Barcelona

Nukkua, syödä, nauraa, rakastaa, ikävöidä. 

Hiekkaa tukassa

 

Ihailen sitä mitä kaikkea paikallisista meteriaaleista

syntyy puutarhaan ja kevyisiin rakenteisiin.

 

Isoja ja pieniä luonnonihmeitä tutkaillen

 

 

 

 

Rantaelämämme sisältää uimista, lukemista, hiekkakakkuja, vastapuristettuja hedelmämehuja ja yksinkertaista ruokaa: paistettua riisiä kasviksilla tai merenherkuilla. Lyhyitä keskusteluja lähinnä ruotsalaisten kanssa.*

 

Miehelle ajettiin jo perinteiseksi muodostunut lomatukka. Sitä kelpaa nyt kasvattaa koti-isänä. 

 

Lapsi kylpee hiekassa. Enimmäkseen ui selkää, mutta perhostakin. Rannalta löytyy joka päivä kaveri, jonka kanssa voi lapioida lisää hiekkaa tukkaan. Paikallisten lapsiystävällisyyden hän palkitsee kujerruksin ja lentosuukoin.

 

Minäkin sain jo oikaista koipeni. Ja jos en tarpeeksi unta saakaan, niin silmäni kyllä lepää täälä kauneudessa.

 

* Ruotsalaisilla on täälä koulukin, perhe saattaa tulla vanhempain- tai vuorotteluvapaalla  pariksikin kuukaudeksi lämmittelemään ja lapset käyvät koulua.

Loma!!

 

Tänään loma alkaa monella tapaa. Meillä matkan yhteinen lomaosuus ja miehellä vanhempainvapaa. 

 

Tänään karsitaan kaikki turha tavara ja jätetään matkalaukuissa Bangkokiin. Ostokset, kaupunkivaatteet, osa tarvikkeistakin. Jäädä saa myös nukke. Tästä lähin leikitään simpukoilla ja kellutetaan juomapulloa.  Rinkkaan ja reppuun laitetaan vain välttämätön ja sitäkin tuppaa olemaan ihan liikaa. Lähdön kireissä tunnelmissa käydään vielä kerran sovittamassa miehen pukuja, jotka luottoräätäli viimeistelee siihen mennessä, kun palaamme Bangkokiin.

Mr. Pinky tuntee arvonsa. Hän ei tyrkytä eikä ulkona seiso sisäänheittäjää. Hänen luonaan ei tarvitse pelätä saavansa polyesteriä silkkipukuunsa. Ne jotka ovat hänet löytäneet, palaavat yhä uudelleen.

Minun pukuani ommeltiin parhaillaan. Olisin niin tahtonut vielä nähdä ja tuntea silkkipukuni viileän pinnan päälläni. Jätän pukuni sinne haikein, mutta turvallisin mielin. Siihen palataan moneen kertaan puheissa, miten löytyikin niin kaunis kangas? Ja vielä reunanauha sopivalla kontrastilla. Siitä teetetään vielä miehelle kravatti ja taskuliina. Ostan molempia kankaita vielä vähän mukaan, jos tulisi tehtyä vaikka käsilaukku tai hiuskoristeet.

Suurkaupungin kadulla

 

Näin neljännelläkin kertaa Bangkokissa riittää asioita yhä hätkähtää. Kadulla istuu se sama luutun(?)soittajapariskunta samassa paikkaa kuin vuosi sitten. Suomessa pari nostaisi eläkettä, mutta täällä he keräävät roposensa ohikulkijoilta. Ohitan heidät monta kertaa päivässä ja mietin heidän tarinaansa. Ovatko he kenties lapsettomia. Sentään saavat olla siinä yhdessä, ajattelen.

Ensimmäisenä päivänä raapotin lasta kainalossa ostamaan sandaaleita. (Suomessa ei oikein ollut sesonki ja varpaat pistivät jo pahasti viimekesäisistä) Sokea nainen saa minut pysähtymään: hän seisoo kuukadulla lipas kourassa viimeisimmillään raskaana. Tuossa vaiheessa minä makasin vilpoisessa kesätuulessa omenapuun alla.

