DIY - Tee se itse vinkki

Ihmisiä, joiden seurassa

viihdyt, voit tehdä itse.

Minä ja spray

Kulahtanut keittiömme, jonka pöytätasot vaihdettiin 
sisään muuttaessa ja jonka kaapistot on jo kerran maalattu ensiapuna.

Se alkoi siitä kun spraymaalasin isältä saamani puu(jälkitelmä?)pintaisen television.
Sitten ruman polkupyörän.

Sen jälkeen minä ja spray ollaankin oltu erottamattomat. Pöydänjalkoja, keittiön kaappeja, koriste-esineitä, paikkamaalausta, pinnasänky jne...

Minulla on aina varastossa mustaa ja valkoista sprayta sekä mattana että kiiltävänä. Niin ja tummanruskeeta johtuen siitä, että talon ulkopuolen korosteväri on tummanruskea ja jotain pitää aina fiksata sieltä täältä!

Miehen mielestä suhteeni spraymaaliin on vitsi. Ylipäätään hän ihmettelee joskus, voisimmeko joskus hankkia jotain, jota ei tarvitsisi tuunata, korjata, parannella tai jollain tapaa sopeuttaa juuri meidän tarpeisiimme. Jotain jonka voisi vain kantaa sisään paikalleen. Tömps!

* * *

Tässä viimeisin prayaus: kuhmurainen ikäloppu astianpesukoneemme ei tullut enään hankaamalla valkoiseksi. Ja eri sävyä valkoinenkin se oli kuin kaapistot. (Nekin nuhjuiset ja jo kertaalleen spraymaalatut kahdeksan vuotta sitten) Sprayasin koneen yläpaneelin ja kiinnitin sen alle liitutaulukontaktimuovin. Tällä mennään keittiöremonttiin asti. Siellä se häämöttää horisontista, kunhan edellisistä rempoista ensin vähän toivutaan.

Se mainio interwebbi

Tekniikkakammoisen tunnustus:  Kyllä jäisi asiat hoitamatta ilman nettiä. Minä joka en juuri jaloillani pysy, olen sentään saanut puhelimen ja netin avulla niin tänään kuin viime kuukausina otetuksi selvää ja järjestetyksi monen monta asiaa puolimakaavasta asennosta. On se mahtavaa, kun voi koittaa pyydystää apua, sitä aupairia, toiselta puolen maapalloa ja välineinä on maailmanlaajuisetfoorumit, sähköposti, skype ja taskussa kulkeva kännykkä! (Eikä tarvitse lähettää välitysfirmaan tai paikallissanomien kontaktipalstalle etanapostia ja odottaa viikkoja vastausta. Vaikka saísihan silloin tietty käsiala-analyysin ja kaunokoukerot ja hoituihan se oma vaihtarivuosikin aikoinaan juuri niin.)

Voitettuani epäluuloni olen vihdoin alkanut hyödyntämään sitä, että netistä saa joskus tavarat ihan kotiovelle asti ja toisinaan, niinkuin nyt, voi ainakin lähettää Miehen selkeiden ohjeiden kanssa vaan poimimaan tarvittavat tarvikkeet, kun on pohjustustyönä valmiit koordinaatit printatut ohjeet ja ostoslista. Vaikkei tämä ihan tyydytä puuhailijaluonnettani, niin tekniikan ansiosta työjako on se, että minä järjestän ja stressaan, mies tekee ja manailee. Kohtalaista siis.

Esteetikkona olen kuitenkin sitä mieltä, että tekniikan tulee toimia, ei näkyä. Täälä kotona päivät pitkät hiippaillessani, silmän ilo korostuu. Olen koittanut pitää tuoreet kukat maljakossa ja iloinnut siitä, että huonekasvit ovat selvinneet pahimmasta pimeydestä ja valoa tulvii taas sisään.

