Tänä kesänä ei hötkyillä

Meillä siirrellään madot sateella asfaltilta ruohikolle ja jo aamulla kyykistytään katsomaan miten etanakin heräilee. Haluan myös, että lapseni oppivat puun sijaan sanomaan pihlaja tai vaahtera.

Viime kesälomalla oli vähän liikaakin reissuja Siitä viisastuneena kesälomaksi varattu vain lyhyt reissu Tartoon, muutama mökkeily ja lopun aikaa meillä köllötellään vaan ja tutkitaan lähiseutua kotosalla. Ehkä osin purjeveneestäkin käsin.

Niin ja sellainen on päätetty, että otetaan Tatu ja Patu Helsingissä -kirja kainaloon ja pidetään Helsinkipäivä kulkien kirjan kohteesta toiselle. Ja tietty syödään jätskiä. Kuopuksen suussahan kirjan nimi on kääntynyt muotoon "Tatupatu läski". Johtuen tuosta Jori-serkun hoyryävän Jätskisalkun suuresta ja viihdyttävästä osasta seikkailua.

Jos pystyt ohitamaan linkin otsikon ärsyttävän Voimaannutus vouhotuksen, niin lukaise TÄÄLTÄ, Ihania kesälomavinkkejä. On muuten erittäin painavaa asiaa.

Loma!!

 

Tänään loma alkaa monella tapaa. Meillä matkan yhteinen lomaosuus ja miehellä vanhempainvapaa. 

 

Tänään karsitaan kaikki turha tavara ja jätetään matkalaukuissa Bangkokiin. Ostokset, kaupunkivaatteet, osa tarvikkeistakin. Jäädä saa myös nukke. Tästä lähin leikitään simpukoilla ja kellutetaan juomapulloa.  Rinkkaan ja reppuun laitetaan vain välttämätön ja sitäkin tuppaa olemaan ihan liikaa. Lähdön kireissä tunnelmissa käydään vielä kerran sovittamassa miehen pukuja, jotka luottoräätäli viimeistelee siihen mennessä, kun palaamme Bangkokiin.

Mr. Pinky tuntee arvonsa. Hän ei tyrkytä eikä ulkona seiso sisäänheittäjää. Hänen luonaan ei tarvitse pelätä saavansa polyesteriä silkkipukuunsa. Ne jotka ovat hänet löytäneet, palaavat yhä uudelleen.

Minun pukuani ommeltiin parhaillaan. Olisin niin tahtonut vielä nähdä ja tuntea silkkipukuni viileän pinnan päälläni. Jätän pukuni sinne haikein, mutta turvallisin mielin. Siihen palataan moneen kertaan puheissa, miten löytyikin niin kaunis kangas? Ja vielä reunanauha sopivalla kontrastilla. Siitä teetetään vielä miehelle kravatti ja taskuliina. Ostan molempia kankaita vielä vähän mukaan, jos tulisi tehtyä vaikka käsilaukku tai hiuskoristeet.

Matka jatkuu

 



Jotkut rakastavat autoja, toiset kenkiä -minä taloja. Nyt saivat talovanhukset kuitenkin jäädä Loviisassa vähän huonommalle, kun niihin oli vaikea vääntäytyä vaunujen kanssa. Ja selkästoorin jo tiedättekin, (on muuten vähän paremmassa kuosissa nyt!!) ei siellä montaa taloa läpi kanniskeltu. Koitettiin vähän vuoroissa, mennä, joku ulkosalla lapsen kanssa, kun minä kipaisin jokusen kohteen kantsomassa. Onneksi sää oli mahtava ja näissäkin puutarhoissa riitti katsottavaa. Ihmisten kodeissa ei kameroiden kanssa tietenkään häirittykään.

 

 

 

Lungi junailija

Pääsiäisenäkin oltiin perheen kanssa Vaarilla ja Mummilla. Siitä jäi niin kiva fiilis, että lähdettiin heti jo uudelleen, kun Isukki reissaa koko viikon. Ajateltiin, että nopeammin se viikko vierähtää kun mekin reissataan. Nopeammin juu, mutta helpommasta ei voi kyllä puhua. Sen mikä hermoja ja vaivaa perillä ehkä säästetään, niin lähtövalmisteluissa ja vastaavasti menetetään.  Ystäväni sanoin, "loma lasten kanssa ei ole lomaa, mutta on hauska olla pois kotoa." Sama päti tähän, plus että on kiva nähdä sukua.

