepuh-hellokitty-tapetti joita usein lastenhuoneissa näkee. Voi olla leikkisä ja lapsenmielinen olematta tavallinen.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa päästä suunnittelemaan ihan tyhjästä huonetta pirpanalle! Hyvältä näyttävät planit.

    VastaaPoista
  6. Mä luulen että en ollut nähnyt juhannuskokkoa kymmeen vuoteen. (jos rosvopaistin notskia ei oteta huomioon). Tuntui hyvältä!

    Mia: Mitä vaan vois suunnitella loputtomiin, kun vaan joku muu toteuttais rempan pitkäpiimäiset osuudet!

    Sannu: tänään sitten tuli hankittua verhot ja aloin epäillä, että sopiiko sinne tapetit sittenkään. ainakin pitää laittaa niin, ettei samalla kertaa osu silmään kuviolliset verhot JA tapetti. Mä jotenkin häiriinnyn monista kuvioista yhdessä näkymässä.

    Tytti: joo, kyllä ammattimies sais monta juttua varmaan kerrasta tehtyä, joita me olaan väännetty toistamiseen...vaan ei ole budjetissa varaa teettää...ja tässähän sitä oppii.

    Mies kysyi viime viikolla, että täytyykö lastenhuoneen kuosien olla lapsellisia, ja mä olen kans vähän samoilla linjoilla. Jätän hellokityt muille ihan jo siksikin, että mä en viihdy rauhattomissa huoneissa ja vaikee kuvitella, että se lapsenkaan rauhaa varsinaisesti edistää. väriä saa silti olla.

    Kultsin kämppä: Kiitos! Ihan tyhjstö´ä ei aloitettu, kun oli niitä vanhoja huonekaluja, ja vain sänky joudutaan ostaan, mutta joo, nyt kolmekuukautta myöhemmin ollaan siinä pisteessä, että pääsee tyhjästä huoneesta aloittaan. (Oli muuten aika monta kertaa juostava kerrostenväliä huhtikuussa, että sai tuon huoneen tyhjäksi mun askartelutarvikkeista. Minä mokoma hamsteri...)

    VastaaPoista
  7. 10p hylätystä roosasta. Kyllä se muksu sen sitten aikanaan värjää haluamillaan väreillä. Laitankin tästä jo vahaliidut pakettiin pienokaiselle.

    VastaaPoista
  8. Mua kanssa ahdistaa kaikki nalle ja muut lasten kuosit. Just viimeviikolla sain tulevalle pienokaiselleni äitiyspakkauksen ja jo siinä ollut nallekuosinen makuupussi oli mulle liikaa ;) kiertoon menee

    VastaaPoista
  9. Janne: hahah! Saiskos pyytää vesiliukoisia?

    Hannastiina:
    Jo pelkästään hoitolaukun löytäminen oli probleemi. (mutta sitten löytyi Kiplingiltä niin hyvä, että menee käsilaukkuna myöhemmin!!) En voi ymmärtää KUKA aikuinen nainen oikeasti haluaa ryhtyä kulkemaan jokin räikeä tai hempeäkuosinen olkalaukku kaulalla, ihan vaan koska on saanut lapsen!? Eihän se lapsi siitä mitään iloa saa. Sitten kun puhumaan oppii, saa pyytää suosikkikuosiaan!

    Mä olen tuota pakkausta kans odotellut. Toissaviikolla laitoin paperit Kelaan, mutta vielä ei ole kolahtanut postista. Voiskohan siihen tehdä jonkun vetoketjullisen irtopäällisen? Näppärä Kälyni pyöräytti sellaisen ihan itse vastaavaan.

    VastaaPoista
  10. Aika malea toimintaa tosiaan :) Minä juuri tajusin, etten ole nähnyt juhannuskokkoa läheltä moneen moneen kesään...outoa.

    VastaaPoista
  11. Kirjailijatar: sepäs juuri, on metsäpalovaroitusta, juhannusta ilman rantaa, kaupunkijuhannuskin mahtuu sekaan, ja sitten vain sitä yleistä laiskuutta, että ei edes kokkoa ole pykätty. Kymmenen vuotta taisi livahtaa.

    VastaaPoista
  12. Lastenhuoneesta tulee varmasti hieno! Mikä sävy teillä on tuossa makuuhuoneen lattiassa?

    VastaaPoista
  13. Koo,
    Tuo turkoosi sävy:
    Kävin kellarissa katsomassa ja sävy oli s441 tai S44I. Noista rautakaupan poikien käsialoista ei aina ota selvää.
    Koitin googleen tuota ekaa ja se vei minut tänne:

    http://www.tikkurila.fi/ammattilaiset/varit/varikartat/tikkurila_symphony/symphony_2436_-varikartta/s441.2408.xhtml

    Ruudulla näyttää kyllä paljon tummemmalta kuin meidän lattiassa, mutta sehän on ruudunkin säädöistä kiinni.

    Näet lattian väriä myös jos selaat toukokuun kirjoituksia löydät "Ei vaiskaa" -nimellä tarinaa siitä miten hankala turkoosi meille oli valita.

    Mutta nyt on oltu tyytyväisiä!

    VastaaPoista
  14. Moikka! Mul olis myynnissä sun kotiis valokirjaimia halvalla.Löytyy huutonetistä neltzy -tunnuksen takaa.

    VastaaPoista
  15. Karavaani kulkee: Kiitos, me taidetaan selvitä tuolla ystävältä' sadulla vanhalla metallikirjaimellamme, kun on niin osuva se kirjain F:kin!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.