Puutarhakesä/ Patio ja postilaatikko

Vihdoin päästiin tekemään patiota. Sama rulianssi samat pohjatyöt. Mies kiitteli, että hyvä oivallus, että keksin, että etupihalle tehdään keinun paikka. Tuntui mukavalle. Kiitosta ei koskaan liikaa.

Minä sain siinä ohessa (oheisprokkishan pitää aina olla!) häälahjaksi saamamme komean postilaatikon asennetuksi arvoiselleen paikalle ja vanha muovinen jouti lasten leikkeihin. Olin tyytyväinen keksittyäni upottaa se muuriin.

Hääpäivä aamusta yömyöhään

Jännittävät viimehetket kaason luona.
Sitten helmakourassa kipitellen lähikirkkoon.

Sääty vaihtui, sukunimi säilyi!

Juhlaväki saapui kulkueena portillemme. Hääpari
otti varaslähdön ja kipaisi valokuvaajan kanssa läheisille kallioille.

Tervetuloa! Pousailujen jälkeen hääparin malja takapihalla valkoinen telttarivi taustalla.

Satakunta halausta ja onnentoivotusta!
Lapsille jättisaippuakuplia ja ilmapalloja. Tytär tuntuu tuumivan, ettei halkio ole vielä tarpeeksi paljastava.

Ruuaksi supisuomalaista: Alkupalojen jälkeen ahvenfileitä tai hirveä kanttarellikastikkeen ja uunijuuresten kanssa.

Lounaan ja kakun välinen yhteiskuva

Pientä kiehnäystä ja taas reippaana leikkimään.

Seisemän aikoihin juhliin alkoi virrata lisää ystäviä. Olimme halunneet jakaa päivän laajemman ystäväpiirin kanssa kuin mitä tila ja budjetti mahdollisti kerralla kestitä. Niinpä saimme halata vielä uudet viitisen kymmenen ystävää ja nauttia aamuun asti heidän seurastaan.

Olimme pyytäneet iltavieraita tuomaan lahjojen sijaan ruokaa ja juomaa yhteiseen pöytään ja niin pöydät notkuivat jo toistamiseen herkkuja!

Niin paljon oli vielä valoisaa kesäiltaa jäljellä, että saamme odotella ilta kymmeneen ennenkuin pääsemme lähettelemään onnenlyhtyjä ystävien lauluesitysten saattelemina.


Juhlat jatkuvat aamu viiteen kuulemme seuraavana päivänä perheeltäni, joka jää pitämään taloa pystyssä kun kahden maissa aamuyöstä suuntaamme kohti Hotelli Tornia.

Millainen nuttura - sellainen suttura

Häävalmistelujen paljous ja aikaavievyys yllätti meidät, mutta kyllä siihen paljon ihanaakin liittyi! Päätettiin, että kampaaja ja meikkaaja tulee hääpäivän aamuna Kaason luokse ja saamme siellä laittautua rauhassa ilman, että täytyy ryntäillä edestakaisin. Suosittelen järjestelyä lämpimästi morsiammille!

Koemeikin ja kampauksen jälkeen lähdettiin kaason kanssa viihteelle viimeisen päälle laittautuneina.
Mulla oli mielikuva, että jo kirjoitin tästä, mutta hyvin on kirjoittelut jääneet tänä kesänä, joten tässä kuvia!

Kuukausia sitten -askarteita

Kevään ja kesän mittaan riitti puuhaa päiväuniaikana. Pikkuruisia saippuakuplapurnukoita suihkin teemaväriin ja leimasin satakunta (vähintään!) pahvikiekkoa, jotka sitten ompelin nauhoiksi. Menu, placeeraus ja ohjelma saivat valkoiset vanhat puukehykset vanhoista tauluraameista. Niihin kirjoittelin tekstit henkeä pidätellen ja itseäni onnitellen, jos sain kerrasta oikein ilman viimehetken kirjoitusvirheitä.

Siinä ne sitten olivat hääpäivän jälkeisena aamuna, ehjinä 

odottamassa seuraavia isoja juhlia, joissa vähän muokattuina 

voisin niitä jo ihan nostalgiahengessäkin  käyttää. 

Takaumia

Seuraa sarja takaumia, jotka ehkä osaltaan selittävät hiljaiseloa.

Koepystytys

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pantiin yksi teltta kokeeksi pystyyn. Puoli tuntia meni, joten neljä telttaa kohoaa parissa tunnissa sitten kun on tosi kyseessä. Koitettiin miten astiat ja kukat sun muut mahtuu kapoisille pöydille, ja mahtuihan ne. Syötiin ja juotiin, kun nyt hommaan ryhdyyttin porukalla.

 

Nauratti kun ajatteli mahdollisia sivusta seuraajia: hirvee ähellys ja tohina, sitten ruoka pöytään, lautaset tyhjiksi  ja pillit pussiin!  Taisi vaikuttaa komedialta.

 

Hehkua

Häiden varjolla voi myös ihanasti törsätä itseensä. Tottahan morsiammella pitää olla hehkuva iho, kutrit kunnossa ja kädet joita kehtaa esitellä, kun se sormuskin kerää katseita.

No minussa riittääkin työsarkaa ammattilaisille, sillä useimmiten näytän itse saksia kuntalolle, suttaan markettivärin kanssa kylppärissä, ja myönnettäköön, että tuo lapsekas tapa käyttää manikyyriin hampaita seurasi minua pitkälle nuoruuteen...

No nyt on eri ääni kellossa.  Kampaajan kanssa on haettu sopivaa sävyä hiuksille. Kynnet kävin laitatuttamassa viimeviikolla ja perjantaina pyöräilin kasvot hehkuen kosmetologilta. Timanttihiontaa, valohoitoa ja naamioita. Eikä siinä kärsimättäkään selvitty -kämmenet tuskasta hikoillen kiemurtelin komedoraudan käsittelyssä. Mutta tyytyväisenä lähdin kalliit putelit kassissa keikkuen. Häät - mikä ihana tekosyy!

Mutta arvatkaapa mikä minun poskeni saa parhaiten hehkumaan? Nämä ihanat aurinkopäivät puutarhassa. Saapi nähdä kauanko nämä kynnet, vaikkakin lyhyet, tuolla puutarhassa tonkimista kestävät!

Voin kai sen jo kertoakin

 

 

 

Mies oli joulukuussa laittanut sormukset joulukalenterini viimeiseen luukkuun. Ensihäkellyksestä toivuttuani minä kysyin, jotta onko se kokopäivähomma.

Sitten mies soitti isälleni ja kertoi pyytäneensä kättäni, soperrellen jotain kummallista jargoniaa, eikä hetkeä myöhemmin edes muistanut mitä appi oli asiaan sanonut.  Sitten hän lykkäsi puhelimen minulle, joka olin juuri painottanut, että en minä nyt juuri halua kummemmin keskustella kenenkään kanssa.

* * *

Siitä asti täälä on ollut kova tohina. Luppoaika hujahtaa helposti sellaisissa puuhissa kuin cateringien vertailu ja vuokrakalusteiden etsiskely. Järjestettävää ja puuhaa on riittävästi, vaikka aikomus ei ole ollut tehdä mitään spektaakkelimaista vuoden projektia.

Jotenkin tämä kuitenkin paisuu kuin pullataikina. (By the way budjettikin.)

Ja mihinkäs pantteri pilkuistaan pääsisi: Bolero on ommeltava itse samasta silkistä, mistä puku teetettiin. Ja hiuskoristeet kampaukseen sekä tyttärelle että itselle jne...