Lykkäsin setelin siihen lippaaseen ja mietin miksi minä saan olla lomalla. Miksi minä saan ojentaa setelin ja miksi hänen lapsensa ei tule varvastossuja kummempia saamaan. Onko oikein olla täällä? Ainakin koitan lomailla nöyrästi ja elää ihmisiksi.

Tunnen helpotusta, kun puolentoista viikonpyöriskelyn jälkeen tuntuu, että kerjäläisiä on vähemmän kuin ennen. Voisiko se olla niin, vai liikunko nyt vain eri paikoissa?

Mies pohtii erilaisia asioita. Niinkuin, että miten tämä kaupunki saa ruokaa joka päivä yli yhdeksälle miljoonalle asukkaalleen.Ruokaa on joka kadunkulma täynnä. Palleroa, nyyttiä, nyssykää, varrasta, hedelmiä. Nuudeli paistuu, lätty kärisee, pata muhii. Kaikki tuntuu olevan tuoretta. Tai minne kaikki jäte viedään ja kuka sen kuljettaa? Missä ovat rekat ja roska-autot?

Bangkok

Lento meni yli odotusten ja päästiin hotelliin tasoittelemaan univelkoja. Ensinmäisenä aamuna lapsi piti herättää kesken unien. Kysyn uniselta lapselta "mennäänkö uimaan" "Njoooo!!" hän vastaa useaan kertaan silmiään aukaisematta.

 

Käymme ostamassa muutaman euron orkideakimpun huoneeseen. Tällä tempulla hotellihuoneelle päivittää helposti yhden tähden lisää. On helppo lähteä liikkeelle, kun kulmat ovat samat tutut kuin vuosi sitten. Vain lentokentän liukuhihnalle unenpuuteessa unohtamamme rattaiden puute haittaa menoamme. Mutta ei näin ensimmäisenä päivänä suuria tarvitse saavuttaakaan.

 

Kannan lasta apinaotteessa ja kuulen kuinka hän moiskauttelee paikallisile lentosuukkoja.

 

Miehen tultua töistä lähdemme paikalliseen syömään. Muovituolit ja kala- ja rapualtaat kadun varressa takaavat paikan autenttisuuden.

Vie mennessäs

Törmäsin edellistä kuvaa ottaessani paheeseeni: heti ulko-ovella törrötti tuollainen metallirulla, jo toista viikkoa. Ei ollut siitä kävellyt itsekseen autotalliin. Kumma juttu.

Sisään mennessäni Mikkihiiri nökötti portaissa. Siihen kapeaan kohtaan nostan aina kaiken, jonka näin toivon menevän seuraavan yläkertaan kiipeävän matkassa ylös. (Mies "kiittelee" tapaani, mutta kävelee kuin teflon ohi. )

Vie mennessäs,

tuo tullessas, 

tee siellä ollessas.

Hirveen hyvä hokema.


* * *

Tällä viikolla iski matkakuume. Tuttuun tapaan mitään ei juuri etukäteen voida suunnitella. Viime tingassa pakataan laukkumme sitten miehen työmatkan osuessa sopivasti ja mennään mukaan. Taidan joutua odottaman vuodenvaihteen yli.

PS. ja vielä linkki joka sai tänään karvani pystyyn. Toivon, että tänään on yksi sellaisista päivistä jona seitsemättä sataa ihmistä käväisee blogissani ja lukee tämän. 

Matka jatkuu

 



Jotkut rakastavat autoja, toiset kenkiä -minä taloja. Nyt saivat talovanhukset kuitenkin jäädä Loviisassa vähän huonommalle, kun niihin oli vaikea vääntäytyä vaunujen kanssa. Ja selkästoorin jo tiedättekin, (on muuten vähän paremmassa kuosissa nyt!!) ei siellä montaa taloa läpi kanniskeltu. Koitettiin vähän vuoroissa, mennä, joku ulkosalla lapsen kanssa, kun minä kipaisin jokusen kohteen kantsomassa. Onneksi sää oli mahtava ja näissäkin puutarhoissa riitti katsottavaa. Ihmisten kodeissa ei kameroiden kanssa tietenkään häirittykään.