Tytön kanssa kahden

Au pair katosi ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Viime yö meni valvoskellessa. Olen samaan aikaan sanaton ja sitten taas toisaalta jos raaskisin, tahtoisin sanoa hänelle montakin asiaa:

Kysyä häneltä jäikö häneltä huomaamatta, että me venyimme hänen tarpeidensa mukaan viikkokaudet. Emme sanallakaan arvostellet häntä, jonka aupairhakemus paljastui varsin kaunistelluksi ja joka kaksi viikkoa sopimuksen allekirjoitettuaan kertoi olevansa neljännellä kuulla raskaana. Koitimme auttaa asioiden järjestelyssä, keskustella, kuunnella, neuvoa parhaamme mukaan vaikeassa elämäntilanteessaan. Kyselimme pitäisikö hänen nyt kuitenkin miettiä tilannettaan uudelleen ja lähteä kotimaahan, jossa kaikesta päätellen hyvin toimeentulevat ja avuliaat vanhemmat. Mukautimme työtehtäviä hänen voimiensa mukaan, laskimme omien odotustemme rimaa. Hiljaa keskenämme ihmettelimme, että mahtaako hän saada mitään aikaiseksi, ellei häntä koko ajan kannusta ja tee jo puolitiehen valmiiksi. Soittelimme Kelaan, lääkäriin, ja koitimme järjestää arjen niinä päivinä, kun hän yhtäkkiä laittoi tekstarin, ettei pääsekään hakemaan lasta päiväkodista.  "Sorry kauheesti, en pääse tänään..." (siis tekstarin, mitä jos se olisi jäänyt minulta huomaamatta?). 

Tekstarilla tuli tämäkin ilmoitus ja sen jälkeen ei olekaan kuulunut tytöstä mitään.

Yhtä pyysin. Että miettisi kuviotaan ja pitäisi meitä ajan tasalla missä mennään, ettei yhtäkkiä vaan ilmoittaisi, että "lento lähtee maanantaina", ettemme jäisi ihan pulaan. Ei tietenkään, eihän hän nyt sellaista tekisi! Kolme päivää myöhemmin, mitä tekee hän? Katoaa juuri sinä päivänä, kun Mies lähtee Bangkokiin työmatkalle ja avuntarve olisi suurin!

* * *

Toivon, että hän vielä soittaisi, olisi sen verran reilu, että toisi avaimen, palauttaisi talousrahakukkaron ja rahat ennakkoon maksetusta kahdesta viikosta (ja ne äitiyshousut, jotka ensihätään lainasin, jotka oli lainassa ystävättäreltä, muut hälle annetut pitäköön.) tulisi nyt käymään, vaikka ihan vain, ettei jäisi ihan kauhean paha mieli molemmin puolin.

Kiitos naapureiden, sukulaisten ja ystävien, me selviämme kyllä, mutta harmittaa tälläinen, että me koitimme ennakoida kaiken, ettemme rasittaisi lähipiiriä, kun aavistimme loppuraskauden olevan vaikea.

Heräsi kysymys

Meillä oli mahtava ilta, kun kymmenisen naista, joilla pakkautunuttta bile-energiaa, pääsi viihteelle keskenään. Oli vain yksi suuri epäkohta. Musiikki. (Onpas muuten hassu sana kun sitä pyörittelee suussaan. Mutta asiaan:)

Mistä lähtien tiskijukat on oleet niin suuria artisteja ja universumin herroja, että asiakkaiden toiveille voi vaan naureskella, että "no ompas eksoottista" ja jatkaa biisi toisensa jälkeen saman potaskan soittamista, vaikka tanssilattia on tyhjä?  Onko multa mennyt jotain ohi, niin kuin esimerkiksi, että ihmisten EI HALUTA tanssivan...ja viihtyvän? Missä vaiheessa tiskijukasta, jonka tehtävä oli vastata asiakkaan viihtyvyydestä musiikkirintamalla tuli dj, suuri thaitheilija, joka norsunluutornissaan toteuttaa vaan itseään?

* * *

Mahtavan illan päätteeksi pieni suomalainen ihme: Takseja oli jonossa kello kahden jälkeen rautatieasemalla ja suorastaan kävelimme jonon läpi lämpimään autoon. Ja vielä pikkujouluaika!  Kotona mies oli pedannut tyynyni huomaavaisesti jalkopäähän...

Kat(aj)aiselle kansalle

Minusta nyt ei tunnu yhtään katkeralta ja olen ilokseni nainen ja äiti. Olen saanut asiani toistaiseksi järjestettyä niin, että huono omatuntokin on minimissä, viittaan kintaalla useimmille odotuksille, ja ajelen säärikarvani kun muistan. Joskin pelko perseessä odottelen aikaa, kun pitää revetä kotiin ja työhön. Pelkään, että siinä tulee niin hoppu, että muitakin ongelmia nousee esiin kuin ajamattomat säärikarvat. Siihen on vielä onneksi hetki. Siihen asti lorvin kotona ja käyn kalliiksi yhteiskunnalle.

