torstai 30. tammikuuta 2014

Syys -lokakuu 2013


Mietin pitkään mitä tästä kerron. Kysyin Mieheltäkin sanonko liikaa. Kiitän ajatuksella kaikista onnen toivotuksista ja otan ne syli auki vastaan. Aloitan tarinaa ja toivon, että sillä on onnellinen loppu.

* * *

Häiden jälkeen tärppäsi heti ja tulin raskaaksi. Jos olisimme ymmärtäneet, että tämä raskaus ei edellisen lailla toisikaan tullessaan euforiaa ja autuutta, olisimme vetäneet hieman happea ja toipuneet ensin lähes vuoden kestäneistä häävalmisteluista, esikoisen päiväkodin aloittamisen, ja miehen työhönpaluun tuomista muutoksista ja tietäen työtilanteeni lykänneet muutamalla kuukaudella "hanketta" jo senkin vuoksi.

Aloin voida voimakkaasti pahoin heti alusta alkaen. Olin niin väsynyt, että silmät pyörivät päässäni. Remontin ja esikoisen vuoksi, minulla ei ollut koskaan aikaa nukkua tai vain huilata. Tyttö oli alkanut valvottaa uudelleen ja heräili kaksi, kolmekin kertaa yössä. Mies ei aluksi voinut ymmärtää miten huonosti voin. Ensimmäisen raskauden alussahan voin hyvin ja pienet raskauden merkit kehossa olivat lähinnä söpöjä ja kertoivat, että jotain oli sentään tekeillä. Olin hehkunut odotuksen onnea ja vihdoin toteutuvaa unelmaani. Ollut pelkkää aurinkoa. Nyt rahjustin tukka likaisena läpi päivien osottaen hetkeä, jolloin saisin painaa pääni tyynyyn.

Tuntui hirveältä, että minua koitti hoivata kaksivuotiaani. Hän toi huolestuneet pikkukasvot lähelle omiani  "Äiti pipi?",hän kyseli ja ehdotteli "Äiti nukkumaan". Koitin pitää salaisuuteni töissä. Itkeskelin monta kertaa päivässä ja tuntui, että siinä kiireessä samointein esiin pullahtaneen vatsani, huonovointisuuden ja vessaitkujen peittely oli uuvuttavaa. Ja kotona piti sielläkin salailla huonoa oloaan, ettei lapsi huolestuisi. Vasta illalla vuoteessa sai olla onneton.  Minäkun luulin olevani kuin luotu odottamaan. Se oli viimeksi ollut elämäni onnellisinta aikaa. Aloin ajatella, että jokin on huonosti.

* * *

Katson pihan alppiruusua. Lehdet luimussa se sinnittelee koko pitkän talven pakkasessa syksyllä tekemänsä nuput valmiina. Odottaen kesää. Miten se on mahdollista, että se pitää ne hengissä kevääseen, vaikka saa niskaansa lumitaakan tai vielä pahempaa palelee vailla lumivaippaa pakkasen paukkuessa? Mikä saa sen selviämään, kun särkynyt sydän, ruohosipuli ja akileija sen juurella lakastuvat?




maanantai 27. tammikuuta 2014

Odotus

Meille odotetaan toiveikkaana vauvaa.
Toisia pieniä töppösiä tuomaan elämää vanhaan taloon.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vähän ja pienestä kerrallaan

 
Minulla on ollut ikävä tänne. Ihan joka päivä. Joku päivä kerron vielä miksi voimat oli niin vähissä, että pitkän ja vaivaannuttavan hiipumisen jälkeen pakenin vain arvontojen taakse ja sitten blogi hiljeni kokonaan. Mutta nyt en ryhdy liian kunnianhimoisiin suuriin kirjoituksiin, tahdon vain ryömiä esiin kiven alta. Vähän kohmeessa kuin sisilisko kivikosssa aivastan kohti aurinkoa.