tiistai 29. marraskuuta 2011

Vielä ehtii auttaa


Paketoin tänään kaksi aivan erityistä lahjaa...lapsille, joiden kuusenalunen saattaa olla tyhjä.

Pirautin tämän asian vuoksi muutamana päivänä itkun jos toisenkin. Tuntuu niin pahalta, että täälä Suomen lintukodossakin on lapsia, joilta puuttuu hoivaa, huomiota ja turvallisia ihmisiä. Lapsia joita kukaan ei hae jouluksi kotiin. Pieniä ihmistaimia, jotka ovat kenties muuttamassa lastenkodista omilleen. Nuoria, joille joulu saattaa olla taas yksi tuskainen muistutus siitä, miten yksin he ovat.

Tiedän, että siellä lankojen päässä on suurella sydämellä varustettuja ihmisiä ja uskon, että jos vain sinulla on hetki aikaa, niin rahasta auttaminen ei luultavasti ole kiinni...

http://www.valve.fi/joululahjat/
https://www.facebook.com/#!/joululahjakerays

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Filmitähti puuhkassaan







Orava on matkalla ruskeasta hopeaan





Tänä vuonna oravilla on tuuheat hännät. Taitavat tietää korean ulkomuotonsa, kun niin auliisti pihapuissamme poseeraavat. Tämä on ainakin malliainesta, osaa valita taustansakin oikein.

Orava on yksi suosikeistani, enkä voi mitenkään yhtyä Sinkkuelämää -sarjan tuttuun hokemaan, että "orava on vain tuuheahäntäinen rotta", vai miten se meni. Ehkä ne puhuvat niistä paikallisista tikutaku-oravistaan.

Tämä meidän kotoinen orava kuuluu suomalaisuuteen ja lapsuuteen. "makeasti oravainen makaa sammalvuoteessaansa..." ja "Kas kuusen latvassa oksien alla", soi suomalainen lapsuus.

* * *

Isä ja tytär lähtivät heti sängystä ponkaistuaan katsomaan serkku-tytön lätkätreenejä. Jotenkin suloista. Pikkueskimo toppapuvussaan isän kainalossa. Mahtaako päätyä kaukaloon hokkareissa vai kaunokeissa? Minä jäin autuaana kotiin nautiskelemaan hiljaisesta aamusta. Maitokahvi oli loppu. Kaadoin surutta kermaa. Autuasta.

torstai 24. marraskuuta 2011

Nolona


Nousin vartalo kivistäen ja toisessa rinnassa kipeä kohta. Niin kipeä, että sattui kävellä. Tätäkö se väsymys povasi? Hissuttelin aamun hitaasti liikkeelle. Kaatelin mehulaseja, tiputtelin tavaroita mennessäni ja jatkoin tohelointia. Puin lapsen sitten päikkäreille ja lähdin kärrittämään ja koiraa ulkoiluttamaan.

Siinä kävellessäni kyykistyin laittamaan koiran hihnaan ja näen housunpuntistani pilkistävän mustaa kangasta. Sopivasti työmiehiä kävelee vastaan. Koitan vaivihkaa nykäistä alas valahtaneiksi eilisiksi pikkuhousuiksi luulemani kankaan pois puntista. Vaan sepäs ei lähde.

Otan kunnon otteen ja vedän, ja veeeedän ja veeeeeeeeedän...kokonaiset legginssit pois housuistani!! Miten on mahdollista, etten ole tuntenut niitä kiskoessani kohtuullisen kapoisia farkkuja jalkaan? Ja enkö ole katsonut koko päivänä peiliin?

Siinä kaiken kivistyksen keskellä taivun kippuraan nauramaan. Lapsen saaminen todella vetää huomion pois itsestä. Hyvässä ja pahassa.

Tähän ei ole tilannekuvaa valitettavasti,
mutta laitetaan arkistosta syksykuva!

* * *

Lapsonen on ihana. Sain eilen mahtavan videopätkän laululeikeistämme.
Hän on yhtä hykerrystä ja hymyä, kun häntä leikittää. Kamera vaan on niin kummallinen juttu, että usein kun häntä olen koittanut kuvata, hän hiljenee suu tötteröllä tarkastelemaan tuota apparaattia.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Meinas käydä köpösti


Rupesin väsyneenä tekemään lanttulootaa. En ollut ennen tehnyt. Luin ohjeesta, että 4 rkl sinappia enkä epäillyt yhtään. Melkein kimmastuin, kun jääkaapissa ei ollutkaan yhtään sinappia. Vastahan sitä oli montaa plaatua siellä pilaantumassa.