En kuitenkaan voi olla postaamatta tämän "kukalien" monologia. Valitettavasti en tiedä kuka sen kirjoitti. Kaverilta kopsasin. Jos se olit sinä, niin kerro mulle!

"Hei te kaikki äiti-immeiset siellä! Onko joskus (aina) huono omatunto jostain tekemisestä/ tekemättä jättämisestä? Niin arvelinkin... Lukekaahan seuraava teksti! Kiitos Jyrki Kataisen sorruin naiseusmonologiin: Naisena oleminen on melkoinen missio. Etenkin jos on valinnut vielä Äitiyden. Naisen on oltava Kaikki. Lapset on kasvatettava terveellisesti ja turvallisesti ja oppikirjojen ohjeiden mukaan, virikkeitä ja luomuruokaa ja kestovaippoja ja vauvajoogaa on oltava. Olet suurennuslasin alla aina ja kaikkialla. Neuvolantädin ankarien silmien edessä tunnet suunnatonta pienuutta, kun lapsi on yli tai ali maagisten kasvukäyrien. Kun potalla käynti ei onnistu vielä yksivuotiaanakaan. Jos on tutti ja pullo. Jos on päiväkodissa tai ei ole. Kasvunkansioihin tallennetaan lapsen kasvu ja kyvykkyys ja meriitit. Isää harvoin nähdään tai kuullaan vasu-keskustelujen pyörteissä. Äidin on hankittava jälkikasvulleen kasa kehittäviä, virikkeellisiä harrasteita jotta lapsesta kasvaa kunnon ihminen. Vanhempainillat ja toimikunnat kuuluvat asiaan. Myyjäisiin on leivottava. Hampaat on muistettava pestä aamuin illoin, rakkaat lapset jumalauta, sillä äitiä vedetään hampilääkärissä turpaan jos mukulalla on muumikarkkireikiä jo ennen kouluikää. Äidin pitää valmistaa terveellistä, puhtoista, egologista luomulähiruokaa pilteilleen omin käsin ja rakkaudella, sillä Saarioisten ruokia eivät ole väsänneet äidit, vaan koneet. Äläkä KOSKAAN unohda, että jos laiminlöit rintaruokinnan ja sorruit Tutteli-syntiin, lapsestasi voi tulla sarjamurhaaja! Tai sosiopaatti ainakin. Muista luoda uraa, äläkä ole töistä pois jos lapsi sairastaa. Hoida kuitenkin mieluiten lapsesi kotona kouluikään saakka, mutta koita samalla käydä töissä että olisit kunnioitettu veronmaksaja. Tajuatko kuinka kallista päivähoito todellisuudessa onkaan yhteiskunnalle ja miten isot kustannukset on kotihoidontuella lorvivista nykyäideistä?! Lapsilisiin upoaa miljardeja vain siksi, että SINÄ itsekkäästi menit lisääntymään vaikka maailma on täynnä orpoja katulapsia. Oletko sortunut joskus abortin verisyntiin, nainen? Miksi teit sen? Murhaaja. Synnytitkö isättömän lapsen, kuinka kehtasit? Ja meillä kun on ollut e-pillerit jo ikuisuuden herranen aika! Muista huolehtia parisuhteestasi nainen. Älä mene aviovuoteeseen pyjamassa, sillä miehesi ei ansaitse sitä. Ole seireeni ja syöjätär ja pikkutyttö ja mikä-vaan. Älä unohda sheivata! Muista harrastaa, huolehdi kunnostasi, tutki rintasi, liiku, rasvaa ja kuori ja pese ja usein ja tarpeeksi. Lakkaa kynnet. Muista juurikasvu! Meikkaa äläkä ikinä unohda pestä meikkejä illalla. Käy värianalyysissa. Lue kehittävää kirjallisuutta ja tilaa Avotakka. Nainen, sinä voit olla mitä vaan!! Mieti, Angelina Joliella on lauma mukuloita, eikä hän ole läski ja kulahtanut. Miksi sinä olisit?! Tee joulukortit itse. Ja lahjat. Ja koristeet. Säilö marjat. Muista kaikkien synttärit ja nimpparit ja valmistujaiset ja rippijuhlat ja vuosipäivät. Nainen. Muista että markkina-arvosi romahtaa samaan tahtiin kun tissisi alkavat roikkua. Heitä on tuolla pilvin pimein, nuorempia ja kauniimpia ja lahjakkaampia. Jonain päivänä sinua ei muista tai tarvitse enää kukaan. Lepää silloin nainen :-D! Vanhainkodissa on sinua varten 0,5 hoitajaa odottamassa. Äitienpäivänä saat ruukkuruusun. Ehkä."

