Minä ja spray

Kulahtanut keittiömme, jonka pöytätasot vaihdettiin 
sisään muuttaessa ja jonka kaapistot on jo kerran maalattu ensiapuna.

Se alkoi siitä kun spraymaalasin isältä saamani puu(jälkitelmä?)pintaisen television.
Sitten ruman polkupyörän.

Sen jälkeen minä ja spray ollaankin oltu erottamattomat. Pöydänjalkoja, keittiön kaappeja, koriste-esineitä, paikkamaalausta, pinnasänky jne...

Minulla on aina varastossa mustaa ja valkoista sprayta sekä mattana että kiiltävänä. Niin ja tummanruskeeta johtuen siitä, että talon ulkopuolen korosteväri on tummanruskea ja jotain pitää aina fiksata sieltä täältä!

Miehen mielestä suhteeni spraymaaliin on vitsi. Ylipäätään hän ihmettelee joskus, voisimmeko joskus hankkia jotain, jota ei tarvitsisi tuunata, korjata, parannella tai jollain tapaa sopeuttaa juuri meidän tarpeisiimme. Jotain jonka voisi vain kantaa sisään paikalleen. Tömps!

* * *

Tässä viimeisin prayaus: kuhmurainen ikäloppu astianpesukoneemme ei tullut enään hankaamalla valkoiseksi. Ja eri sävyä valkoinenkin se oli kuin kaapistot. (Nekin nuhjuiset ja jo kertaalleen spraymaalatut kahdeksan vuotta sitten) Sprayasin koneen yläpaneelin ja kiinnitin sen alle liitutaulukontaktimuovin. Tällä mennään keittiöremonttiin asti. Siellä se häämöttää horisontista, kunhan edellisistä rempoista ensin vähän toivutaan.

Iisakin kirkkoni

Pinnasänky on maalattu. Miestä lainaten, tämä oli projekteistani typerin. Ei sinänsä, mutta malttamattomuuksissani, rupesin malaamaan sitä betoluxilla. Kas, kun oli aikaa maalata, ja huonekalumaali oli päässyt loppumaan. Kyllähän minä tiedon tasolla tajuan, MIKSI on eriksen huonekalumaali ja lattiamaali. No nyt olen myös sisäistänyt sen rankimman kautta.

Siitä tuli ihan hirveä duuni! Maalasin sitä etupihalla, takapihalla, aamun kirkkaassa valossa ja iltahämärissä, päiväunien aikaan, arkena ja sunnuntaina jne. Ja hion, hioin, hion... Sitten pyysin apua Mies-paralta, joka oli jo alun alkaenkin sanonut, että siihen hän ei koske. No heltyi.

Ja kun sekään ei ihan riittänyt, niin lopuksi hain kolme purkkia sprayta ja taas hioin ja maalasin.

Se on valmis nyt. Enään pehmikkeet. Eilen jo koitettiin siinä nukkumista, mutta hyörivä lapsi vähän koloi itseään, kun oli vain ne ensisängynpehmikkeet. Sain siirretyksi sinne vasta nukkuvana. Mutta kaunis se on!

Katselukirja trikoosta

Sain valmiiksi jämätrikoista ompelemani katselu- ja tunnustelukirjan lapselle. Siinä on pohjina vanhoja T-paitojani ja kuviot ovat nekin jotain jämiä mitä olen säilönyt. Käsin kirjoen, koneella tikaten. Päällikeaplikointia ja sitä toista, mikäs sen nimi myt sitten olikin. Vahvikekankaatkin tulivat tutuksi. Ilman niitä trikoon tikkaaminen onkin mahdotonta.

Tein taskuja, joihin voi pujottaa taitteeseen nauhalla kiinnitettyjä hahmoja. Toinen on pieni maatuska, jolla on lapsen omat kasvot painettuna valokuvasta kankaalle. Toinen on tipunen, jota varten on pesäkin. Pupusen turkki on pehmoinen ja karvainen. Lohikäärmeestä kuuluu rapinaa jne. Näin jälkeenpäin ajatellen, vähän pienempi sivukoko olisi ollut helpompi lapsen käännellä.

Ehkä me käännellään yhdessä, ja keksitään myöhemmin eri sivuille laulut tai tarinatkin.