No muistin, että maustekaapissa on sinapinsiemeniä (vuodelta viisi nekin?) Siinä sinapinsiemeniä etsiessä silmäni osui siirappipurkkiin. Kulmat kurtussa mietin, että kas kun ei reseptissä ollut siirappia. Sitähän lykätään joka ruokaan, joka yhtään joululta haiskahtaa. Kaivoin paketin roska-astiasta tarkastaakseni, että eikä todellakaan yhtään siirappia.

Ja kas mokomaa, olihan siinä siirappia, mutta sinapista ei puhuttu sanaakaan...

PS. joskus se on ihan muutamasta kirjaimesta kiinni. Mutta olisiko se nyt voinut ihan kamalalta sinapinkaan kanssa maistua?

tiistai 22. marraskuuta 2011

Joskus hätäinen on hyvä





Hyvää kannattaa odottaa, mutta kun sen näkee on paras toimia heti. Varsinkin jos viimeistä paria viedään!

Matkalla keramiikka harrastukseen näin lempikenkäkauppani näyteikkunassa pilkistävän jotain kauan etsiskelemääni. Ostopäätös syntyi siinä kadulla: jos vain nuo ovat kokoani ja tuntuvat hyvältä jalassa, en paljon hintalappua vilkuile, ajattelin.

Ja ne olivat!! Mikä tuuri, viimeisenä jäljellä koko 38 ja täydellinen istuvuus. -20% tasoitti vähän hintalappua. Sydän läikähti.

Siinä ei kauaa nokka tuhissut. Ja näin yhden yön nukuttuanikin ne tuntuvat yhä täydellisiltä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Huurteessa





Ensimmäinen yöpakkanen tuli. Ulkona on ihana raikas aurinko, mutta minä olen sisällä ja kärttyinen. Ja siksi tietenkin vihainen ennenkaikkea itselleni.

Tänään minusta tuntuu kuin olisin lapsi, joka on haettu viimeisenä päiväkodista. Lapsi, joka alkaa uudelleen itkeä päivällä polveen tullutta asfaltti-ihottumaa nähdessään vanhemman tutut kasvot.

Mies on kotona vihdoin. Ehkä tämä on sellainen post-stressireaktio pitkän ponnistuksen jälkeen. Koitan nollata. Tältä istumalta päätän, että jätän kärtyn taakseni. Annan kärtyn kutistua nurkkaan, sillä aikaa kun otan vielä toisen kupin kahvia.

Sitten teen jotain mukavaa.
Täälä on pitkästä aikaa myös sisustusprojekteja tekeytymässä.

* * *

Vielä ehtii tehdä jouluksi modernin himmelin. Päivitän vielä mittoja sinne kommenttilootaan kun ehdin, joku olikin niitä kysellyt.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kuulennolla


Kaikki tapahtuu nyt rytinällä. Vaikka nämä ovat pieniä askelia ihmiskunnalle, ne ovat suuria askelia täkäläisittäin. Tähän asti Pötkylä on ollut melkoisen liikkumaton nyytti, nyt maailma on alkanut avautumaaan hänelle ja hän maailmalle:

Isän ollessa maailmalla (parhaillaan Bangkok)tehtiin ensimmäinen pitkä kyläreissu Tampereelle. Viisi päivää reissussa ja tavaraa kuin oltaisiin muutettu Siperiaan.

Sielläpä alkoi tyttönen liikkua kellon viisarin lailla ja kas vain on yhtäkkiä aina poikittain sängyssä, kun yöllä herättiin.

Samaan aikaan "löytyivät kädet". Niitä voi tutkiskella puolikin tuntia suu tötteröllä. Mainioita leikkikaluja nuo kädet ovatkin -kulkevat aina mukana!