Hui sanon minä!

Syyttä parjattu

Tahdon puhdistaa erään lentävän lauseen maineen. Mitä vikaa on siinä, että "Menee siitä mistä aita on matalin"?

Se on kuulkaa niin, että se on taito sekin, että löytää sen aidan matalimman kohdan! Monesti olen sen todennut. Monesti olen löytänyt ja siitä vaan kipaissyt yli, mutta kyllä on monta hetkeä, kun aita vaan näyttää kohoavan korkealle joka kohdasta.

Ei se lopputulos välttämättä paha ole vaikka hilpaisisi matalasta kohdasta. Ei aina tarvitse olla suo kuokka ja Jussi, jos seläntakana on muhevaa jokirantaa.

Sitä vaan ihmettelen

...joka päivä. Että ompas onnellista. Iloa ja kasvua kaikkialla.
Ei vois ihanempaa olla.

"Kell´ onni on, se onnen kätkeköön"
No höpsis! Kell´onni on se onneaan jakakoon.
Toivottavasti saatte sinne asti henkäyksen!

Silmänkirveltäjä

Jos suakin sieppaa se neonkeltanen wettex -rätti siä keittiön hanassa keikkumassa, niin mee suoraa päätä askartelukauppaan ja osta siältä nippu valkosia tiskirättejä. Ne on tarkoitettu niille, jotka tahtoo tiskirättiinsä jotain vekkulia, voivat painaa siihen vaikka perunalla, mut älä sää mitään paina, jos valkoisen haluat. Kallishan se nippu on, mutta voihan ne rätit käyttää moneen kertaan ku heittää valkopyykin sekaan. Ja kai ne valkastakin voi, jos ei millään raaski luopua.

No ni. Ja sit aurinkoon.

Mistä on mummojen jalat tehty?

.

[Tähän saat kuvitella kuvan, sillä
en kehtaa kuvata mummojen jalkoja]



Koke kesän he kulkevat "keveissä kangashousuissaan" oli miten kuuma tahansa. Sitten kun saadaan mittari miinukselle he kiskovat päälleen hameen ja  hiipivät ohuissa sukkahousuissaan nastat jalan alla kinoksien keskellä! Mahtaako niissä olla tuntoa ollenkaan?

Aukeneeko tämä minulle sitten kun olen mummo?

Takinkääntö Guggenheim -museolle

* * *

Pakko myöntää, että alkaa mennä maku.

Jos pelkästä nimestä joutuu pulittamaan 24 miljoonaa, herää kysymys paljonko taidetta tai montaa muuta retuperällä olevaa asiaa voitaisiin avittaa sillä rahalla. Ystäväni sanoin: "Kyllä minäkin haluan tänne Guggenheimin, vaikka meillä on noin 80 museoa. Sen rahoitukseen vaan tarvitaan tulevina vuosina aluksi noin 200 miljoonaa, lisäksi 8 miljoonan lainanhoitokulut, ja noin 4 miljoonaa kasvaisivat kaupunginmuseon menot vuodessa. Kaupungin tulevien vuosien talousarviossa ei ole eurokaan lisää terveys- ja sosiaalitoimeen, eikä opetukseen ja koulutukseen"

Toiseksi: Taide ei ole ikinä ollut pytingeistä kiinni. Jos ne nykyiset 80 ei riitä tarjoamaan sopivaa seinätilaa esitella thaitheilua, niin paraikaa meillä seisoo täällä jos jonkinlaista rouheeta tehdashallia tyhjillään nytkin. Ja ne kävijäluvut, mistä hatusta ne on heitetty ylikaksinkertaiseksi esim kiasmankävijämääriin. Melkoisen optimistista. Sanon siis EI välineurheilulle!