Keramiikkaa - Kesätauko

Nyt se kesä tulee, sen tuntee jossain sellaisessa paikassa, missä on arkistoituneena tuoksuja, keväisiä ihastumisia, auringon tuoksua iholla, polkevien jalkojen keveyttä. Sinkkukautensa katuihinkin luo pidemmän katseen ja antaa ajan kullata ne vuodet, kun kesäöinä käveli aamuyöstä pitkää siltaa kotia kohti.

Tuntuu käsittämättömältä onnelta, että saa lapsen kanssa möyhiä puutarhassa monta pitkää kuukautta. Ja että Mieskin on kunnon lomalla. Kuusi viikkoa hälläkin!

Ei malta pukea tarpeeksi ja palelee sitten julmassa merituulessa.

Pihatöihinkin piipahdin viikonloppuna. Ai että teki hyvää, siinä unohtui ihan kipeä selkäkin.

* * *

Keramiikkatunnitkin loppui ja syksyllä sitten taas. Tämä kulho sai muotonsa varjoliljan siemenkodasta. Tänään koitetaan hakea vielä viimeiset työt opistolta pois, kun ei sille viimeiselle tunnille milläään päästy.



Elämä jatkuu

Paras tapa päästä päiväjärjestykseen, on laatia työlista
ja tehdä sit aamusta iltaan jotain kuin pieni eläin.

Viimeistelin pari kesken jäänyttä työtä. Tähän torkkupeittoon sain vihdoin kiinnitetyksi flanellisen vuorin. Lapsen silmille valahtavaan myssyyn keraaminen nappi, kunnes pää vähän kasvaa. Ja parilla pistolla kukkia lapsen neuleasuun inspiroituneena kukka-asetelmasta, jonka ystävä teki muistoksi koirasta.

Ehkä blogikin taas aktivoituu.


* * *
Pentukuvat kymmenen vuoden takaa. Toisessa hän on juuri vihaisena siitä, että hänet on pesty juossut Fatboyn säkkituoliin pissaamaan. Sittemmin hän alkoi kyllä tykkäämään suihkusta.

Sitä viimeistelyä

On muuten ollut valtava tahdonvoiman koetuskivi pysyä uudenvuoden lupauksessa. Että mitään uutta projektia ei saa nyt aloittaa, ennenkuin vanhoja on viimeistelty ja saatu loppuun.

En ole voinut lukea edes alan kirjallisuutta saati lehtiä, ettei vaan ala ideat pulputa vastustamattomasti. Ainakin kaksi ideaa polttelee kovasti: toinen on taas virkkueläin ja toinen on eräänlainen lelupussi olkkariin. Saisi nekin pois jaloista pyöriskelemästä. Lelut. NE eivät tule lähivuosina vähenemään...

Mutta USEITA on kyllä jo saatettu loppuun. Tässä syntyy useista pienistä matoista yhteenommeltuna iso matto eteiseen.

Ehkä kohta armahdan itseäni!

Kolme on paljon

Katson ilolla eteen ja taakse. Kiitos vanha vuosi, tervetuloa uusi vuosi. Piruuttani nostin riimunkin, vaan tinat jäi valamatta tänäkin vuonna.

Yltiöpositiivisuuden puuskassa tein kolme lupausta tänä vuonna.
Yhtä niistä kainostelen paljastaa, mutta kaksi saatte tietää:

Aion raivata tilaa uudelle. Sekä sieluni että maallisen tomumajani asuntoon:

Aion viimeistellä ja saattaa loppuu mahdollisimman monta keskeneräistä projektia. Vapauttaa energiaa uuteen. Aion käydä kaappini läpi ja tehdä tilaa, en uudelle tavaralle vaan uusille ajatuksille.

* * *

Ensimmäinen loppuunsaatettu työ: Paksu lämmin putkilo tuuleen ja tuiskuun. Kaulaa vasten pehmeä harmaansininen puuvillatrikoo. Purettu ja kudottu. Malli omasta päästä. Aloitettu vuonna 2010. Loppuunsaatettu yön hiljaisuudessa 01.30.

Tästä hyvillä mielin syntyi lupaus mahdollisimman monen projektin loppuunviemisestä!

