Barcelona

Nukkua, syödä, nauraa, rakastaa, ikävöidä. 

Kuukausia sitten -askarteita

Kevään ja kesän mittaan riitti puuhaa päiväuniaikana. Pikkuruisia saippuakuplapurnukoita suihkin teemaväriin ja leimasin satakunta (vähintään!) pahvikiekkoa, jotka sitten ompelin nauhoiksi. Menu, placeeraus ja ohjelma saivat valkoiset vanhat puukehykset vanhoista tauluraameista. Niihin kirjoittelin tekstit henkeä pidätellen ja itseäni onnitellen, jos sain kerrasta oikein ilman viimehetken kirjoitusvirheitä.

Siinä ne sitten olivat hääpäivän jälkeisena aamuna, ehjinä 

odottamassa seuraavia isoja juhlia, joissa vähän muokattuina 

voisin niitä jo ihan nostalgiahengessäkin  käyttää. 

Haikeus

Viimepäivinä on ollut vähän haikea olo. Tulee ensimmäinen joulu ilman pitkäaikaista perheenjäsentä. Eläinkaupan ohi kävellessä käy mielessä, että poikkeampa joululuita ostamaan, kaupan eläinhyllynkin kohdalla pysähdyn empimään.

Koiralle oli tärkeää saada omat paketit. Silmä kovana se seurasi, kunkin jaettavan paketin kulkua kuusenalta lahjansaajalle. Pikkupentuna se kulki jokaisen paketin perässä edes takaisin, myöhemmin liikuivat vain silmät.

Jouluisin minusta on ihana laittaa lahjat jo hyvissä ajoin nätisti kuusen alle odottelemaan. Yhtenä tällaisena joulunaluspäivänä oli Koira yksinjäädessään käynyt availemassa paketteja ja minua odotti uusi paketointipuuha. Taisi siinä muutama salaisuuskin vilkkua.

PS. Nytkään ei arvaa laskea lahjoja kuusen alle.

Samikset

Ostin yli vuosi sitten Teneriffalta takin. "Nasunnahkatakiksi" nimesimme sen työkaverin kanssa.

Nyt keväällä törmäsin Kappahlissa miniatyyriin! Ei pelkästään väri ja materiaali, vaan myös yksityiskohdat ovat häkellyttävän samat. En voinut vastustaa, pakkohan se oli ostaa, että Mini-me:n kanssa voidaan samiksina käydä rattailla kaupunkikävelyillä.

* * *

Olen ensimmäistä kertaa (lapsen syntymän jälkeen) aamuisin ihan poikki, vaikka nukun ihan hyvin ja kellosta katsoen tarpeeksikin. Imetän kerran yössä. Johtuukohan se nimenomaan siitä? Hormonien vähentymisestä.

Rakastettu ystävä 14.10.2001 - 12.3.2012

Ensimmäisenä portilla, autossa, veneessä. Varmistamassa paikkaansa. Koira oli niin kiltti, että sen saattoi ottaa mukaan mihin vain. Ja niin se otettiinkin, mihin vain laki suinkin salli. Ei sitä oltu koulutettu. Rakkaudella oli otettu arkeen mukaan. Ehkä siitä siksi tulikin sellainen omanlaisensa. Se totteli, koska se tahtoi osallistua. Vähän viiveellä, jos kutsu kävi epämieluisiin puuhiin. Luulen, että se oli varma, että sen parasta ajateltiin: Auliisti odotti, jos punkkia väännettiin silmäkulmasta ja makasi raukean luottavaisena kulkuväylällä silmääkään räpäyttämättä, kun se yli harpottiin.

Nuorempana lapset saivat leipoa sitä loputtomiin, viimeisinä vuosina se alkoi asettamaan vähän rajoja sille sormella silmiin tökkimiselle, jota lapset harrastavat taaperoiässä.

Monta vuotta se nukkui vieressä, kantoi hiekkaa niin paljon sänkyyn, että Mies joskus totesi oleensa kai aika ihastunut, kun suostui nukkumaan kanssani siinä hiekkalaatikossa. Sitten se mokoma alkoi kuorsata niin, ettei me toiset saatu enää nukutuksi. Pitkään koitin ehtiä nukahtamaan ennenkuin kuorsaus alkoi. Sitten laitettiin paikka oven taakse. Joka ilta se sitkeesti kolahti lattialle sänkymme viereen iltatoimien ajaksi. Se tosiaankin oikein kolahti siihen. Rapsutusten jälkeen se lähti huokaisten omalle paikalleen, kun sille sanoi, että "nyt nukutaan".

Se teki omatoimisia retkiään. Lähti aidan välistä muina miehinä ja palasi kohta portin taakse haukahtelemaan. Oli käytävä avaamassa portti, ikäänkuin siitä portista olisi mahdollista livahtaa vain toiseen suuntaan.

Häntä ei tamppaa, kun aamuisin laskeutuu portaat. Sohvalla ja saunan lauteilla on liikaa tilaa. Lautaskäsi nykäisee vielä lattiaa kohden, kunnes tajuaa, että esihuuhtelija on poissa. Kukaan ei poukkoile vaunujen edessä. Kivirappuset ovat nyt melko turvalliset kulkea, kun jalkojen välistä eräs kiireinen ei kiilaa ohi. Joku joka tahtoo olla kaiken aikaa lähellä.

Kaikessa mihin katson on koiran mentävä kolo.
On kuin talon sydän olisi lakannut lyömästä.

Vuosien takaa

Näissä on Mies sisaruksineen köllötellyt, potkutellut, parkunut ja kasvattanut poskia aikanaan.
En ole mikään itsestäänselvä retrofriikki, kovin kirkkaat värit ovat minulle liikaa, mutta onhan näissä paistateltava!

Tässä helmet:

Alimman kuvat mekko ja kukkahaalari
sen sijaan minun perintöäni.

Mikä teillä on rakasta? Mikä on säästynyt sinun lapsuudestasi? laitatko jotain säästöön muistoksi lapsillesi?

Juhla

Tervetuloa vaan, vaikka meillä ei ihan valmiita oltukaan! Vanhemmat luulivat olevansa niin tottuneita juhlien järjestäjiä, mutta eipäs oltu järjestetty vielä mitään 8 viikkoinen vauva käsipuolessa!

Hän oli tyytyväinen juhlia ja Kummisedän syli turvallinen.

Vaarin sylissä Äiti ja Tyttönen

Isä kaataa kuohuvaa

Sylkyttäjiä riitti, sankari nautti huomiosta

Syksyn aurinkoinen sää suosi meitä ja viimeiset syksyn kukkaset kotipihasta koristivat pöytää.

Unelman kevyttä