Kolmanneksi heitto: Pitääkö kaiken olla aina Helsingissä. Ettei yksikään turisti parka eksyisi susirajan taakse? Tuo Skattan alue asettaa melko tiukat arkkitehtuuriset rajoitteensa museolle, jonka pitäisi saada irroitella muodoillaan! Miten olisi Tampereen Hatanpään komeat rantamaisemat?

Ja viimeiseksi: Täytyykö meidän koittaa ostaa jotain jo käytettyä ja valmiiksi pureskeltua ideaa apinoiden itsemme parrasvaloihin. Sen sijaan että meillä koitetaan täälä huutaa, että huomatkaa nyt meidät, mainitkaa ulkomaalaisissa lehdissänne, laittakaa kartalle, kun meilläkin on tämä suurenmaailman monumentti, tehtäisiinkin jotain ihan omaa?

Kikkelisguggelis, sano nyssäkin jotain!

* * *

Hellyyttävät kuvat menneen kesän sunnuntaikävelyltä. Ostimme kaksi piirustusta pieniltä taiteilijoilta. Tässä oli tekemisen meininkiä. Afrikka saa ehkä vielä odottaa?

Itku pitkästä ilosta

Olet hoitanut lasta yöt yksin viikko kaudet, ja tehnyt heti yön jatkoksi (olipa se sitten ollut millainen hyvänsä) ”päivävuoron” siitä lähtien kun miehen isyysloma loppui. Olet ollut valmiustilassa vähintään 20 tuntia vuorokaudessa valmiina hyökkäämään vaunulle, kun ääni parahtaa, ruokkimaan, pesemään, kantamaan ja lohduttamaan. Huolimatta siitä jomottaako tänään haavaa vai päätäsi. Olet kulkenut kaalinlehdet rintaliiveistä lepattaen, edestä pikkuhousunpitsit irti leikattuna (kun se haava on niin arka). Olet tuudittanut, työntänyt rintaa ensin toisessa kulmassa ja sitten toisessa, josko olisi nyt parempi? Selvinnyt Miehen työmatkoistakin. Koittanut olisiko vauvasta kölliminen peitolla lattialla nyt se hyvä juttu, vai viihtyisitkö paremmin sitterissä, kun pesen nämä perunat illaksi. Toisina huonoina päivinä, kun on satanut koko päivän, olet työntänyt vaunuja sateessa, koska se on viimeinen keino saada yliväsyneeksi päässyt pikkuinen nukkumaan. Ei ihme, että haiset hielle ja happamalle maidolle koko päivän ja odotat kuin palkkapaivää sitä hetkeä, kun avain kääntyy lukossa ja pääset suihkuun. Mutta huomaatkin, että jotta huominen sujuisi olisikin hyvä VIELÄ tehdä jotain, esimerkiksi käydä vauvasi vaatteet läpi, laittaa ne yhtäkkiä pieneksi jääneet 50-centtiset pois ja nostella 56 ja 60 centtisiä tilalle. Ja niinpä suuntaat varastoon, unohtaen, että kello on seitsemän illalla ja olet yhä syönyt vain aamupalan (seisaaltasi lapsi toisessa kädessä).


Niinpä tulee se päivä, tarkemmin sanottuna yö, kun heräät ja muistat heti ensimmäisenä, että itkuhälytin on hukkunut. (Olet todennäköisesti seköpäisyyksissäsi laittanut sen pakastimeen tai jotain.) Että olet koko edellisillan etsinyt sitä pientä värkkiä, vapahtajaa, joka antaa sinulle sen ajan, jonka tarvitset pitääksesi pahimman kaaoksen loitolla, saadaksesi hampaasi pestyä tai tehtyä voileivät kädenulottuville seuraavaa imetystä varten. Niinpä aasin selkä taittuu ja viikkoja kerääntynyt itku purkautuu.

