Tämmösen pykäs

Mies teki ite taidetta pihaan. Halkopino piti siirtää kunnostettavan katoksen alta pois työn ajaksi ja kierrettiin siinä pihaa ja ihmeteltiin, missä se saisi olla rauhassa eikä jättäisi nurmeen ikävää jälkeä. Kun tulin vaunulenkiltä oli talo rakentumassa kahden rungon väliin.

Uusin tulokas

Vaikka puutarhassa leviävät kasvit kuin vihreä kylpyvaahto, on joitakin täsmähankintoja joka kesä tehtävä. Tässä uusin tulokas: Herkkä syksyn kukkija. Anemone Hupehensis. Pallosyysvuokko. Varjon asukki.

Pallosyysvuokko kukkii ihan mahdottoman myöhään, nyt parhaillaan, tälläiseksi hentoiseksi neitokaiseksi. Ja voi kukkia kuulemma vielä lokakuussakin. Ostin kolme taimea. Saa nähdä innostuuko leviämään.

Elokuun alun kukkijoita on vielä hakusessa. Meillä on siinä kohtaa lähes tyhjiö kukkaloistossa. Ja mikä harmillisinta, juuri silloin meillä on vuosittain isot puutarhajuhlat!

Kierros etupihalla

Kaiken kyykkimisen ja rutinan jälkeen, voi miten suloiselta tuntuukaan että liuskekivet ovat nyt paikoillaan ja ensi kesänä saa vain istuttaa kasvillisuutta ja asetella kiviä "fenshui asemiinsa"! Iltaisin kun lapset on saatu nukkumaan hiivin etupihalle kuljeskelemaan ja nautttimaan näkymästä.

Saanen kierrättää teitäkin vähän etupihallamme! Kivien välistä irtoaa vielä kivituhkaa kiviä tuhrimaan, mutta ummistakaatte siltä silmänne!

Hullaannuin vähän kuvatessani enkä malttanut karsia kuvia. 

Tässä vielä kuvia ongelmakohdasta, joka vaatii vähän kasvillisuutta 

ja aikaa kätkekseen kaivojen kannet.

Puutarhakesä/ Patio ja postilaatikko

Vihdoin päästiin tekemään patiota. Sama rulianssi samat pohjatyöt. Mies kiitteli, että hyvä oivallus, että keksin, että etupihalle tehdään keinun paikka. Tuntui mukavalle. Kiitosta ei koskaan liikaa.

Minä sain siinä ohessa (oheisprokkishan pitää aina olla!) häälahjaksi saamamme komean postilaatikon asennetuksi arvoiselleen paikalle ja vanha muovinen jouti lasten leikkeihin. Olin tyytyväinen keksittyäni upottaa se muuriin.

Puutarhakesä/ Kivipolku

Kuten aikaisemmin kirjoitin, koko touhu alkoi sadevesikanavista. Ne valettiin itse suoraan maahan tarkoitusta varten muotoiltuun uraan. Itse kourun aikaansaaminen tuotti päänvaivaa, mutta sitten keksin käyttää sellaisia kaksimetrisiä kellukepötköjä, joita lapset käyttävät uimaleikeissään. Mies kääri ne elmukelmuun ja ne upotettiin aina kahden metrin pätkissä märkään sementtiin. Avot!

Etupiha on ollut riesa siitä asti kun muutimme tänne kahdeksan vuotta sitten. Se on kaivettu moneen kertaan syystä jos toisestakin ja yhtä monta kertaa olen siihen istuttanut nurmikonsiemenen. Mutta ei. Varjoisa pihan puoli, kova kulutus ja tiiviiksi tamppaantunut maa ovat tuhoontuomittu nurmikonpohja. Niinpä nurmikko saa nyt olla ja kokeillaan muita ratkaisuja!

Kun vesikanava oli valmis ja vesi juoksi iloisesti räystästynnyriltä uuteen kaivoon, (mikä ilo tyttärelle!)  lähetettiin vain toive universumiin, ettei talven routa tulevina vuosina murtaisi betonista kourua.