Haalarilaahustus

Satakahdeksankymmentäseitsemän senttinen isäni osti kaksi kymmentä vuotta sitten hintsusti liian pienen pilkkihaalarin. Hän antoi sen Miehelle muutama vuosi sitten, mutta se oli hartioista pieni. Kun se siinä roikkui eteisessä, niin minä vetäsin sen jokin sysimusta talvi ilta päälleni koiran ulkoilutukseen lähtiessäni. Käärin puntteja ja hihoja 10 centtiä. Laahustin siinä suloisessa lämmössä läpi tuulen ja tuiskun monta iltalenkkiä sinä talvena. Sanomattakin selvää, että naapurit eivät tunnistaneet...tai eivät ainakaan moikanneet. Mikä on tietysti kaksi eri asiaa.

Kaivoin sen äsken ullakolta esiin ja siksakkasin vihdoin puntit ja hihat sopiviksi. Leveähän se on, olen kuin giganttivauva sen sisällä. Mutta siihen aion tänä talvena hypätä kun itkuhälytin pärähtää tai kun on mentävä iltalenkille, vaikka räntää tulisi vaakatasossa.

* * *

PS. Mies oli unohtanut kertoa, ettei hän lähdekään  Etelä-Afrikkaan, muisti vasta kun pyysin tuomaan erästä paikallista voidetta! Olin hetken niin ärsyyntynyt, (turhaan täälä keräsin henkisiä voimavaroja yh-jaksoon) etten huomannut olla edes helpottunut. Mutta yhtä kaikki, hän on nyt täällä!

PPS. Ostetaan rengaskantoliina kivalla kuosilla! Jos sinulla ylimääräinen ota yhteyttä.

Pikkujouluaika

Kahdesta puolentoista euron hyasintista saa näyttävän asetelman, jos viitsii vähän penkoa kaappeja ja kuopsuttaa sammalta.

En muista mistä tämän risunauhan ostin, mutta jos sellaisen löydät, on se monivuotinen ilo. Liota hetki lämpimässä vedessä ja muotoile aina kunkin maljakon tai kranssin ympärille ja anna kuivua muotoon.

Vähän multaa pohjalle.

Varovasti irroitetut sammalmatot katteeksi. Meiltä löytyy ainakin sammalta ihan omasta nurmikostakin kylliksi! Mutta ei enää tarvittaisikaan, mutta kauniisti jäkälöitynyt oksa tai käpyset ja muut kuivakoristeet, joita ainakin minä olen kuljetellut kotiin ympäri maailmaa pääsevät käyttöön.

Kuivatut mandariinin viipaleet ovat kauniita sekä kuusessa että joulunajan asetelmissa. Ei ole vaikea tehdä!

* * *

Eilen oli "kylän naisten" pikkujoulut. Aloitimme jouluostoksin Kruunukirpun ihanissa tiloissa Mariankatu 12:ssa. En ole pitkään aikaan niin kaunista putiikkia nähnyt. Kruunukirppu yhdistää rennosti uutta ja vanhaa. Etualla on sisustusta, toisaalla leluja  ja soman sokkeloisen tilan takahuoneissa hyväkuntoisia secondhand -lastenvaatteita.  Siitä jatkoimme Arabian rannan K3 -ravintolaan, joka sekin seissyt paikallaan Kotisaarenkadulla vasta puolisentoista kuukautta. Tyylikkäässä, mutta kotoisessa tilassa nautiskelimme tapas -tyyppisen illallisen ja nautimme siitä, että saimme istua rauhassa, keskeytyksettä syödä ja juoda kahvin kuumana! Siinä samalla hoitui naisten kesken hämmästyttävän moni asia. Ehkä maailma on yhä miesten, mutta naiset sitä pyörittävät, kävi mielessä. Rakkaus on suurin energian lähde.

Kalapeitto

Lapsen köllöttelypeitto tuli valmiiksi. Jos joku olisi näyttänyt minulle etukäteen, että tuollainen siitä tulee, olisin sanonut että en jaksa! Minusta on aina ollut rasittava ajatus ommella mitään käsin, mutta tähän tuli suorastaan pakkomielle. Viime kesänä kun en juuri muuta voinut supistelujen takia tehdä, istuin ja pistelin sitä menemään vähän kerrallaan.

Jos peiton unohtaa lattialle hetkeksi ilman lasta, löytää siitä koiran. Mustasukkainen poloinen!

Peitto on tehty vanhoista sammareista ja langanlopuista. Tytön nimen tein ristipistoin vasta muutama viikko sitten. Tökerösti tuhrasin sen kuvista pois Miehen koneelta löytyneellä PaitBrushilla. Haha, en ole koskenut moiseen kökköohjelmaan sitten 90-luvun alun!