Takaraivossasi tuuttaa, että olet kohtuuton. ET SAA, et saa itkeä, kun vauvallasi on kaikki hyvin, kun se on terve, ja ihana, eikä juuri itkekään kun ei ole tullut sitä koliikkimörköäkään, kun sinulla on joku joka ylipäätään tulee illalla kotiin ja päästää sinut vessaan kakkoselle ilman, että jätät oven auki (mihin näkee suoraan ulko-ovelta). Et siis saa itkeä, mutta ajatus siitä saa itkun vain yltymään. Kaikki on vielä uutta sinulle ja tahdot nyt hetken olla se joka tyynnytetään, jonka hätään vastataan huolimatta siitä onko se kohtuuton, joka otetaan syliin ja sanotaan, että hitot siitä hälyttimestä, ostetaan huomenna uusi. Eikä sinun tarvitsisi sanoa mitään, eikä puolustella sitä, että olet nyt voimaton, kohtuutonkin, eikä hetkeen vastata mihinkään, ei tietää mitään. Saisit vaan kerätä itsesi, ja sitten huomenna, huomenna jaksat taas vaihtaa puklusta kostunutta paitaa, pukea tumppua huitovaan käteen ja muistaisit antaa D-vitamiinitipat. Ja nauttisit siitä.

Ja koska istuit tässä kirjoittamassa tätä, hampaasi ovat nyt pesemättä ja voileipäsi tekemättä ja nyt se lapsi herää. Ja silmäsi kostuu liikutuksesta, kun pieni ääni huutelee sinua. Ja menet antamaan yliannostuksen pusuja pehmeille poskille, hei hei, etkä saa kuvaa postaukseesi...ja se on luultavasti kirjoitusvirheitä täynnä...

Suuria ajatuksia? No ei!

Aika nopeasti kävi selväksi, että imetys antaa RUNSAASTI aikaa ajatella. Varsinkin yöaikaan, kun siinä vaan pötkötellään kaikki rinnakkain ja maailma on hiljainen.

En ole vielä keksinyt ratkaisua ilmastonmuutokseen enkä laatinut toimivaa Suomen valtion velanmaksuohjelmaa. Sen sijaan ajatukseni palaavat kertatoisensa jälkeen ihmettelemään vanhempien ja etenkin naisten sitkeyttä kautta aikojen ja sitä miten ennenaikaan on KUKAAN on ylipäätään selvinnyt raskaus ja imetysajasta hengissä. Puhumattakaan siskoista maailmalla alkeellisissa olosuhteissa tänäkin päivänä.

Miten selvisi eskimoäiti synnytyksestä peppu paljaana koleassa iglussaan? Entä pienokainen, joka veti ensihenkosensa kylmää ilmaa. (Tiesittekö, että nälkävuosina vain poikalapset säästettiin, tyttövauva laitettiin iglun oviaukolle nukkumaan pois, kun ruoka oli kortilla muutenkin.)

Miten savupirtin väsynyt monipäisen perheen äiti sai pidettyä rintansa kuivana ja lämpimänä, ei ollut imetysliiviä vissiin ja esiin oli kaivettava koko rinta aamun kylmyydessä. Entäpä ne vauvan vaipat, missä ne kuivaksi saatiin. Ja kaikki pulautuksista kosteat vaatteet, joita ei montaa paria ollut.

Äidit sodissa, äidit vailla ihmisoikeuksia, äidit ilman terveydenhoitoa, Ympärileikatut äidit komplikaatioineen...

Entäpä se nuori kerjäläisäiti Goalla, joka kulki lastaan rinnalla roikottaen kerjäten turisteilta rahaa kuumalla hiekkarannalla. Mahtoi hänen hartioitaan särkeä? Mikä suojasi sen pienen ihoa paahteelta ja hautumiselta, missä se lapsi pestiin ja hoidettiin? Mahtoiko sorjalla äidillä maito riitää?

Olen kastellut tyynyliinan kulman pelkästä liikutuksesta, kun olen ajatellut, että minulla on maidonkerääjät, rintakumit ja lasituttipullot ja rintapumput, jotka kaikki desinfioin puhtaassa kattilassa. Maidot saan jääkaappiin tai pakkaseen säilymään ja jos oma maitoni ei riitä, voin ostaa äidinmaitoa tai korviketta. Lapseni saa aina kuivaa päälleen ja likaiset sen kun pyöräyttää pesukoneessa!

