

Heti tarttui mukaan minimaaliset nahkatossut. Ja samasta kojusta kätevä luomupuuvillainen body, joka saa ihmettelemään miksi KAIKKI bodyt eivät ole tälläisiä. Mitoitus nimittäin lupailee käyttöiäksi 0-6 kk seuraavilla "toiminnoilla": Hihat käännetään ensin reilusti ja lapsen kasvaessa harakiilasta löytyy toiset napit, joilla bodylle saa pituutta. Lisätila on kuulemma hyvä myös kestovaippailijalla, kestovaippa vie sen verran enemmän tilaa pöksyissä. Takana on vielä kurkistustasku josta voi tutkailla lapsen kuivuutta. No, kokemus kertoo ovatko nämä jatkopalat niin hyvät kuin miltä kuulostaa.
Huomasin juuri, että palkittu viimevuoden vauvatuotteena Linkki kommenteissa.)
Onko kokemuksia?
Kaupan päälle sain kevyen matkaimetystyynyn, jonka voi laittaa käsivarren alle tai yhtälailla tukemaan lasta niin syöttötuoliin kuin rattaisiinkin.

Tälläinen tuttitasku löytyi nipistettäväksi vaunuihin roikkumaan tai muuten vaan vyötäröle silloin kun vaatteet tarjoilevat taskuja niukasti.
Nämä korut johdattivat minut "sepän" luo, joka hetkeä myöhemmin sitten tilauksesta naputteli meille myös yksilöidyt pyyhkeen nimikyltit lusikoiden pesistä. Joku oli jo viime vuodesta viisastunut ja seisoi jonossa omien lusikoidensa kanssa!

Vielä löytyi japanilaisten lastenvaatteiden kaavakirja minun makuuni. Jos jotain lapselle ompelen, niin juuri tällaista yksinkertaista, linjakasta ja nopeaa mitä kirja esittelee. Hetken kun sinä juttelin, niin kohta jo kävi ilmi, että myyjä oli
Peikkola -blogista. Japanin erikoisuuksia käsityön saralla voi ihmetellä Zakka Love -linkistä ja sivupalkin Japani tunnisteen alta.