Reissuun pääseminen on melkoinen suoritus kahdestaan lapsen kanssa. Se tavaran keräily ja keskittyminen siitä mitä tarvitaan samalla kun lapsi vaatii sitä sun tätä. Autoon voisi vain heittää kaiken mitä mieleen tulee, mutta junaillessa ei turhaa tavaraa mahdu. Meillä on kovin pienet vaunut ja siinä saa tehdä melkoisesti töitä, että saa kolmen päivän tavarat sullotuksi niihin.

Olin laskenut sen varaan, että pakkaan yöllä kun lapsi nukkuu, mutta lapsipa ei nukkunut. Mikä siinäkin oli! Puoli yhdeltä yöllä ei pakkaaminen ollut enää päällimmäisenä mielessä. Hiki hatussa sitten tein eväitä seuraavana aamuna, purin ja pakkasin vaunuja, juoksentelin tyhjentämässä bioastioita, ja vaipparoskiksia, ettei tule kotiin palatessa eteisessä vastaan örkkimörkki.  Siunailin taas yksinhuoltajia. Viime tipassa juoksin vaunujen kanssa sateessa asemalle. Kun vihdoin pääsimme junaan, olin sössinyt niin, että meillä oli invapaikka kärryille, muttei istumapaikkoja lainkaan.

Selvittiin siitäkin. Ja junassa olikin sitten lungia. Ja asemalla oli Néni vastassa. Jotenkin silti on kivempi mennä junalla kuin autolla.

Takinkääntö Guggenheim -museolle

* * *

Pakko myöntää, että alkaa mennä maku.

Jos pelkästä nimestä joutuu pulittamaan 24 miljoonaa, herää kysymys paljonko taidetta tai montaa muuta retuperällä olevaa asiaa voitaisiin avittaa sillä rahalla. Ystäväni sanoin: "Kyllä minäkin haluan tänne Guggenheimin, vaikka meillä on noin 80 museoa. Sen rahoitukseen vaan tarvitaan tulevina vuosina aluksi noin 200 miljoonaa, lisäksi 8 miljoonan lainanhoitokulut, ja noin 4 miljoonaa kasvaisivat kaupunginmuseon menot vuodessa. Kaupungin tulevien vuosien talousarviossa ei ole eurokaan lisää terveys- ja sosiaalitoimeen, eikä opetukseen ja koulutukseen"

Toiseksi: Taide ei ole ikinä ollut pytingeistä kiinni. Jos ne nykyiset 80 ei riitä tarjoamaan sopivaa seinätilaa esitella thaitheilua, niin paraikaa meillä seisoo täällä jos jonkinlaista rouheeta tehdashallia tyhjillään nytkin. Ja ne kävijäluvut, mistä hatusta ne on heitetty ylikaksinkertaiseksi esim kiasmankävijämääriin. Melkoisen optimistista. Sanon siis EI välineurheilulle!

Kolmanneksi heitto: Pitääkö kaiken olla aina Helsingissä. Ettei yksikään turisti parka eksyisi susirajan taakse? Tuo Skattan alue asettaa melko tiukat arkkitehtuuriset rajoitteensa museolle, jonka pitäisi saada irroitella muodoillaan! Miten olisi Tampereen Hatanpään komeat rantamaisemat?

Ja viimeiseksi: Täytyykö meidän koittaa ostaa jotain jo käytettyä ja valmiiksi pureskeltua ideaa apinoiden itsemme parrasvaloihin. Sen sijaan että meillä koitetaan täälä huutaa, että huomatkaa nyt meidät, mainitkaa ulkomaalaisissa lehdissänne, laittakaa kartalle, kun meilläkin on tämä suurenmaailman monumentti, tehtäisiinkin jotain ihan omaa?

Kikkelisguggelis, sano nyssäkin jotain!

* * *

Hellyyttävät kuvat menneen kesän sunnuntaikävelyltä. Ostimme kaksi piirustusta pieniltä taiteilijoilta. Tässä oli tekemisen meininkiä. Afrikka saa ehkä vielä odottaa?

Retkellä menneessä

Ei, se ei ole temppelinritari Arn matkalla taistoon pahiksia vastaan.