Nytkin kun Pikkiriikkinen kuitenkin nappasi sen flunssamme, saan ohjeita neuvolasta ja jopa netistä. Voin lähettää Isän apteekkiin ostamaan suolavettä ja nenäpumppua. Ja jos pahaksi yltyy pääsemme lääkäriin. (Niin siinä kävi, että krohina alkoi viime yönä, toistaiseksi vielä imee hyvin, ei siis ihan tukossa ole kaikki röörit.)

Mutta juu, hiljaiseksi pistää, kun miettii missä olosuhteissa elämä voi saada alkunsa. Miten paljon yritystä vanhemmilla on huonoissa olosuhteissa ja sitten vielä nekin pienokaiset, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta ole kykeneviä kantamaan vastuutaan, vaikka ulkoiset edellytykset olisikin ok.

Sellaisia minä olen miettinyt kun silitän pientä silkkistä tukkaa aamuyöllä.

Aamun ajatus

Olen aina ihmetellyt, miksi vauvoille ja lapsille neulotaan kaikki. Siis ihan kaikki, niin kuin nyt vaikka lappuhaalaritkin. Oletteko nähneet aikuisilla kudottuja lappuhaalareita? En minäkään. Mutta olishan se vänkää nähdä Fredalla ihmisiä kiiruhtamassa töihin kokovartaloneuleasuissa. Ehkä Diesel vielä keksii sen ja siitä tulee hitti. Ne päällä on kyllä hikistä bailata Lostarin alakerrassa. Mut mitä sitä nyt jotkut ei tekis, jos sesonki niin sanelee.

Eihän siinä mitään pahaan ole, että lapsille neulotaan. Kunhan tässä vaan kiukuttelen, koska se neulominen ei ole mun juttu ja se "kaiken neulominen" näyttää sulkevan pois sen, että käsityölehdissä olisi lapsille ompeluohjeita ja kaavoja. Jos jonkin onnistuu löytämään, se on tuore kuin suoraan viime vuosituhannen mallistosta repäisty. Yäk, yäk, yäk. Tai sitten kolmannetkymmenennet ohjeet kastemekkoon.  Senkin voi tietty neuloa. Ja alle voi neuloa pitkätkalsarit, että varmasti tarkenee, kun pappi kylmää vettä viuhtoo.

Tälläisia simppeleitä kangasmekkoja trikooresoorilla pyöräyttelin nyt kuitenkin ilman kaavaa. Yhden itselle, jossa masulle joustava resori ja kaksi pikkuruista tyttärelle. Toinen hamekankaani lopusta toinen vanhasta turkoosista puserosta. Olkaimilla vai ilman, sitä tässä pohdin.

Resepti kouraan -lääkärille hyvä mieli?

Luin Uusimustan artikkelin antibiooteista. Riemuitsen siitä, että vähitellen Herran Pelko on vähentynyt maassamme sen verran, että lääkäreiden toimiakin aletaan kyseenalaistaa. Tavallinen tallaajakin uskaltaa jättää reseptit hakematta tehokkaista "vain otettu lääke auttaa" -kampanjoista huolimatta.

Mikä meitä sitten lääkäriin ajaa, vaikka usein jo etukäteen tietää, että mitään apua sieltä ei vaikkapa juuri flunssaan saa? Monen on varmaan mentävä työnantajan puolesta melkein samantien kun poissaolo rapsahtaa. Mahtaa olla melkoinen lasku sekin vuosittain, puhumattakaan siitä, että se kuumeinen ihminen lähtee sinne lääkäriasemalle (levittämään pöpöjään) sen sijaan, että lepäisi kotona.

Jos olisin säästänyt kaikki lääkärien turhaan määräämät reseptit, minulla taitaisi olla kokonainen mappi täynnä käyttämättömiä reseptejä, joita en ole edes harkinnut hakevani sattikka syönyt. Mukana on maallikonkin silmin suorastaan haitallisia määräyksiä. Esimerkiksi erään lääkärin limakalvolle määräämä voide, jonka tuoteseloteesta luin onneksi jo apteekissa (niinkuin aina luen) että "huuhdeltava runsaalla vedellä, jos voidetta joutuu limakalvolle"!

Mutta takaisin niihin antibiootteihin, onnellisuuspillereihin ja hormoneihin, jotka päätyvät ihmisten suihin...pissaan...vesistöön...kalaan...sinuun ja minuun. Tuntuu, että päivittäiseltä annokselta ei voi enää välttyä!