Yöt olivat melkoista viuhtomista, ja omia ääniäkin ihailtiin yötä päivää. Meno oli öisin sellaista, että oli vaikea tietää oliko hän unessa vai hereillä. Nukuttuani pitkään reippaan pituisia ja rauhallisia yöunia, heräilin vaihteeksi taas joka toinen tunti.

Kaupan päälle kuolaakin tulee siihen tahtiin, että eikös sieltä kohta mahda hammasta pukata, no sekös kitisyttää.

Kotiin tultuamme yöt rauhoittuivat ja saimme rutiineista uudelleen kiinni. Vaikka reissussa oleminen oli rankkaa oli hyvä lähteä liikkeelle, ettei nämä seinät ala kaatua päälle.

PS. pääsin osteopaatille tänään. Tuntuu hurjan hyvältä, taisin saada apua vaivoihini. Kiitos M kun kärritit sen aikaa!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isälle maailmalla


Hei isä! Toivottavasti netti toimii siellä Kiinan pöpelikössä. Vai mahdatko olla jo matkalla Bangkokiin? Meillä on iso ikävä, juhlitaan kun tulet kotiin!

Hyvää ensimmäistä isänpäivää! Rakastamme sinua.


Ps. Vaari sai Nuppusen aamulla kainaloon, kohta mennään onnittelemaan Iso-Vaaria.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Runo


Tämä on kuin runosta, laulusta tai tarinasta.
Mihin nainen sinisessä puvussa on menossa?
Laittautuuko hän parhaillaan peilin edessä?
Oliko hän jossain jo eilen?

Vai ottaako hän puvun välillä kaapista
tuulettumaan juhlien toivossa?

maanantai 7. marraskuuta 2011

Takaisin ruotuun


Pääsi vähän lipsahtamaan ruokapuoli hunniggolle. Tummaa suklaata meni kuukaudessa jotakuinkin samanlainen satsi kuin koko tähän astisessa elämässäni. Ja maistuivat ne muutkin herkut. Oli laitettava stoppi, kun lipsuin kohtuudesta ilta toisensa jälkeen.

Rupesin taas vanhalle hyvälle hiivaton, sokeriton, viinaton, -dieetille. No viinaksia ei ole kulunut muutenkaan, mutta hiilarin tarve tuntuu olevan loputon, kun päivät pimenee... No kahvia sentään on saatava, hulluuksiin ei ruveta!

Nauratti omat dieetit kun näin lähikaupasta lounasaikaan poistuvia työmiehiä. Niillä oli lounaaksi mitä kullakin. Eräälläkin kainalossa olut ja kokonainen viineripitko. Buahhahhah!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Kalapeitto







Lapsen köllöttelypeitto tuli valmiiksi. Jos joku olisi näyttänyt minulle etukäteen, että tuollainen siitä tulee, olisin sanonut että en jaksa! Minusta on aina ollut rasittava ajatus ommella mitään käsin, mutta tähän tuli suorastaan pakkomielle. Viime kesänä kun en juuri muuta voinut supistelujen takia tehdä, istuin ja pistelin sitä menemään vähän kerrallaan.

Jos peiton unohtaa lattialle hetkeksi ilman lasta, löytää siitä koiran. Mustasukkainen poloinen!

Peitto on tehty vanhoista sammareista ja langanlopuista. Tytön nimen tein ristipistoin vasta muutama viikko sitten. Tökerösti tuhrasin sen kuvista pois Miehen koneelta löytyneellä PaitBrushilla. Haha, en ole koskenut moiseen kökköohjelmaan sitten 90-luvun alun!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ei loasta tietoakaan

Kuljimme tästä monena päivänä ja aina oli kamera kotona, sitten vähän mutta ratkaisevasti myöhässä kuvasin paikan, jota joka päivä ihastelin.

On ihanaa päästä päivänvalolla ulos. Saapi nähdä iskeekö kaamosväsymys nyt ollenkaan, kun ei tarvitse viettää valoisia tunteja toimiston hämärässä. Valohoitoa Pikkiriikkisellekin. Hän selvästi viihtyy silmät ymmyrkäisenä katsellen puiden latvoja.


On vaikea uskoa, että on jo lokakuu.

PS. Hittolainen, nythän on MARRASKUU, ja joku sen ehti jo kommentoidakin.
Naurettavaa. Tätä menoa lapsi menee jo huomenna kouluun.