Kuuulemani mukaan joku grynderi osti kaikki nämä huvilat joskus 60-70 -luvulla aikomuksinaan pistää rahoiksi. Ei sitten saanut rakennuskaavaa läpi, ja kävi niin, että kukaan ei pitänyt huolta ja kaikki nämä omaperäiset ihanat huvilat rappeutuivat, lahosivat ja sortuivat raunioiksi! Nyt mitään ei ole enää tehtävissä. Ei voi kuin ottaa kuvia, ennekuin ne siivotaan pois ja sielunsa silmin nähdä millaisia kesiä täälä on vietetty.

Kaupunki rakentaa tähän asunnot 10 000 ihmiselle. Osaatteko helsinkiläiset arvata missä talsimme?

Turku ennen

On vaikea ymmärtää mitä ihmisten päässä liikkui silloin 60-luvun tienoolla kun tämäkin rakennus revittiin maan tasalle. Kenen ideologian vastainen se oli? Menkääpä katsomaan millainen palikka siinä on nyt!

Minulle ei ole tuo motiivi selvinnyt. Maailmallahan talovanhuksissa on kauniit julkisivut paikallaan ja sisältäpäin ne ovat kuin uusia. Miksei meillä? Tämäkin olisi kestänyt hyvin hoidettuna toisenkin vuosisadan ja mikä ettei kauempaakin. Ja toinen asia, ihan käytännön juttu, mikä minua ihmetyttää, on se että miten Suomella on ollut varaa repiä nämä talot alas ja rakentaa uusi tilalle. Eihän meillä ole nytkään varaa repiä näiden tilalle tulleita kammotuksia alas.



Tämä ei suinkaan ole vahakabinetista. Tuo kaunis, upeasti säilynyt nainen on ilmielävä Työläismuseon roolilleen omistautunut työntekijä. Kesän sanotaan olevan parasta aikaa käydä katsomassa pajoja ja toimintaa, mutta talven hiljaisuudessa "kyselijä" (tiedätte kenestä puhun) sai kysyä sydämensä kyllyydestä ja museoväellä oli aikaa vastata. (Minä hapuilin kuumissani tuolia alleni.)







Logomo oli kaiken kaikkiaan onnistunut kokonaisuus. Siellä saattoi jakautua maun mukaan helposti eri näyttelyihin tai jättää jo levottomaksi käyneen pikkuväen pelaamaan ja leikkimään keskiaulaan. Logomossakin oli historiaa tarjolla. "Tuli on irti!" -näyttely upposi koko perheeseen. Mm Turun palosta oli tehty mahtava installaatioanimaatio, joka näytti miten totaalinen palo oli ja miten se eteni.



Tervetullut lepohetki säkkituoleilla venyi. Siinä kelpasi köllöttää jos vaan sieti katsoa ylle asetetuista monitoreistä jalkapalloa.

sitten sitä Turkua

Paahtimossa.








Tintå -jotain mitä Helsingistä kenties uupuu. Näytti siltä, että iltaan asti kahvilana ja sitten ruokaa takaosassa, viiniä ja pintoksia etuosassa, ohessa vielä muutamien valittujen myyntituotteiden hylly. Ja mikä parasta -kaikenikäisiä ihmisiä, ei nyt ihan teinejä ainakaan ilta aikaan.

Ihmettelin ääneen Turun reissulla sitä, että miksi ihmeessä emme istuskelleet kahviloissa silloin ennen, kun ravasin jatkuvasti turussa. En muista kuin yhden siinä joen rannassa.

Päättelin, että syynä on täytynyt olla opiskelijan minimaalinen toimeentulo. Että kahvit oli keitettävä kotosalla. Voihan se olla niinkin, mutta sitten joku sanoi minulle, että eihän Turussa ollut muita kahviloita kymmenen vuotta sitten!

Tjaa. No nyt oli ihania kahviloita ja pikkuravintoloita. Oli Smör, jossa söimme; Tintå, jossa Mies otti punaviinin iltasella; Paahtimon kahvila, jonne ystävä meidät vei; Mami, josta emme saaneet pöytää varattua, ja vielä monta joka ohitettiin.
Ihmeen suuressa roolissa tämä kahviloissa istuskelu ja ohikulkijoiden rauhassa ihmetteleminen minulle on. Se tekee pienestäkin reissusta loman.

* * *

Kuumetta yhä, mutta jaksaisiko alkaa pohtia kansalaisvelvollisuutensa täyttämistä.
Mitähän kaikkea muuten viestii se, että naisehdokkaat kertovat esittelyissään olevansa "kahden koululaisen äitejä" mutta harvempi miehistä virkkaa perheestä ja lapsista halaistua sanaa?