Usein myös tuntuu, että lähden lääkäristä resepti kourassa vain varmuuden vuoksi, rauhoittaakseni lääkärin tai täyttääkseni jonkin velvollisuuden. Niinkun ketä kohtaan?

Minusta on tullut vähemmän kiltti: Olen usein kysynyt lääkäriltä kiusallisia kysymyksiä, kuten miksi hän määrää virustartuntaan antibioottia? (On tullut pitkiä hiljaisia hetkiä.)

Olkaa tuhmia tekin! Voi esim. kysyä joka kerta, montako päivää voi seurata tilannetta, ennenkuin alkaa harkita antibiootin syömistä tai sen syöttämistä lapselleen. Huomauttaa lääkärille, jos tämä määrää lääkityksen kysymättä, mitä lääkityksiä sinulla jo kenties on, tutkimatta niiden rinnakkaisvaikutuksia.

Voi myös ihmetellä ääneen, riittääkö tuntemattoman ihmisen kymmenen minutin pika-analyysi siihen, että lohdullista olkapäätä kaipaava ihminen lähtee masennuslääkeresepti kourassa takaisin yksiöönsä. Ja turhauttavaahan se on, mutta myös voi kysyä kerta toisensa jälkeen muista vaihtoehdoista, kun lääkäri tahtoo hoitaa ehkäisynne Sinulle sopimattomalla tavalla. On se nyt meinaan kumma, että esim. pessaari täytyy tilata Ruotsista, ja mikä hassuinta, eihän sitä voi tilata ellei tiedä kokoaan. No missäs sovitat?

Eikös se olisi kokonaisuudelle parempi, että jokainen meistä olisi tarkkana ja kriittisenä siellä lääkärissä? Ehkä jäisi vain tulevaisuuden kaupunkilegendaksi, että ennen vanhaan, 2000-luvun alussa, kalat alkoivat muuttaa sukupuoltaan, maitoa laimennettiin lääkekertymiä peitellen ja niin miehet kuin naisetkin saivat osansa mm. masennuslääkkeistä ja naishormoneista ihan vaan juomalla vesijohtovettä tai syömällä lihaa...

Toissa vuoden satoa. Jokseenkin puhdasta luulisin. Mikäli edellinen tontinhaltija ei ole pahasti myrkyttänyt maaperää...
Kuvat: Sari Tammikari

Mitä helvettiä

Kuvat eivät varsinaisesti liity juttuun. Esimakua Turusta. Tykkäsin.









Kerroin miten tulin raput alas pari viikkoa sitten ja että ei tainnut käydä kuinkaan. No kävi sittenkin.

Viikon kuluttua siitä olkanivel alkoi särkeä ja kipeytyä. Flunssa antoi lisäpuhtia tulehdukselle. Nyt koko kättä jomottaa tauotta. Eilen lääkäri lähetti olkapäihin erikoistuneelle ortopedille, sinne pääsen torstaina. Siihen asti määräsi käden lepoon ja reseptin kanssa kotiin. Panadolia jossa jotain. Koitin sanoa, että Panadol ei minuun tehoa. Lääkäri sanoi, että tällä kyllä lähtee kipu. Koitin vielä inttää, että sen vaurion laadun selviäminen ja TULEHDUKSEN lähteminen olisi se tärkee juttu, että kyllähän nyt tilapäistä kipua kestän.

Apteekissa minulle selvisi mitä tuo niin tehokas aine oli. Morfiinijohdannainen kodeiini. Menee yhtä lailla sikiöön ja aiheuttaa riippuvuutta molemmille, sanoi farmaseutti. (Mutta tulehdukseen hyödytön.) Määrätään kyllä kuulemma silti raskausaikana. Meinasin lentää pyllylleni. Reseptit jäi käyttämättä.

Huoli on suuri, että käsi varmasti tulee kuntoon, ennen lapsen syntymää. Milläs muuten kanniskelen? Mutta ettäkö oikein lääkärin määräyksellä huumattataan samaan aikaan kun minä koitan täälä neuvolan ohjeiden mukaan huolella huuhdella salaatinlehtiä ja vältellä tuorejuustoa! Itkettää jo pelkkä ajatuskin.

Tässä tätä käytännön kulttuuria, Ihanasta Turun reissusta sitten myöhemmin.
Ja nyt käsi takaisin lepoon.