Homma jatkui: Mies teki pohjatyöt. Tasoitti maan patiota ja polkua varten. Onnistui säästämään 

kasvillisuuden (!!), jonka sittemmin rajasin mukulakivin. Minä leikkelin pohjakankaan paikoilleen ja piirsin polun linjat. Hän kantoi tonnikaupalla sitä pohjustushiekkaa 5 cm kerrokseksi. 

Sitten kiveämään. Polku eteni hitaasti. Aluksi käännettiin yhdessä joka kivi monta kertaa. Etsittiin täydellisiä muotoja.  Pelättiin, että ei tule valmista tänä kesänä tällä vauhdilla. oli näet muutama muukin homman poikanen ohessa kesken. 

Oli arvioitu, että homma olis kahdessa viikossa valmis.  Ehkä joskus ennemuinoin ilman lapsia, mutta nyt...hohhoijaa. Minä kävin lastenhoidon lomassa seisomassa vieressä. Ja ryntäsin apajalle heti kun edes pienempi torkkui. Tein aina sen aikaa kun hän viihtyi sitterissä vieressä hyörintäämme katsellen. Ja tietysti juoksin esikoisen tarpeiden perässä. Podin kateutta, kun mies sai keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. 

Välillä koitin asetella päivisin Miehelle iltaa varten kivet valmiiksi sen kuin vaan junttasi töistä tullessaan syvälle asennushiekkaan, Kohtalaisen kokoisia onnistuin liikuttelemaan, mutta  Mutta 80 centtiä leveät kivet painoivat niin paljon, etten saanut niitä liikahtamaankaan. Välillä piti siis pyytää Mies laittamaan tasapainon vuoksia isoja väliin. 

Voi miten silmää hiveli, kun se polku tuli valmiiksi!  metria 80 centtiä leveää vesikourun reunustamaa  kivipolkua! Vielä tarvitaan vähän mielikuvitusta näkymästä nauttiakseen, sillä ympäristö on vielä pelkkää hiekkakasaa ja multaa. 

Puutarhakesä 2/2014

Sitten vasta alkoikin varsinainen kukkaloiston aika kun rhodot pääsivät vauhtiin!

Vaikka kaikenaikaa piti kamppailla kilpajuoksussa ajan kanssa remonttihommisssa ja oma kuntokin oli vielä jokseenkin vajavainen niin puutarhaan oli kyykistyttävä aina kun ilkesi. 

Raivasin osan maa-artisokasta pois, levitin juurikankaan ja istutin uudet mustikkapensaan taimet  happamaan havumultaan. Ympäröin taimen vanhoilla pihatiilillä minimoidakseni rikkaruohon kasvun pensaan juurella.

Jättilaukat ovat suosikkini: ne nousevat joka vuosi uskollisina saniaisten alta ja myyrät jättävät ne rauhaan toisin kuin liljat ja tulppaanit joiden menekki on valtava!

En ole vielä onnistunut kuvaamaan sen hetken maagisuutta, kun seison 

yksin illalla keittiön ikkunassa katsomassa harmaahärkin loistetta.

Toinen välipalaprojekti, jonka ehti toteuttaa vauvan päikkäreiden aikaan, oli pienen keittiöpuutarhani tiilirajaus. Kankesin pystyynasetellut liuskekivet pois ja korvasin samoilla naapurista noudetuilla hukkatiilillä.

Kesähuoneemme peittyi villiviiniin niin nopeaan tahtiin, että vaikka kehdesti sen karsin olimme koko kesän silti poiilomajamme suojassa. Tähän kannoin usein keinutuolin ja istuin oviaukolla imettämässä ja ihailemassa puutarhaa...miettimässä mihin lapioni seuraavaksi isken!

Punkit olivat riesanamme koko alkukesän, ja siksi tällläiset nurmellaköllöttelyt ovat jääneet vähemmälle. Jokailtainen punkkitarkastus ei olekaan ollut lainkaan turha, silti karseet punkkidokumentit katsottuani mietin, miten ihmeessä borrelioosilta vältytään, kun tänäkin kesänä löysin itsestäni kolme punkkia! Onneksi lapset ovat tainneet puremilta säästyä. (Eniten hirvittää se nymfi-muoto, jota tuskin edes paljaalla silmällä havaitsee.)