 

 

 

Kesäloma häämöttää. Suunnitteilla pienimuotoista kotimaanmatkailua.

Talo ja Koti -lehden Rauman sisustusretki -jutulta odotin enemmän. En saanut siitä ensi-istumalta oikein mitään irti. Ehkä syy oli huonon ja sekavan taiton, sillä kohteita oli kuitenkin tusinan verran. Nappaan sen kyllä matkaan kuitenkin. Sitä taittoa harmittelin koko lehden läpi muutenkin.

* * *

Olen joutunut valjastamaan kaikki kukkatukeni marjapuskiin, joidenka  (ensi kertaa) runsaat tertut nuokkuvat ilman tukia maassa jo toista vuotta. Majesteettiset pioninikin ovat joutuneet uhreiksi ja painavina katkenneet. Sain näin pelastetuksi maljakoon.

Lungi junailija

Pääsiäisenäkin oltiin perheen kanssa Vaarilla ja Mummilla. Siitä jäi niin kiva fiilis, että lähdettiin heti jo uudelleen, kun Isukki reissaa koko viikon. Ajateltiin, että nopeammin se viikko vierähtää kun mekin reissataan. Nopeammin juu, mutta helpommasta ei voi kyllä puhua. Sen mikä hermoja ja vaivaa perillä ehkä säästetään, niin lähtövalmisteluissa ja vastaavasti menetetään.  Ystäväni sanoin, "loma lasten kanssa ei ole lomaa, mutta on hauska olla pois kotoa." Sama päti tähän, plus että on kiva nähdä sukua.

Reissuun pääseminen on melkoinen suoritus kahdestaan lapsen kanssa. Se tavaran keräily ja keskittyminen siitä mitä tarvitaan samalla kun lapsi vaatii sitä sun tätä. Autoon voisi vain heittää kaiken mitä mieleen tulee, mutta junaillessa ei turhaa tavaraa mahdu. Meillä on kovin pienet vaunut ja siinä saa tehdä melkoisesti töitä, että saa kolmen päivän tavarat sullotuksi niihin.

Olin laskenut sen varaan, että pakkaan yöllä kun lapsi nukkuu, mutta lapsipa ei nukkunut. Mikä siinäkin oli! Puoli yhdeltä yöllä ei pakkaaminen ollut enää päällimmäisenä mielessä. Hiki hatussa sitten tein eväitä seuraavana aamuna, purin ja pakkasin vaunuja, juoksentelin tyhjentämässä bioastioita, ja vaipparoskiksia, ettei tule kotiin palatessa eteisessä vastaan örkkimörkki.  Siunailin taas yksinhuoltajia. Viime tipassa juoksin vaunujen kanssa sateessa asemalle. Kun vihdoin pääsimme junaan, olin sössinyt niin, että meillä oli invapaikka kärryille, muttei istumapaikkoja lainkaan.

Selvittiin siitäkin. Ja junassa olikin sitten lungia. Ja asemalla oli Néni vastassa. Jotenkin silti on kivempi mennä junalla kuin autolla.

Retkellä menneessä

Ei, se ei ole temppelinritari Arn matkalla taistoon pahiksia vastaan.

Kuuulemani mukaan joku grynderi osti kaikki nämä huvilat joskus 60-70 -luvulla aikomuksinaan pistää rahoiksi. Ei sitten saanut rakennuskaavaa läpi, ja kävi niin, että kukaan ei pitänyt huolta ja kaikki nämä omaperäiset ihanat huvilat rappeutuivat, lahosivat ja sortuivat raunioiksi! Nyt mitään ei ole enää tehtävissä. Ei voi kuin ottaa kuvia, ennekuin ne siivotaan pois ja sielunsa silmin nähdä millaisia kesiä täälä on vietetty.

Kaupunki rakentaa tähän asunnot 10 000 ihmiselle. Osaatteko helsinkiläiset arvata missä talsimme?