perjantai 7. toukokuuta 2010

Hyötypuutarha









Kuten Kotivalo viime kommenteissa totesikin on helppo muuttaa vanhaan taloon jossa lajirunsaus on valmiina, eikä tarvitse odotella vuosikausia, että taimet kasvavat. Senkus siirtelee, leikkaa, jakaa ja karsii.

Kun muutimme tänne, hyötypuutarhapuoli rajoittui raparperiin, omenaan ja kriikunaan. Tuntui itsestään selvältä, että koristepuutarhan lisäksi joukkoon on saatava naposteltavaa.

Olen istuttanut viinimarjamarjapensaita (5), karviaista (2), kaneli- ja päärynäomenapuun (sen jonka jänikset pahoin söivät). Suu makeaksi isältä tuodulla hyvällä puutarhavadelmalla ja nyt jo pahoin tursuavalla mansikkamaalla. Ruokiin saa koko kesän heittää omia yrttejä, joista osa monivuotisia. Viimeisimpänä tulokkaana on maa-artisokka, jonka ensisadon nautimme keittona alkuviikosta.

Odotan ensimmäistä kunnon marjasatoa tänä vuonna.
Saas nähdä, ostammeko mehumaijan, vai jaksammeko tehdä mehupuristimella tuoremehuja!





Kuvat: Sari Tammikari

7 kommenttia:

  1. Onni on... oma puutarha! Ihanalta kuulostaa teidän puutarhanne.

    ps. Meidän pihakirppiksemme on huomenna ja kauheaa keliä luvassa. Iik!

    VastaaPoista
  2. Meillä oli vain raparperi,omena, punaviinimarja ja karviainen. Ja siihen on jäänytkin.

    Puutarha-asioissa olen yhä sormi suussa.

    VastaaPoista
  3. Kesänkynnyksellä alan aina haaveilemaan omasta puutarhasta. Ehkä meillä joskus on joku kesäpaikka..

    VastaaPoista
  4. Nonna: se on todellinen onni. Ja minulle ainakin parasta lääkettä moneen vaivaan.

    Voi ei, ja sitten on kuulemma Pekka pouta luvannut 20 asteen lämpöaaltoa ensi viikolle. Tulisipa se vähän ennakkoon!

    Liivia: Noilla pääsee jo makustelemaan. Eipähän tule stressi siinä vaiheesssa, kun ne kaikki kypsyy yhtä aikaa!

    Jonna: Kaupungilta palstaa vuokraamaan ensihätään, ja ainakin Helsingillä on kaupunkiviljelijöiden pieni sinnikäs joukko ollut menestyksekäs lavaviljelyssä kaupungin joutomailla.

    VastaaPoista
  5. Teillä on aivan ihana piha... meillä on vanha talo ja piha, mutta sieltä on aikojen saatossa karsittu kaikki pois ja jäljellä on muutama pensas, omenapuut ja kolme marjapensasta. Raparperia onneksi myös. Haluaisin pihaan sellaista rehevyyttä kuin teidän pihassa, pelkkä avara piha ei ole niin mielenkiintoinen tällaisessa vanhassa pihapiirissä. Kiitos ihanista inspiraatiokuvista!

    VastaaPoista
  6. Tuo yrttilavakeksintö on nerokas! Valmiit lavat maksaa tolkuttomasti, samoin puu, jos aikoo rakentaa itse. Ei kun vanhoja laatikoita metsästämään = )

    VastaaPoista
  7. Kiitos Miia! Ei se paljoa tarvitse, kun teillä on kuitenkin Vanhoja puitakin. Toista olisi savipellolle ryhtyä maisemoimaan, niinkuin monella uuden uutukaisella asuinalueella, jossa ei ole puun puuta jätetty.

    Kotivalo: Totta, pirullisen kalliita ovat. Pitääkin itsekikin taas muistaa sillä silmällä kurkistella roskalavoille, sillä ei tuo minunkaan laatikko ikuisuuksia tuolla kestä, rupeaa lahoamaan.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.